HyvÀÀ Kirjan ja ruusun pÀivÀÀ! ItÀ-Suomessa sataa nyt rÀntÀÀ, mutta eilen iltapÀivÀllÀ aurinko lÀmmitti (sisÀllÀ talvehtinutta) hapankirsikkapuuta ja sen kukkia.
Kuluneen koronavuoden (tÀstÀ aiheesta tulossa joskus postauskin) piristykseksi olen tilannut Helsingin Sanomat paperilehtenÀ. SileÀ paperinen lehti, iso kuppi kahvia ja makoisa pulla aloittavat minun aamuni parhaiten. Paperin tuntu rauhoittaa tÀssÀ uutisten kaaoksessa.
Vaikkei Helsingin Sanomat meidÀn itÀsuomalaisten maaseudun asukkaiden lehti oikeastaan ole, olen löytÀnyt (ja leikannut talteen :)) monia mielenkiintoisia artikkeleita. Toissa sunnuntaina lopulta latasin myös sovelluksen puhelimeen, koska HS Kirjaston "viikon kirjan" (Gustav Skördemanin Geiger, Minerva-kustannus, 2021) alkuasetelma kuulosti niin kiinnostavalta:
On vuosi 2019. Agneta Broman on juuri hyvÀstellyt kylÀssÀ olleet lapsenlapset, kun lankapuhelin soi. Kuulokkeesta kuuluu vain yksi sana: Geiger.
TÀtÀ soittoa Agneta on pelÀnnyt vuosikymmeniÀ. HÀn tietÀÀ, mitÀ se merkitsee.
Agneta hakee vanhan aseensa, kiinnittÀÀ ÀÀnenvaimentimen ja ampuu aviomiehensÀ. Ja katoaa.
MielestÀni tarina tosiaan alkoi hyvin... ja jatkui jÀnnittÀvÀnÀ. Lukaisin kirjan puhelimelta parissa pÀivÀssÀ. SÀhkökirja hoputtaa minua lukemaan nopeasti, kun taas painettu kirja rentouttaa jo esineenÀ. TÀllaiseen kevyeen lukemiseen puhelin sopii hyvin, onhan se aina taskussa. TÀrkeÀmmÀt tekstit luen edelleen mieluummin paperilta. Asiat painuvat mieleen paljon paremmin.
Sivuja kirjassa on noin neljÀsataa. Valitsemani kirjainkoon mukaan puhelimeen "sivuja" tuli 901, kuten alempana olevasta kuvasta nÀkyy. "Teemana" minulla oli musta teksti valkoisella pohjalla. Myös seepia tausta nÀytti miellyttÀvÀltÀ.
Katarina Luoman suomennos soljuu todella sulavasti. Ainoa kohta, johon kiinnitin huomiota, olivat "... vanhat aurinkotuolit, joilla siskokset olivat rakastaneet leikkiÀ lapsina..." TÀmÀ on varmaan ikÀkysymys: ainakin kirjoitetussa tekstissÀ minua hÀiritsee, jos tunneverbeihin (siis esim. rakastaa, vihata ja inhota) liitetÀÀn verbin tehdÀ-muoto (eikÀ partitiivimuotoista ilmausta). :)
Kirjabloggaajat Satu ja Anneli ovat postanneet kirjasta jo maaliskuussa. Satu antoi yhden tÀhden ja Anneli piti kirjasta kovasti. Itse antaisin tÀhtiÀ 2 tai 3. YritÀn alempana kommentoida kirjaa paljastamatta liikaa sen juonesta, joka on siis jÀnnittÀvÀ... mutta minun mielestÀni epÀuskottava.
Kirja alkoi viehÀttÀvÀsti, kuvauksella Bromanien kauniista puutarhasta... joka, kuten myöhemmin paljastui, ei niin kaunis ollutkaan. Kirjassa kuvataan elÀvÀsti vauraita, vaikutusvaltaisia ihmisiÀ. Visuaalisuus saa lukijan nÀkemÀÀn paikat ja henkilöt mielessÀÀn ja miettimÀÀn kenet tutuista ruotsalaisnÀyttelijöistÀ valitsisi kuhunkin rooliin.
