Winter lingers - Helmet-haasteen kohdat 35 ja 25

Hello all! While the bloggers in southern Finland post photos of bulbous plants starting to grow out of the ground and show their first flowers, we still have about half a metre of snow on the ground... and flowers only indoors.

Hei taas! Helmet-haasteen kohtaan 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä) valitsin Markku Ropposen Kuhala-sarjasta kirjan Kuhala ja kuoleman hipaisu (2007). Otto Kuhala on jyväskyläläinen yksityisetsivä ja tässä kirjassa tavataan paitsi toinen yksityisetsivä (yrittäjänä Kuhalaakin epäonnisempi), myös useita liikemiehiä, joiden pokeri-illoista kirjan tapahtumat saavatkin alkunsa. Yksi pelaajista innostuu pelaamaan liian isoilla panoksilla ja häviää 120,000 euroa. Pelivelan maksu vaikeutuu, kun potti alkaa kiinnostaa muitakin.

Kuhala-kirjoissa minua viehättää erityisesti se, että niissä liikutaan entisillä kotikulmillani. :) Kirjojen juoni on yleensä mielenkiintoinen ja uskottava. Ropponen havainnoi ympäristöä (ihmisiä, luontoa, säätä) tarkasti ja humoristisesti...

Kukaan ei ollut haravoinut syksyn lehtiä pihamaalta, lumen alla talvehtinut kahden muovituolin ja pöydän puutarhakalusto lojui nurin niskoin luumupuun alla niin kuin viimeiset istujat olisivat paenneet juosten pakkasia. Talo näytti jotenkin kasaan painuneelta ja pienemmältä kuin Kuhala muisti. Hän ei ollut käynyt tontilla Ratskun poismenon jälkeen ja avasi portin varoen...

Kirjailija pitää selvästi koirista. Kuhalan koirakaverin (tässä kirjassa Jeri) toimia kuvataan hauskasti:

Jeri istui portailla korvat filosofisesti sojottaen ja otti vastaan pää kallellaan lankkujen raosta työntyvän muurahaisten ohimarssin...

Tämänkertaisen tapauksen toimeksiantaja on liikemies Hammare, jolla on vartiokoirina kaksi dobermannia.

Siinä missä Hammaren koirat olivat saaneet korostetun spartalaisen kasvatuksen, Jerin Summerhill-tavoilla ei tuntunut olevan mitään pidäkkeitä. Se käänsi takapuolensa dobermanneille ja potki räntäsohjoa niitä kohti...

Kuhalan kotimaa ei ole Nordic Noir -musta, mutta melko harmaa kuitenkin:

Ukko kohotti rukkaskättään ja nousi satulaan. Tangolla helähti muovikassi - kuinka monta hänenlaistaan mahtoi silläkin hetkellä puurtaa laajan valtakunnan maantienlaitoja hieman kärsivä ilme kasvoilla, päämääränään pullonpalautusautomaatti, vaatimattomat ostokset, hetken levähdys ja paluu alkuillan uutislähetyksen ääreen, jonka tarjoamaa maailmanselitystä ei voinut enää mitenkään ymmärtää...

Kuhala kohtaa etsiväntyössään tietysti monenlaisia ihmisiä. Asiakaspalvelijat tuntuvat usein hieman uupuneilta:

Ravintola ei ollut mikään kasvisravintola. [...] Baarimikon palveluasenne typistyi ynähdyksiin, ja hän tuijotti Kuhalaa niin kuin olisi miettinyt, mikä osa tästä menee bio- , mikä sekajätteeseen...

Kuten kirjapostauksistani olette varmaan huomanneet, luen mielelläni dekkareita. Hyllystä löytyy myös Bo Lundinin Dekkarisankarit: kuka kukin on. Ruotsinkielisen alkuteoksen Dexikon: mer än 500 detektiver, thrillerhjältar, äventyrare, medhjälpare - samt en och annan minnesvärd skurk on suomentanut Risto Hannula ja suomalaisen osuuden ovat toimittaneet Keijo Kettunen, Janne Mäkelä ja Pekka Turunen. Kirjan lopussa on luettelo aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, kirjailijahakemisto sekä suomenkielisten teosten hakemisto.

