Kevään merkkejä

 

Ohhoh, lumet ovat (täällä Itä-Suomessakin) sulaneet melkein kokonaan jo huhtikuun alkupuolella. Peipot visertävät ja mustarastaat laulaa lurittavat. On ihanaa, että pihan kevättöihin on jo päästy ja lämmintä on ollut jo liki +14 astetta, mutta se ei ole ihanaa, että jo huhtikuussa on voimassa maastopalovaroituksia. Usein tähän aikaan on vielä reilusti lunta.

Yllä olevassa kuvassa ponnistaa maasta jokin laukka. Istutin niitä tuohon eri lajeja. Saapa nähdä onko sieltä nyt noussut reippainta lajia ja muita alkaa tulla esiin myöhemmin. :)

Alla pieni tammi, jonka lehdet ovat säilyneet vihreinä koko talven.

Raidan kukat eivät ole juuri auenneet tämän kuvan ottamisesta (1. huhtikuuta).

Talven tuulissa putosi vanhasta koivusta oksa yhden alppiruusun päälle. Rhodon katkenneessa oksassa olisi ollut useita kukkanuppuja. Yksi niistä jaksoi melkein aueta maljakossa. Alppiruusujen ja havujen varjostus- ja kasteluvaihe oli aika lyhyt tänä vuonna. Nyt saisi kyllä sataa. 

Järven rannoilla on ollut sulaa jo pitkään esimerkiksi heinäsorsien iloksi.

Tämä söpöliini lienee lehtokurppa. Wikipedian mukaan se lentää vain kahdeksan kilometrin tuntinopeudella, joten se on maailman hitaimmin lentävä lintu. 

Pääsiäistämme sulostuttivat ihanat hyasintit. 

Kuluneella viikolla on ollut viileitä öitä. Pakkasta on täällä ollut -7 - -8 astetta. Sulan rantaveden pinta on jäätynyt jämäkäksi reilun sentin paksuiseksi jääkuoreksi ja aamuisin olemme saaneet katsella ja kuunnella upeaa näytelmää. 

Jää alkaa laajentua auringon lämmittäessä ja nousee pieniksi harjanteiksi. Aamun mittaan ohut jää sulaa ja painuu veden pinnalle, mutta sitä ennen rannoilla kaikuu ääni, joka on vuoroin kuin vihellystä, kuiskausta, haukahtelua, pauketta ja jyrinää. On melkein vaikeaa uskoa, että noin ohut jääkerros saa aikaan niin vaikuttavaa ääntä. :)

Jäiden ihmettelyn lomassa voi ihastella myös joutsenten tanssia.

Luonnossa on loputtomasti ihailtavaa.

Kiitos kaikista, supermielenkiintoisista kommenteistanne edelliseen postaukseeni. Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia. Pian tulossa ovat vastaukseni Repolaisen ja Näpertelijän kuukausihaasteisiin. Ideat ovat jo valmiina ja kuviakin valittuna. :)

Kivaa uutta viikkoa!

Kaksi kuukautta jouluaattoon! ❤️

 

Hei taas! Tässä postauksessa näette viime viikkojen kuvia pihaltamme. Ruskasta tuli lopultakin yllättävän kaunis. Nyt useimmat puut ovat jo lehdettömiä, sen verran tuulista on ollut. Pakkasyöt ovat puraisseet viimeisiä kukkia. Joitakin niistä keräsin nuppuina maljakkoon. Kosmokset näkyvät aukeavan hyvin maljakossakin, punahatut ehkä eivät, mutta niiden nuput ovat niin komeita, etten voinut jättää niitä pakkasen armoille.

Kuva, jossa on hienot värit ja tarkennus pielessä:

Tässä tulevat vastaukseni kuukauden blogihaasteisiin:

Kristiinan lokakuun haasteessa kerrotaan viimeksi luetusta kirjasta. Kersti Bergrothin parhaat pakinat -niminen kirja on minulla vielä hieman kesken, mutta haluan osallistua haasteeseen sillä, koska se on varmaan aika vähän tunnettu, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

Bergrothin aforismikokoelmasta Meidän elämämme täällä olen postannut aikaisemmin. 

