Yksi haastevastaus ja paljon muuta :)

Hei taas ja mukavaa uutta viikkoa! Tällä postauksella osallistun ensiksikin Näpertelijän keittiöhaasteeseen. Elokuun ihana aihe ovat asiat, jotka tuovat keittiöön iloa, valoa, eloa tai rakkautta. Vastailen haasteeseen osittain vanhoilla kuvilla.

Keittiö on tosiaankin kodin sydän. Aterian valmistaminen perheelle (ja/tai muille rakkaille ihmisille) saa aikaan joskus ihan pakahduttavan liikutuksen tunteen, ainakin näin ikäihmiselle. :) Vaikka keittiömme on pieni, siellä kokkaillaan paljon yhdessä. Kuten olen muistaakseni kertonutkin, jokaisella perheenjäsenellä on omat bravuurinsa. Meillä yhdistyvät ainakin suomalaiset, italialaiset, intialaiset ja hieman esimerkiksi thaimaalaiset ja meksikolaiset maut. 

Näissä kuvissa on muistoja yhteisistä kokkailuista, joka on siis ensimmäinen kolmesta iloisesta asiasta. Munkit olivat veljeni ja minun yhteinen projekti: hän teki taikinan ja minä paistoin. <3

Ruokaa meillä laittaa siis moni, mutta leipomukset teen yleensä minä.

Toinen erityisen ilahduttava asia keittiössämme on ikkunasta näkyvä järvimaisema.

Ikkunasta on mukava seurailla vuorokauden- ja vuodenaikoja sekä eläinten touhuja maalla, järvellä ja ilmassa. :)

Pari päivää sitten satoi ja tuuli.

Keittiömme, kuten kotimme muutenkin, huonekalut ja kapineet ovat joko (melko) vanhoja ja huolella säästettyjä tai pitkään haaveiltuja uudempia hankintoja. Monet niistä tuottavat iloa aivan koko ajan. Alla olevassa kuvassa näkyy (muistaakseni englantilaista) seinäpaperia, jolla vuosikymmeniä sitten tapetoimme ensimmäisen yhteisen kotimme keittiön seinät... ja kirjoitimme huomaamattomaan kohtaan muistoksi päiväyksen ja nimmarit :). Paperia löytyi vielä reilun rullan verran ja sillä koristettiin yhtä pientä seinää nykyisessä kodissamme.

Kuvassa näkyy myös aikoinaan Ikealta ostettu mortteli, jota käytän nyt päivittäin useaan kertaan, kun pienennän joitakin omaishoidettavan lääkkeitä. Muodoltaan ja materiaaliltaan se on minusta paljon sympaattisempi kuin morttelit, joita nyt näkyy kaupoissa.

 

Omaishoivasta puheen ollen, perheen ikäihmiselle on nyt hankittu muutamia avopaitoja. Nämä kotimaisen Puhlan paidat ovat kauniita ja käytännöllisiä. Pääaukko on umpinainen, mikä minusta on parempi; sulkemiseen ei tarvita nappeja, neppareita tms. Selkä on avonainen, mutta laskostetut liepeet saavat sen näyttämään tavalliselta paidalta. Pesulämpötilaksi on merkitty 60 astetta, mutta kuvan paita on pesty jo muutamaan kertaan 90 asteessa ja näyttää vielä täysin siistiltä. :)

Olenko muuten jo ihastellut kuvan anorakkia täällä blogissa? Se on aikoinaan ostettu tavallisesta vaatekaupasta, mutta se toimii todella hyvin hieman erityisissä olosuhteissa. :) Jos on pakko mennä metsään helteellä, puen yläosaksi tämän hupparin. Se on vilpoisa eikä päästä hyönteisiä pistämään läpi. Puhelin yms. pysyy turvassa rintataskussa ja sivutaskuihinkin saa mahtumaan hyödyllisiä tavaroita. 

Aika usein puen ylle vaaleat housut puutiaisten varalta, mutta itse asiassa metsässä liikkuessa niitä ei ole tainnut hypätä mukaan ollenkaan. Tämänkin kesän punkkihavainnot ovat, ainakin toistaiseksi, kaikki kotipihalta.

No niin, nyt innostuin tästä vaateaiheesta. :) Tämä kevyt samettijakku on ihanan syksyinen ja se muistuttaa minua pusakasta, jonka äitini ompeli minulle kauan, kauan sitten. <3 Äidin ompelema takki oli musta ja vuorillinen, mutta samat ihanat fiilikset tulevat tästäkin.