Tämä kirja tulee Helmet-haasteen kohtaan 25: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Suomenkielisessä laitoksessa tavataan "430 keskeistä henkilöhahmoa eri kielialueilta". Laajimmin käsitellään - tietysti - Sherlock Holmesia. Suosikkini Morse löytyy, samoin Lewis. Poirot ja Hastings, Isä Brown... sekä hilpeä mestarivaras Hercule Flambeau, joka Isä Brownin ansiosta kokee kääntymyksen ja ryhtyy yksityisetsiväksi.

Kuhalaa kuvataan kirjassa näin:

Otto Kuhala debytoi Markku Ropposen romaanissa Puhelu kiusaajalta (2002). Kuhala on tuolloin keskihintaisiin tavaratalovaatteisiin pukeutuva 46-vuotias jyväskyläläinen yksityisetsivä, jolla on pituutta 185 senttiä ja painoa 85 kiloa. Hänen kasvonsa ovat vähän karut. [...] Kuhala on leppoisa, melankolinen ja hieman sentimentaalinen. Vitsikkäät kommentit ja silmien puoliunelias ilme kuitenkin hämäävät. Tarvittaessa Kuhala on periksiantamaton ja uhkaava. Sankari itse selittää tätä puolta kauhavalaisella verenperinnöllään.

Ruotsalaisen alkuperäisteoksen henkilöhahmovalikoima on varsin... ruotsalainen, esimerkiksi Arne Dahlin A-ryhmä-hahmoista oma lukunsa on (aakkosjärjestyksessä) Chavezilla, Hjelmillä, Holmilla, Norlanderilla, Nybergillä ja Söderstedtillä (mutta ei Hultinilla, Jankowiczilla eikä Svenhagenilla, ainakaan suomalaisessa versiossa?!). Edes suomalaisista dekkarisankareista suurin, komisario Palmu, ei ilmeisesti ole mukana Dexikonissa vaan hänet on lisätty suomalaisversioon.

Tästä tulikin mieleeni, että olin jo julkaissut edellisen kirjapostaukseni (Helmet-haasteen kohdasta 33), kun osa perheestä katsoi Komisario Palmu -elokuvaa ja hoksasin, että jokin Palmu-romaani olisi sopinut siihen kohtaan loistavasti. Matti Kassilan kolme ensimäistä Palmu-elokuvaa ovat minusta parhaita Suomessa tehtyjä elokuvia, ja olen vakuuttunut, että jos kielimuuri ei olisi ollut esteenä, niistä olisi voinut tulla kansainvälisiä menestyksiä.

Ainoa harmittava asia elokuvissa on se, että Kuka murhasi rouva Skrofin? -kirjasta tehdyssä elokuvassa murhaajan motiivi on käännetty päinvastaiseksi ja Waltarin hahmoista romanttisimmasta, taiteilija Kurt Kuurnasta, on tehty naurettava pelkuri.

Liitän tähän loppuun unohtumattoman lauluesityksen elokuvasta Komisario Palmun erehdys (1960). Etsivä Kokki (ihana Leo Jokela) laulaa "Silmät tummat kuin yö" ravintola Kämpin kabinetissa.

---------------------------------------------

Ja ihan lopuksi vielä linkki Noin viikon studio -ohjelmaan. Varsinkin Antti Haapalan ja Tomi Haustolan sketsit ovat aina hauskoja. Uusimmassa jaksossa pelataan uhkapeliä. Pääosissa mainiot Paul Westlake ja Rich Lyons.

From: Noin viikon studio - BREXIT HOLD'EM

A video

33: Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Chick lit and biscuits

Hei ja hyvää viikonloppua!

