Hei taas ja mukavaa lauantaita! :)
Tässä postauksessa esittelen hiljattain tekemiäni kirjaostoksia, joihin sain inspiraatiota seuraamistani blogeista. Ajallisesti ensimmäinen kiinnostuksen kohde oli tuntemattoman kirjoittajan pieni kirja Joulu Lutherin kotona. (Tekstin on kääntänyt suomeksi kirkkoherra Juho Reijonen jouluksi 1897. Löysin muuten verkosta saksankielisen teoksen Weihnachten bei Familie Luther, jonka tiedoissa kerrotaan, että kirjoittaja olisi Lutherin poika Paul.)
Jotenkin silmiini oli osunut Siunattuja lukuhetkiä -blogin mielenkiintoinen postaus tästä kirjasta, ja se tuntui heti teokselta, jonka haluaisin itselleni luettavaksi, jouluksi ja muutenkin.
Löysin yhden myynnissä olevan kappaleen Antikvaari-palvelun kautta ja nytpä tulikin tilaisuus kokeilla käytettyjen kirjojen ostamista verkosta. Tätä kirjaa myyvällä kirjakaupalla on kiinteä postimaksu (Suomeen) paketin koosta riippumatta, ja koska valikoima oli laaja, aloin selata kirjoja hakusanalla 'joulu'. :)
Löysinkin aarteita. Joulu-Lotta oli Lotta Svärd -järjestön toimintansa hyväksi julkaisema joululehti. Valitsin yllä olevassa kuvassa näkyvän vuoden 1943 lehden. Se ilmestyi siis 80 vuotta sitten, maailmansodan raivotessa. Lehdessä on hyvin mielenkiintoisia artikkeleita, kertomuksia, runoja. Mainoksetkin ovat vanhanaikaisen viehättäviä.
Kirjaostoksiini sain innoitusta myös Joululaisen blogista. Syyskuussa hänen blogissaan esiteltiin ihania kuvittajamestareita ja heidän töitään. Yksi tutuimmista on tietysti Martta Wendelin. Joululaisen postauksessa voitte nähdä useita esimerkkejä Wendelinin ihastuttavista töistä, muun muassa Anni Swanin nuortenkirjan Ulla ja Mark (julkaistu ensimmäisen kerran 1924) kannen. Minulla on nyt Anni Swanin Kootuista kertomuksista kuusi tai seitsemän. Ai jai, saattaa olla, että ostelen näitä lisääkin. Kirjan ostaminenhan on kulttuuriteko. :) Pikkupappilassa (ensimmäinen painos 1922) minulla jo olikin entuudestaan. Siinä tutustumme Ullan perheeseen sekä Markiin, joiden myöhempiä vaiheita kuvaillaan ostamassani kirjassa. Kuten näette, Ulla ja Mark on yhtä hyväkuntoinen kuin minulla ollut, uutena ostettu kirja. :)
Tämä ei ole poliittinen blogi, mutta huomio, hallitus, kirjojen arvonlisäveron nostaminen 14 prosenttiin on sulaa hulluutta!
Joululainen esitteli myös Jenny Nyströmin, tonttujen äidin. Ajatelkaas, kirjakaupasta löytyi myös tällainen kirja. Siellä se odotti, että joku tekisi jouluisen kulttuuriteon. :) Kirjassa on tosiaan paljon tonttuasiaa, mutta myös paljon muuta kivaa. Esittelen näitä kirjoja ja lehteä tarkemmin, kunhan ehdin.
Kirjojen tilaaminen ja maksaminen sujuivat ilman kommelluksia. Kirjat saapuivat noutopisteeseen viikon kuluttua tilauspäivästä. Niiden kunto on parempi kuin luokituksen perusteella odotin.
Tunnelmallista viikonloppua!
Have a lovely weekend!