Kesäkäyttöön minulla on samalta merkiltä myös kiva, raidallinen trikoomekko.

Seuraavat kuvat pihalta ovat siinä järjestyksessä, mihin Blogger ne latasi. Ensimmäinen pannulle päätynyt herkkutatti tänä kesänä...

Kotoisat siankärsämöt eivät olleet moksiskaan kesän kuivuudesta, mutta nämä vähän hienommat uutuudet, tarhakärsämöt, ovat hieman vaisuja. Niissä on myös edelleen kirvoja, vaikka niitä on yritetty poistaa useasti. Missään muissa kasveissa en ole kirvoja nähnyt. Olisivatko ne voineet tulla kasvien mukana?

Kasvien kunto eri vuosina on mielenkiintoista seurattavaa. Esimerkiksi alempana näkyvät niittyhumalat eivät oikein kukoistaneet tänä kesänä. Ruusuista postauksen ensimmäisen kuvan 'Sävel' on kukkinut ennätysrunsaasti ja -pitkään, mutta muut lajikkeet tavallista huonommin.

Täällä on siis ollut melko kuiva kesä. Sienten ja marjojen sato ei ole kovin runsas, mutta jotain on sentään poimittu. :)

Monestakin syystä aion vähentää elävien kasvien ostamista ja koettaa enemmän siemenkasvatusta. Tässä vanhassa kuvassa on yksi ihanimmista krasseistani...

... ja tässä on uusimpia shoppailujani, alehintaan tietenkin... :)

Loppukesä ja syksy ovat perheessämme syntymäpäivien aikaa. Onnea meille kaikille leijonille! :)

P.S.

Lämmin kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille!

Tulen vastavierailulle heti kun ehdin.

Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia.

Voikaa hyvin ja nauttikaa elokuun tunnelmasta!

Taivasmatkalla ja muita kuvia :)

Viime vuoden syyskuussa kirjoitin "iäkkäitten" kimalaisten viimeisistä viikoista ja tänäkin vuonna minua liikuttavat nämä hidastuvat pörriäiset, jotka lepäilevät kukissa. Niiden ahkera ja hyödyllinen elämä alkaa olla lopussa. Lohduttaudun ajatuksella, että pian ne lentelevät taivaan äärettömillä, värikkäillä kukkaniityillä, joilla riittää ravintoa, mutta myös levolle on aikaa. :)

Seuraa kimara elokuisia kuvia, jotka toistuvat joka vuosi melkein samanlaisina. :) Tänä vuonna on erityisesti iloittu sateesta (vaikkakin melko vähäisestä) ja jännätty hokkaidonkurpitsan kasvua ja kypsymistä.

Syyshortensiat kasvavat hieman huonolla paikalla, mutta kukkivat sentään. - Monien kasvien kukinta meni heinäkuun helteissä ohi aivan hujauksessa. - Siemenet ja marjat kypsyvät. - Meidän pihassamme harakat eivät ole vähentyneet. - Repaleisista ja kauhtuneista perhosista tulee aina mieleeni Eeva Kilven novelli Erakko. - Hämähäkki on pyydystänyt verkkoonsa paljon... koivunsiemeniä. -  Koivun kantovesoilla on eksoottisen isot lehdet. - Koivuangervon syksyiset lehdet ovat kuin koruja. Angervojen seassa kasvaa tuntematon kasvi, jonka Google tunnisti ensin jaakonvillakoksi (Jacobaea vulgaris) ja toisella kertaa peltovillakoksi. Jokin villakko se varmaankin on. On hauskaa löytää pihalta kasveja, joista ei ole koskaan kuullutkaan. :) Harmi, että sillä on keltaiset kukat. Olisipa vaikka pinkit tai siniset, silloin se saisi rauhassa kasvaa paikallaan. - Muistoja, kukkia... ja halauksia.

Muutama viikko sitten meillä oli ilo saada kahvipöytään iäkäs sukulainen, jota tapaamme harvoin. Yksi vierailun aiheista oli hänen muistojensa kirjaaminen ja niistä keskusteleminen. Tärkeät asiat ovat painumassa unholaan, kun vanhempi sukupolvi yksi toisensa jälkeen lähtee. Omasta puolestani koetan pitää muistoja elossa... mutta harmttelen, että näistä, kipeistäkin asioista olisi pitänyt alkaa puhua jo vuosikymmeniä sitten. Haluan antaa ohjeen kaikille: 

Puhukaa (perheenne kanssa) asioista, kun se vielä on mahdollista!

Yllä: Parasta puutarhasta. :)

Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia. Voikaa hyvin!