Jaahah, Helmet-lukuhaasteen kohdan 33 selvitän rimaa hipoen.  :) Ensimmäinen valintani oli Muriel Barberyn Siilin eleganssi (L’élégance du hérisson, 2006). Minulla on siitä italiankielinen käännös, jossa Renéen ja Paloman kertomuksilla on kummallakin oma kääntäjänsä. Olen lukenut kirjan aikaisemmin ja muistan, että kirjan lopussa (päinvastoin kun elokuvassa) Reneén erikoisen käytöksen perimmäinen syy selviää. Luin kirjaa viitisenkymmentä sivua... ja sitten en enää jaksanut. Tuleeko teille joskus sellainen olo, että maailmassa on liikaa puhetta? Kaiken älyllisen itsetutkiskelun ja filosofoinnin keskellä päähenkilöt tuntuivat yhdentekeviltä ja varsinkin Paloma omahyväisyydessään aivan sietämättömältä.

No, sitten valitsin aivan toisenlaisen kirjan. Sophie Kinsellan (oikealta nimeltään Madeleine Wickham) kirjassa The Secret Dreamworld of a Shopaholic (2000, suom. Himoshoppaajan salaiset unelmat) ei filosofoida... korkeintaan keksitään tekosyitä ostoksille.

Kirjojeni nimiösivun alareunaan kirjoitan ostopäivän ja -paikan. Olen näköjään ostanut tämän kirjan Milanon Malpensan lentokentältä. "Himoshoppaajat" olivatkin mieluista lukemista koneen lähtöä odotellessa. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, minulla on melkein kaikki sarjan kirjat. Varsinkaan  myöhäisemmät osat eivät sovi päätökseeni hankkia vain kirjoja, jotka kannattaa lukea useampaan kertaan. Himoshoppaaja-kirjat toistavat epäuskottavaa kaavaa, jossa Rebecca Bloomwood (sarjan alussa 25-vuotias talouslehden toimittaja) sotkee raha- ja muut asiansa täydellisesti, mutta lopullisen katastrofin uhatessa hänestä paljastuu yllättäviä kykyjä - tämän kirjan lopussa hän huomaa olevansa terävä väittelijä, talousasiantuntija ja loistava TV-esiintyjä.

Muutoin Becky innostuu työstään vain hetkellisesti, hän huijaa itseään ja lähipiiriään ja välttää viimeiseen asti ottamasta vastuuta tekemisistään. Hänellä on suppeat kiinnostuksen kohteet. Kun Wagnerista pitävä poikaystäväkandidaatti ehdottaa retkeä Bayreuthiin, Becky pohdiskelee onko kyse ehkä Beirutista eikä välitä yrittääkään ottaa asiasta selvää. Kun outo Tarquin sitten paljastuu Britannian 15:nneksi rikkaimmaksi poikamieheksi, Becky alkaakin jo haaveilla avioliitosta...

...Because I'd better start acting posh, hadn't I, if I'm going to be the girlfriend of someone called Tarquin Cleath-Stuart.
Rebecca Cleath-Stuart.
Becky Cleath-Stuart.
Hi, it's Rebecca Cleath-Stuart here. Yes, Tarquin's wife. We met at... Yes, I was wearing Chanel. How clever of you!

Positiivisina ominaisuuksina Beckyllä on hyväsydämisyys ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen... ja tietysti laadukas maku pukeutumisessa. :) Ensimmäistä kertaa Kinsellaa lukiessani minua naurattivat erityisesti Beckyn perustelut ostoksilleen. Ei ole vierasta minullekaan määritellä kallis vaateostos investoinniksi.

Kinsella kirjoittaa sujuvaa ja helppolukuista kieltä... ja suosittelenkin alkuperäisteoksia suomennoksien sijaan. Brittienglannin ystävä oppii luontevaa puhekielta ja näppäriä ilmauksia. Suomalaislukijalle bonuksena on viittauksia Suomeen ja suomen kieleen. :) Suomenkieliset tekstit kirjassa ovat muuten virheettömiä, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Henkilöhahmot ovat eläviä, vaikkakin karrikoituja. Varsinkin Beckyn yläluokkainen ystävä Suze ja tuleva aviomies Luke Brandon olisivat kiinnostavia hahmoja myös valkokankaalla...

...It said his [Luke's] IQ was phenomenally high and he had a photographic memory. (I've always hated people with photographic memories.)
But it's not just that. It's that he always seems to have a frown on his face when he's talking to me. As if he knows what a complete fraud I am. In fact, it occurs to me, he probably does. It'll probably turn out that the famous Luke Brandon is not only a complete genius but he can read minds, too. He knows that when I'm staring up at some boring graph, nodding intelligently, I'm really thinking about a gorgeous black top I saw in Joseph and whether I can afford the trousers as well.

