Huomenta ja hyvÀÀ alkanutta helmikuuta! Kuten aina vuoden alussa, koetan ehtiÀ lukea kirjoja ja jopa tehdÀ niistÀ postauksia. Kun kevÀt lÀhenee, lukemiseen kÀytettÀvissÀ oleva aika vÀhenee, huimaa vauhtia. Minulle kÀy myös usein niin, ettÀ luen kirjan ja teen siitÀ muistiinpanoja, mutta postauksen kirjoittaminen lykkÀÀntyy ja kuukausien pÀÀstÀ en saa itsekÀÀn selvÀÀ kommenteistani. :)
TÀssÀ tulee vuoden 2024 toinen kirjapostaukseni. Selailin Helmet-listan alkupÀÀtÀ: ykköskohtaan on helppo löytÀÀ luettavaa, toinen aihe ei erityisemmin kiinnosta, kolmoskohtaan (Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja) valitsin hyllystÀni Anita Brooknerin Rantahotellin. Se on voittanut Booker-palkinnon ilmestymisvuonnaan 1984.
Kirjan hotelli sijaitsee SveitsissÀ, GenevenjÀrven rannalla. (Hotellihuoneen ikkunasta nÀkyy jÀrven takaa, Ranskan puolelta siintÀvÀ Dent d'Oche -vuori.) Vuodenaika on syksy, tapahtuma-aika on 1960- tai 1970-lukua, vaikka jotkin tavat ja asenteet tuntuvat kuuluvan selvÀsti aiemmille vuosikymmenille. Kirjassa viitataan (nykyaikaiseen) Cosmopolitan-lehteen. (Wikipedian mukaan lehti alkoi Yhdysvalloissa ilmestyÀ ensimmÀisen kerran vuonna 1886 perhelehtenÀ, mutta se muutettiin naistenlehdeksi 1960-luvulla. :)) VÀritelevisio on vielÀ hieman ylellinen.
Kirjasammon sivulta voitte lukea Rantahotellin takakansitekstin. En tÀysin ymmÀrrÀ sitÀ. :) "TyrmistyttÀvÀ skandaali" on todellakin tuonut pÀÀhenkilö Edithin rauhaisaan, harvojen tuntemaan sveitsilÀishotelliin, mutta mikÀ on mainittu "uusi katastrofi"? Toki kirjan lopussa lukija jÀnnittÀÀ kuinka Edith aikoo vastata tiettyyn ehdotukseen, mutta ainakin minun mielestÀni hÀn lopulta teki aivan oikean ratkaisun.
MitÀ voin teoksesta kirjoittaa paljastamatta liikaa tarinasta? Teksti soljuu rauhaisasti (suomentaja Eva Siikarla). SillÀ, ettÀ Edithin hotellihuone on kauttaaltaan ylikypsÀn vasikanlihan vÀrinen, on arvatenkin jokin merkitys. Huoneen kaappi on umpitautinen (?). Takakansiteksti puhuu "upeasta huumorista", aikalaisarvio sen sijaan "hiljaisesta ironiasta". Kallistuisin enemmÀn jÀlkimmÀisen kannalle. Minua viihdyttÀÀ hetkittÀinen itseironia Edithin rakastajalleen kirjoittamissa kirjeissÀ. Kun Edith on kertonut arvioineensa erÀÀn henkilön ammatin vÀÀrin, hÀn kirjoittaa: Se romaanikirjailijan kuuluisasta kuvittelukyvystÀ. ErehdyttyÀÀn toisenkin henkilön sosiaalisen taustan arvaamisessa, hÀn kommentoi: Se romaanikirjailijan kuuluisasta jne.
Ulkoilman ja vuoristomaisemien ystÀvÀnÀ pidÀn kohdasta, jossa Edith ja herra Neville ovat kavunneet vuoren laelle.
Se vaisu ja varovainen olento joka hÀn [Edith] oli jÀrvenrannalla ollut oli myös kadonnut, oli haihtunut hÀnen noustessaan tuohon korkeampaan ilmanalaan, ja etÀisen ja melkein kristallisen prosessin avulla oli syntynyt uusia komponentteja jotka olivat muodostaneet jotain kovempaa, kirkkaampaa, pÀÀttÀvÀisempÀÀ, realistisempaa, joka pystyi antamaan arvoa nautinnolle, suorastaan odottamaan sitÀ.
EhkÀpÀ auringonpaiste ja kirpeÀ vuoristoilma auttoivat EdithiÀ myös vastustamaan herra Nevillen kyynisiÀ viisauksia elÀmÀstÀ. Koko kirjan ajan minusta oli tuntunut, ettÀ yksi Edithin epÀtyydyttÀvÀn elÀmÀn ongelmista oli se, ettÀ hÀn ei ollut oppinut sanomaan ÀÀneen, ehkÀ ei edes itselleen, mitÀ haluaa elÀmÀltÀ ja ihmissuhteilta. Mutta halut ja toiveet on tuotava julki, tuotava sitkeÀsti julki [...] huomaa Edithkin kirjan loppupuolella ja se kannattaakin meidÀn kaikkien muistaa. Ei kannata luulla, ettÀ muut tietÀvÀt mitÀ haluamme, jos emme selvÀsti kerro sitÀ heille.
NÀissÀ sisÀkuvissa nÀkyy kaupasta ostettu laskiaispulla. Yritin ensin kasata kahvikupin seuraksi jonkinlaisen kakkupalan Edithin ja Monican kahvilakÀyntien hengessÀ, mutta kakkupalan koristelu romahti... :D
Postauksen muista kuvista osa on SveitsistÀ (ja osa Italian puolelta), ei tosin jÀrven rannalta eikÀ syksyllÀ otettuja. :)
Happy February, everyone!