Tuotemerkkien ja suunnittelijoiden nimien (huonekalut, astiat, vaatteet, jne.) runsas ripottelu tekstiin huvittaa - tai ÀrsyttÀÀ. Jo ensimmÀisellÀ sivulla mainitaan Royal Copenhagen -astiat ja Josef Frank -sohva. Itse kirjoittaisin mieluummin vaikka sinivalkoisista kahvikupeista ja muhkeasta, kukkakankaisesta sohvasta... mutta minÀ en olekaan tunnettu kirjailija. :)
Sen verran kerron juonesta, ettÀ tarinassa sivutaan sodanjÀlkeisen Saksan historiaa. Historian oppitunti Saksan jaosta neljÀÀn vyöhykkeeseen voittajavaltioiden kesken, Berliinin muurin rakentamisesta yms. tuntuu hieman turhalta, mutta toisaalta kirjassa on myös kiinnostavaa pohdiskelua Saksojen yhdistymisestÀ ja kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisesta.
Panen tÀmÀn kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 29: Kirjan henkilön elÀmÀ muuttuu. Saran elÀmÀ ja hÀnen kÀsityksensÀ taustastaan ja lapsuudestaan mullistuvat tÀssÀ kirjassa. On hieman vaikea kuvitella, millaisia seuraavat Sara-kirjat olisivat. Rauhoittuuko Saran elÀmÀ vai jatkuuko se yhtÀ myrskyisenÀ?
Gustav Skördeman (s. 1965) on tukholmalainen kÀsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. HÀn on kÀsikirjoittanut mm. Murha Sandhamnissa -sarjaa, josta olen pitÀnyt, koska sen tyylilajina ei ole synkeÀ "nordic noir" vaan valoisa "Scandinavian Blue Sky".
Vaaleansiniset rappeutuneet [kerrostalo]kolossit olivat masentavia tavalla, joka pani katsojan ajattelemaan, ettÀ arkkitehdin visio oli alusta alkaen sisÀltÀnyt huumekaupan ja itsemurhat.
YllÀ muistiin kirjaamani kohta esimerkikkinÀ kirjoittajan viihdyttÀvÀstÀ tyylistÀ.
TytÀr istui ennalta-arvattavasti penkillÀ latte hyvin hoidetussa kÀdessÀÀn ja jutteli ystÀvÀttÀren kanssa. HÀnen vieressÀÀn lojui kÀsilaukku, joka maksoi suunnilleen kahden pyykinpesukoneen verran.
Ovatko pyykinpesukoneet hintayksikkö naisten kÀsilaukuille? :)
Kymmenen vuotta sitten? Kaksitoista? Ei siitÀ ainakaan viittÀtoista vuotta voinut olla. Olisiko siitÀ niinkin lyhyt aika kuin viisi vuotta? Vuodet sekoittuivat toisiinsa ja vilisivÀt ohi kuin maisema ikkunan takana junamatkalla, vaikeana hahmottaa, mahdottomana pysÀyttÀÀ. Yksityiskohdat unohtuivat pian. Talot, puut ja ajoneuvot sulautuivat yhdeksi ainoaksi virraksi, joka pani ajatukset vaeltamaan. HÀn oli ollut kaikkialla paitsi juuri tÀssÀ ja nyt. HÀn oli unohtanut olevansa matkalla jonnekin. Niin hÀnen elÀmÀnsÀ oli virrannut ohi.TÀhÀn asti. Juna oli pysÀhtynyt, ja hÀn oli jÀÀnyt kyydistÀ paikassa, jota ei ollut nÀhnyt pitkÀÀn aikaan.
KevÀt tulee tÀnÀkin vuonna ja ensimmÀisiÀ kesÀvieraita on jo saapunut. :)
PysykÀÀhÀn terveinÀ!
Stay safe and well!