Kahdesta ensimmäisestä "Himoshoppaaja"-kirjasta koostettu amerikkalaiselokuva Confessions of a Shopaholic (2009) oli kuitenkin hirveä pettymys... enkä itse asiassa edes katsonut sitä loppuun. Lontoosta New Yorkiin siirretty tarina on täysin älytön eikä katsoja voi edes ihailla Beckyn tyylikästä bisnespukeutumista, koska amerikkalainen Becky pukeutuu aivan ihmeellisiin kirjaviin luomuksiin. Hyvät näyttelijät, kuten Joan Cusack ja Kristin Scott Thomas, menevät varmaan täysin hukkaan.

Tämän kirjallisuudenlajin virallisin suomenkielinen nimi taitaa olla "mimmikirjallisuus". Yksi hyvä puoli siinä ovat pastellinväriset kirjojen kannet. Niiden hengessä lisäänkin postaukseen jo aiemmin otettuja hempeänvärisiä kuvia. Tiesittekö että maaliskuun 20. päivä on kansainvälinen Macaron-päivä, Jour du Macaron? :)

Hello all! I have chosen the first novel of Sophie Kinsella's best-selling Shopaholic series for the reading challenge even though the prompt was "You have seen a movie based on the book". Infact, I have seen only the beginning of the film. It was waaay too stupid...

The lovely pastel-coloured covers of these books led my thoughts to photos I took some months ago and didn't post yet. With these photos, I celebrate the international Macaron Day, on 20 March. :)

Have a lovely weekend!

Helmet-lukuhaaste 2019

Helmet Reading Challenge

Haasteeseen tähän mennessä lukemani kirjat

40: Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - A book about mental health problems

Hello all! As you can guess from the title, this is a darker post than mine usually are. For the Helmet reading challenge, I chose Danielle Steel's His Bright Light, "the story of an extraordinary boy with a brilliant mind, a heart of gold, and a tortured soul. It is the story of an illness, a fight to live, and a race against death".

Hei taas! Helmet-haasteen kohtaan 40 valitsin hyllystäni Danielle Steelin kirjan Brilla una stella. Alkuperäisteos His Bright Light ilmestyi 1998 ja italiankielinen käännös kaksi vuotta myöhemmin. Kirja on käännetty useille kielille, mutta näköjään ei suomeksi. Joidenkin englanninkielisten painosten kannessa on lainaus Daily Express -lehden arviosta: "A moving and haunting book"... ja niinhän se on. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät mieleen. Luin sen nyt neljännen tai viidennen kerran... ja äidin huoli lapsestaan koskettaa joka kerta.

Danielle Steel lienee tuttu nimi lähes kaikille, ainakin rakkausromaanien ystäville. Englanninkielisen Wikipedian mukaan hän on kirjoittanut 165 kirjaa, joista romaaneja 141. Yli 800 miljoonalla myydyllä kirjalla hän on kaikkien aikojen tilastossa neljäntenä, Shakespearen, Christien ja Cartlandin jälkeen.

His Bright Light ei ole romaani, vaan Steelin pojan Nicholas Trainan (1978 - 97) tarina. Nick oli verbaalisesti lahjakas, musikaalinen ja liikunnallinen lapsi, jonka vilkkaus alkoi kuitenkin muuttua rauhattomuudeksi ja impulsiivisuudeksi jo päiväkoti-iässä. Äiti seurasi raivokohtauksia, yökastelua, tuhrimista, piirustusten väkivaltaisuutta yms. yhä enemmän huolestuneena, mutta sekä ystävät että ammattilaiset pitivät Nickiä hyvin älykkäänä, mutta muuten normaalina lapsena.