En tiedä onko nämä pakinat julkaistu ensin esimerkiksi jossain lehdessä, mutta mainioita ne ovat. Aiheet ovat mitä moninaisimpia, ihmiselämästä yhteiskuntaan, metsästä kaupunkiin, kesästä jouluun. Kirja on julkaistu vuonna 1958, pian 70 vuotta sitten, mutta pakinat tuntuvat ajankohtaisilta ja oivaltavilta nytkin. Alpo Routasuon aikalaisarvio vuodelta 1959 sopii myös vuoteen 2025: 

Joka tapauksessa kirja sisältää monta todellista herkkupalaa, joissa kirjailijattaren älyllinen vireys, henkevä huumori ja notkea, leikittelevä sanonta ovat parhaimmillaan. Sitä paitsi Bergrothilla on kepeimmilläänkin ollessaan jotain olennaisesti inhimillistä asiaa, mutta sitä ei tyrkytetä itsetärkeästi, juhlallisesti, vaan leppoisasti ja samalla viisaasti hymyillen.

Repolaisen bingossa lokakuun rivini on pystysuoraan oikeasta reunasta:

Ensimmäisessä kuvassa on sekä VALOISAa että PIMEÄä. Matalalta paistava aurinko valaisi hauskasti perintöpellavia. :) Tämä kimppu on jostain saatu vuosikymmeniä sitten enkä tietenkään raski heittää sitä pois.

SOKERI - SUOLA kuvattuna kollaasissa. Ylempänä on blogin Italian kirjeenvaihtajan raportti aamukahvipaikkansa tarjonnasta ja alakuvaksi valitsin suolaista naposteltavaa (vanha kuva).

Tässä kuvassa minä olen SISÄllä ja ULKOna hehkuvat syksyn värit. 

Aamun usva järvellä, viimeiset kukat ja ensimmäiset pakkaset ovat aina yhtä kuvauksellisia.

Ikkunasta voi bongata myös tällaisen komean kaverin. Luulen, että se on nuori kanahaukka. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Mukavaa lokakuun loppua!

Taivasmatkalla ja muita kuvia :)

Viime vuoden syyskuussa kirjoitin "iäkkäitten" kimalaisten viimeisistä viikoista ja tänäkin vuonna minua liikuttavat nämä hidastuvat pörriäiset, jotka lepäilevät kukissa. Niiden ahkera ja hyödyllinen elämä alkaa olla lopussa. Lohduttaudun ajatuksella, että pian ne lentelevät taivaan äärettömillä, värikkäillä kukkaniityillä, joilla riittää ravintoa, mutta myös levolle on aikaa. :)

Seuraa kimara elokuisia kuvia, jotka toistuvat joka vuosi melkein samanlaisina. :) Tänä vuonna on erityisesti iloittu sateesta (vaikkakin melko vähäisestä) ja jännätty hokkaidonkurpitsan kasvua ja kypsymistä.

Syyshortensiat kasvavat hieman huonolla paikalla, mutta kukkivat sentään. - Monien kasvien kukinta meni heinäkuun helteissä ohi aivan hujauksessa. - Siemenet ja marjat kypsyvät. - Meidän pihassamme harakat eivät ole vähentyneet. - Repaleisista ja kauhtuneista perhosista tulee aina mieleeni Eeva Kilven novelli Erakko. - Hämähäkki on pyydystänyt verkkoonsa paljon... koivunsiemeniä. -  Koivun kantovesoilla on eksoottisen isot lehdet. - Koivuangervon syksyiset lehdet ovat kuin koruja. Angervojen seassa kasvaa tuntematon kasvi, jonka Google tunnisti ensin jaakonvillakoksi (Jacobaea vulgaris) ja toisella kertaa peltovillakoksi. Jokin villakko se varmaankin on. On hauskaa löytää pihalta kasveja, joista ei ole koskaan kuullutkaan. :) Harmi, että sillä on keltaiset kukat. Olisipa vaikka pinkit tai siniset, silloin se saisi rauhassa kasvaa paikallaan. - Muistoja, kukkia... ja halauksia.

Muutama viikko sitten meillä oli ilo saada kahvipöytään iäkäs sukulainen, jota tapaamme harvoin. Yksi vierailun aiheista oli hänen muistojensa kirjaaminen ja niistä keskusteleminen. Tärkeät asiat ovat painumassa unholaan, kun vanhempi sukupolvi yksi toisensa jälkeen lähtee. Omasta puolestani koetan pitää muistoja elossa... mutta harmttelen, että näistä, kipeistäkin asioista olisi pitänyt alkaa puhua jo vuosikymmeniä sitten. Haluan antaa ohjeen kaikille: 

Puhukaa (perheenne kanssa) asioista, kun se vielä on mahdollista!

Yllä: Parasta puutarhasta. :)

Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia. Voikaa hyvin!