Nickin koulunkäynti alkoi hyvin, mutta vähitellen ongelmat pahenivat, Nick alkoi häiritä opetusta ja eristäytyä perheestä. Kotoa hävisi lääkkeitä. Psykoterapiasta ei ollut apua ja koko perheen elämä kärsi yhä enemmän Nickin vaikeasta käytöksestä. Ensimmäiset huumekokeilut alkoivat, tuli koulusta erottamisia, sairaalajaksoja...  Äiti yritti etsiä apua kaikista mahdollisista paikoista. Vuosien etsimisen jälkeen avuksi löytyi viisaita ja tehtäväänsä sitoutuneita ihmisiä, joista tuli perheen ystäviä. Yhteys heihin on säilynyt Nickin kuoleman jälkeenkin.

Nick itse oli päiväkirjoissaan arvellut kärsivänsä maanis-depressiivisyydestä jo ennenkuin aikuiset alkoivat sitä epäillä. Diagnoosi kaksisuuntaisesta (bipolaarisesta) mielialahäiriöstä ja oikea lääkitys saatiin vasta Nickin ollessa 16-vuotias. Hoidon ansiosta Nick pystyi elämään hyvää elämää noin kolmen vuoden ajan, tosin vaihtelevasti: täysi-ikäisyys antoi hänelle mahdollisuuden kieltäytyä lääkkeistä ja sairaalahoidoista, ja litium-hoidon keskeyttäminen huonontaa potilaan vointia nopeasti. Perheen ja palkattujen hoitajien avusta ja valvonnasta huolimatta Nick sai käsiinsä huumeita itsemurhayrityksiä varten. Niistä neljäs "onnistui".

Steel sanoo kirjoittaneensa tämän kirjan, paitsi Nickin muistoksi myös avuksi ja tueksi sairastuneiden omaisille ja lisätäkseen tietoa bipolaarisesta mielialahäiriöstä, jotta se voitaisiin tunnistaa aiemmin. Ajoissa aloitettu lääkitys on tehokkain. Kirja toimisi apuna ehkä vielä paremmin, jos vaikkapa loppuun olisi koottu tiivistelmä kokemuksista ja ohjeista.

Hoidot ja lääkkeet auttavat eri ihmisiä eri tavoin. Steel kannustaa lukijoitaan yrittämään kaikkia mahdollisia keinoja, oman intuition mukaan, luottaen siihen tietoon, joka omaisilla on sairastuneesta. Nickin elämä päättyi jo 19-vuotiaana, mutta oikean lääkityksen avulla hän pystyi viimeisinä vuosinaan tekemään asioita, joista oli haaveillut.

Steelin romaaneja olen lukenut kaksi tai kolme. Niitä paljon kiinnostavampana pidän itse kirjailijaa. New Yorkissa 1947 syntynyt Danielle Fernandes Dominique Schuelein-Steel on saksanjuutalaisen isän ja portugalilaisen äidin ainoa lapsi, joka vietti suuren osan lapsuuttaan Ranskassa ja alkoi kirjoittaa tarinoita ja runoja jo nuorena. 

Alla olevassa kuvassa (kesältä 1996) ovat Steelin ja John Trainan lapset lomatunnelmissa. Steel synnytti seitsemän lasta ja on ollut äiti yhdeksälle ja kirjoittanut samaan aikaan (myöhään illalla) menekkiteoksen toisensa jälkeen. Vaikka hänellä tietysti on ollut apuna henkilökuntaa, saavutus on ihailtava. Nykyisin hänen menetelmänsä on kirjoittaa viittä eri vaiheessa (tiedonhankinnasta tekstin viimeistelyyn) olevaa kirjaa yhtäaikaa. 

From: Danielle Steel: His Bright Light
Photo: Harry Langdon

Alla oleva kuva on otettu Danielle Steelin vanhimman tyttären häissä toukokuussa 1997, noin neljä kuukautta ennen Nickin kuolemaa.

Nick Traina and his mother Danielle Steel
From: Danielle Steel: His Bright Light
Photo: Eliot Holtzman

Lisäilen näihin kirjapostauksiin myös sopivia kukkakuvia. :) Tällä kertaa kukkana on ruusu, koska Nickin hautajaisissa arkku oli kirjan mukaan peitetty keltaisilla ruusuilla. Siunaustilaisuus kirkossa oli harras, mutta seuraavan päivän hautaanlaskemistilaisuuteen äiti pyysi perhettään pukeutumaan mahdollisimman mauttomiin ja värikkäisiin vaatteisiin, koska surusta on selvittävä, ylös- ja eteenpäin, ja koska hänen mukaansa Nick olisi pitänyt ideasta.

Loppuun vielä kolme linkkiä Youtubeen. Nick Traina tuli tunnetuksi Link 80 -nimisen punk/ska-yhtyeen laulajana ja viimeisinä kuukausinaan hän perusti uuden, Knowledge-nimisen yhtyeen.

Ensimmäisenä on Link 80:n vuonna 2016 julkaisema Nickin muistovideo. Musiikkina siinä on Social Distortion -yhtyeen hieno "When The Angels Sing":

Toisella videolla Nick laulaa noin 15-vuotiaana kirjoittamansa kappaleen:

Gnat (I'm All Alone) by Nick Traina

I'm all alone,

I'm all alone,

Sky is white,

The pain is bright,

And I wanna get stoned.

I'm all alone.

Destiny, My destiny,

Dance with me, Dance with me, Destiny,

Destiny, My destiny,

No escaping that's for me,

My mother moans,

Get off the phone,

She don't like my fucking tone,

Mama may have,

And Papa may have,

But God bless the child that's got his own,

God bless the child that's got his own.

I have been shown,

My heart of stone,

Feeling it in my broken bones,

Love I can't have

The dad I won't have

The child was left here all alone

I was left here all alone

Destiny, My destiny,

Dance with me, dance with me, destiny

Destiny, my destiny,

No escaping that's for me

Ja lisätäänpä tähän vielä "When The Angels Sing" Social Distortion -yhtyeen omalla videolla. Social D:hän perustettiin jo kaukaisella ja niin nostalgisella 1970-luvulla. White Light, White Heat, White Trash (1990-luvun puolivälistä) oli pitkästä aikaa hieman punkimpi albumi. Mike Ness taitaa olla katu-uskottavin kasvissyöjä, jonka tiedän. :)

When The Angels Sing (by Michael Ness)

At last we meet again, dear God

Hear the angels sing

The funerals are nicer

when we know you're there

When the angels sing

Sometimes I try so hard 

to understand the things you do

Who am I to question you

 when it all comes down

Hear the angels sing

Stand up strong, feel the pain

When the angels sing

Love and death don't mean a thing 

'Til the angels sing

The prisoners pray 

when they're on death row

When the angels sing

The junkie cries for love 

but it's all run out

When the angels sing

The sins of the world

and it's cold on the streets

 when you're all alone

And the tears they start to fall

when it all comes down

Hear the angels sing

Stand up strong, feel the pain

When the angels sing

Love and death don't mean a thing 

'Til the angels sing

Little by little, day by day

I watch the children play

'Cause life and death don't mean a thing

'Til the angels sing

When the angel of death

comes alooking for me

Hear the angels sing

I hope I was everything 

I was supposed to be

When the angels sing

There's gotta be a heaven 

'cause I've already done my time in hell

And a little baby's born

when it all comes down

When the angels sing

Stand up strong, feel the pain

When the angels sing

Love and death don't mean a thing 

'Til the angels sing

Little by little, day by day

I watch the children play

'Cause life and death don't mean a thing

'Til the angels sing

🧡

Tämän postauksen lopuksi haluan toivottaa jaksamista ja hyvää vointia kaikille

ja varsinkin omaisiaan hoitaville. Muistakaa pitää huoli myös itsestänne! :)

42: Kirjailijan nimi viehättää sinua - Flowers for us and Mrs Harris

Aurinkoista sunnuntaita, hyvät lukijat! :)

Tämänkertainen kirjani Helmet 2019 -haasteeseen on Paul Gallicon Kukkia rouva Harrisille. Paul Gallico (1897–1976) oli amerikkalainen kirjailija, jonka isä oli italialainen pianisti. Yhtä paljon kuin kirjailijan nimi, minua viehättää tämä kirja itse. Sen alkuperäinen nimi on Mrs. 'Arris Goes to Paris (ilmestyi 1958), mutta Iso-Britanniassa julkaistun painoksen nimenä oli Flowers for Mrs. Harris, joka onkin paljon viehättävämpi ja kuvaa kirjaa paremmin. :)

Takakannen mukaan Kukkia rouva Harrisille on sydämellisen huumorin höystämä kertomus. Kyllä! Se on hyvän mielen kirja, joka muuttaa lumituiskuisen päivän keväiseksi aamuksi Pariisin kukkatorilla. (Niin, kirjoittelin tätä tekstiä eilen, kun ulkona pyrytti. Tänään taivas on sininen, ja puhdas, uusi lumi kimaltelee auringossa.) Tarina alkaa, kun lontoolainen leskirouva, työstään ylpeä siivoojatar Ada Harris näkee erään asiakkaansa, Lady Dantin vaatekomerossa kaksi Diorin valmistamaa iltapukua. Siihen asti rouva Harrisin kauneudenkaipuuta olivat tyydyttäneet ruukkukukat, joiden kasvattajana hän olikin erinomainen, sekä asiakkailta saadut, jo hieman kuihtuneet leikkokukat...

... mutta katsellessaan nyt noita vaatekomerossa riippuvia hämmästyttäviä luomuksia hän tajusi kohdanneensa aivan uuden kauneuden lajin - taiteilijain luoman keinotekoisen kauneuden, joka oli ovelasti tähdätty osumaan suoraan naisen sydämeen.

Rouva Harrisin elämän unelmaksi tulee saada omistaa Diorin puku ja hän alkaa säästää rahaa kaikin keinoin, siivojaystävänsä rouva Butterfieldin tukemana. Rouva Harris matkustaa Pariisiin, ihmeellisiä asioita tapahtuu ja monen muunkin ihmisen salainen toive toteutuu.

Kukkia rouva Harrisille on suloinen satu. Rouva Harris kokee Pariisissa  seikkailun, jonka jälkeen hänen elämänsä ei enää koskaan ole entisellään, koska maailman kauneintakin pukua arvokkaampia ovat elämä itse, myötätunto, ystävyys ja rakkaus.

Vuonna 1960 ilmestynyttä Heidi Järvenpään suomennosta on ilo lukea. Kukista muuten puhutaan paljon:

Kotona Lontoossa rouva Harris oli usein seissyt kukkakauppojen ikkunoiden takana katsellen kaipaavin silmin orkideoja, ruusuja, gardenioita sekä muita kasvihuoneiden kasvatteja, mutta koskaan elämässään hän ei ollut tavannut näin huumaavaa terälehtien, värien ja muotojen runsautta, joka nyt täytti Notre-Damen kaksoistornin varjossa levittäytyvän kukkatorin viimeistä neliömetriä myöten.

Täällä olivat kadut tulvillaan ruukkuihin istutettuja azaleoja, joiden lohenpunaisten, valkoisten, punaisten, purppuraisten kukkien lomassa oli valtavia kermanvärisiä, tulipunaisia ja keltaisia neilikkakimppuja. Oli aareittain sinisiä hymyileviä orvokkeja, sinisiä iiriksiä, punaisia ruusuja ja valtavia, vielä nupullaan olevia kasvihuonegladioluksia. [...]

Mutta tämä ei ollut ainoastaan näköaistin paratiisi, sillä Seineltä puhaltava leppeä tuuli kantoi muassaan sellaista huumaavien tuoksujen paljoutta, että jokainen todellinen kukkien ystävä osasi sen johdattamana suunnistaa taivaaseensa.

Myös Diorin sovitus- ja ompelutiloissa riittää väriloistoa, kun työntekijät kiitävät pitkin käytäviä

... sylit täynnä luumun-, karviaismarjan-, tamarindin- ja päärynän-, keltakatkeron-, kevätesikon-, damaskonruusun- ja orkideanväristä tylli- ja silkkivaahtoa ja pitsiröyhelöä vieden jokaiselle jotakin sovitettavaksi ja lähemmin tarkasteltavaksi.

Kirjan lopussa rouva Harris saa runsaan kukkalähetyksen... Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Tämän postauksen kukkakuvat ovat vuodelta 2015. Ruusut ovat Hatanpään kartanopuistosta ja muut kukat Kevätmessuilta.

Olen taas jäljessä aikataulusta blogivierailujen suhteen. Koetan tulla käymään pikimmiten.

Hello and happy Sunday! Today's book for the reading challenge is Paul Gallico's Flowers for Mrs. Harris (1958), the story of a London charlady, Mrs. Harris, who travels to Paris to purchase an evening gown from the House of Dior. An unputdownable little book.

I'm again late in visiting and commenting. Sorry! See you soon!

Helmet-lukuhaaste 2019

Helmet Reading Challenge

Haasteeseen tähän mennessä lukemani kirjat

45: Kirjan nimessä on kieltosana - Blogin varmuuskopiointi!!

Hei ja oikein hyvää perjantaita! :) Näin työviikon loppuun sopiikin kirja, jonka valitsin Helmet-haasteen kohtaan 45. Kaikki suomalaiset tuntenevat Ilkka Heilän "B. Virtasen", jonka oivaltavasta huumorista on nautittu albumeina vuodesta 1997 alkaen ja sanomalehdissä jo 1990-luvun alusta lähtien. Meillä on melkein kaikki kokoelmakirjat ja niistä on jäänyt perheessämme puheeseen monia sanontoja:

Kun työuupumus uhkaa, pohdimme mahdollisuutta lähteä "lammasfarmareiksi Rymättylään".

Kun Armi Virtanen aikoo panna "kesän maut pakkaseen", se tarkoittaa isoja ostoksia jäätelöautolla.

Kun B. Virtanen yrittää neuvoa Reino Murikalle tietokoneen käyttöä, opetus aloitetaan aivan alkeista: "Tämä on tuoli." Opetus etenee silti liian nopeasti Murikan kykyihin nähden...

Ei töihin tulla rahaa kinuamaan! (2010) ei ole Virtasista parhaita. Jotenkin näissä viimeisimmissä albumeissa korostuu Virtasen surkea asema Nilkénin ja Murikan sortamana työntekijänä, jolle sysätään aivan liikaa töitä. Aikaisemmissa kokoelmissa aiheet ovat monipuolisempia. Onneksi sentään Virtanen pätevänä työntekijänä onnistuu joskus saamaan voiton epäreiluista esimiehistään ja ovathan Virtanen, neiti Jantunen ja Topi solidaarisia toisilleen, ainakin useimmiten.

From: Ilkka Heilä: B. Virtanen - Ei töihin tulla rahaa kinuamaan!

Tässä osastopalaverissa oli toimistopäällikkö Nilkénin mukaan huono henki. Niinpä hän järjesti sen jälkeen kriisipalaverin, jossa haettiin syitä siihen. Sen jälkeen pidettäisiin toimenpidesuunnittelupalaveri, jonka tuloksista keskusteltaisiin seurantapalaverissa ja...

You can read about B. Virtanen in English here!

Sitten tämän postauksen toiseen aiheeseen: Blogger on sulkenut erään amerikkalaisen blogituttavan blogin syistä, jotka ovat vielä epäselviä. Ehkä blogiin oli päässyt jonkin kolmannen osapuolen haitallista koodia, epäilyttäviä linkkejä tms. Tämän tapauksen yhteydessä on tullut taas esiin blogin varmuuskopioinnin tärkeys.

Onhan teillä kaikilla varmuuskopioituna (esimerkiksi omalla koneella) sekä blogin teema (ulkoasu) että sisältö?

Blogger-blogin ulkoasu "backupataan" blogin työkaluvalikon kohdasta "Theme". (Onkohan tämä suomeksi "Teema"? Se kohta, jossa on maalaustelan kuva. :))

Blogin sisältö kommentteineen kopioidaan Asetusten (Settings) kohdasta "Muut" (Other).

Varmuuskopioinnin tekee parissa minuutissa ja sen jälkeen pystyy tarvittaessa palauttamaan blogin melkein täsmälleen samannäköisenä kuin se nyt on. Varmuuskopiointi kannattaa tietysti tehdä säännöllisesti, jotta uusimmat postaukset ja ulkoasun muutokset tulevat talteen.

Eipä sitten muuta kuin 

aurinkoista viikonloppua!

Have a lovely weekend!