Hei taas ja mukavaa sunnuntai-iltaa! TÀmÀn postauksen kuvat ovat kirjankansikuvaa lukuun ottamatta Italiasta, tosin eivÀt kirjaan liittyvÀltÀ ComojÀrveltÀ. KÀytÀn Sofia Lundbergin romaanin
Tapaa minut tammen alla (alkuteos ilmestynyt 2019)
Helmet-haasteen kohtaan 7: kirja kertoo ystÀvyydestÀ.
Kirjan takakannessa teosta kuvataan nÀin:
"Kuinka pÀÀstÀ jaloilleen tuhoisan parisuhteen pÀÀtyttyÀ? - EstherillÀ on takanaan vaikea ero, ja piinallisen yksinÀisinÀ viikonloppuina hÀn tekee kÀvelyretkiÀ vanhan tammen luo. SiellÀ hÀn tutustuu Rutiin, vanhaan rouvaan, jolla on uskomaton kyky vaalia elÀmÀn pieniÀ, kauniita asioita. Rut muistelee nuoruuttaan, ja Esther lumoutuu hÀnen kertomuksistaan. Naisten vÀlille kehittyy odottamaton ja luja ystÀvyys, mutta Rutilla on kuitenkin salaisuus. Sen selvittÀminen vie Estherin ComojÀrvelle Italiaan, missÀ luultua monimutkaisempi ja yllÀttÀvÀ elÀmÀnkohtalo alkaa piirtyÀ esiin."
JÀlleen kerran kuvaus ("uskomaton kyky vaalia elÀmÀn pieniÀ, kauniita asioita") sai minut odottamaan kirjalta hieman liikaa. TÀmÀn kirjan kuitenkin voisin lukea toiseenkin kertaan. Ja erikoismaininta kauniista kannesta!
Alla siis subjektiivisia mielipiteitÀni kirjasta. ;) Jos ette halua lukea juonipaljastuksia, ihastelkaa vain Italian maisemia My Woodland Gardenin Italian-kirjeenvaihtajan kuvissa.
Kirjassa vuorottelevat preesensmuotoinen kerronta ja Estherin muistikirjaansa kirjoittamat "muistot menetetystÀ perheestÀ". Lukijan pÀÀssÀ soivat hÀlytyskellot jo muistelun toisella sivulla.
Muistan hÀÀmme. Ihanat, suurenmoiset hÀÀmme. Kaikki oli tÀydellistÀ. Juuri sellaista kuin halusimme. Sellaista kuin hÀn halusi. Olin onnellinen ja ylpeÀ. Tunsin itseni aina vahvaksi kun hÀn oli tyytyvÀinen.
TÀssÀ kirjassa meillÀ on kaksi naista eri aikakausilta, jotka menevÀt naimisiin miehen kanssa, joka on varannut vihkikirkon keskustelematta suhteen toisen osapuolen kanssa (!). Kumpikaan liitoista ei jatku onnellisesti. Estherin mies Alex onkin aivan oppikirjan narsisti-manipuloija. Esther on halunnut eron ja tuntee nyt surua ja syyllisyyttÀkin poikansa elÀmÀstÀ vuoroviikkolapsena. Lukijan nÀkökulmasta Esther pyrkii rakentamaan poikaansa vÀhÀn liiankin tiivistÀ suhdetta, mutta oppii lopussa kunnioittamaan lapsen itsenÀisyyttÀ hieman paremmin.
Kirja jakaantuu kahteen osaan, hieman paikallaan junnaaviin tapaamisiin vanhan tammen alla Tukholmassa ja Italian matkaan. Rannassa ruokitaan vesilintuja leivÀn- ja pullanmuruilla (ei ei ei!!), herkutellaan sahramipullilla ja vÀitetÀÀn, ettÀ "Italiassa sahramia kÀytetÀÀn vain pastakastikkeeseen" (höpö höpö!). KevÀÀn tullen krookukset alkavat kukkia niityllÀ ja Estherille tulee voimakas halu potkia kukkia ja hÀn tekeekin niin (??).
Matkassa ComojÀrvelle Italiaan sen sijaan on vauhtia ja tapahtumia, makuja ja vÀrejÀ. Tarina toki on epÀuskottava. Esther varaa viikonloppumatkan ja tutustuu sattumalta ruotsalaiseen Carinaan, joka railakkaan ystÀvÀpiirinsÀ kanssa auttaa EstheriÀ löytÀmÀÀn Rutin, jonka sukunimi ja asuinpaikka (jossain ComojÀrven rannalla) ovat tuntemattomia. Pidin kuitenkin kirjan loppupuolesta, koska siitÀ voi suomalainenkin oppia rentoutta ja elÀmÀstÀ nauttimista. :)
(Alkuteos on nimeltÀÀn Och eken stÄr dÀr Àn.) Kirjassa on onnellinen loppu ja sellaisiahan me tarvitsemme. Loppusanoissa muistutetaan myös, ettÀ vaikeassakin elÀmÀntilanteessa on apua saatavilla, ja annetaan muutamia yhteystietoja esim. Ensi- ja turvakotien liittoon ja Naisten Linjalle.
Briefly in English: Hello all and happy Sunday! In this post, there's a review of a book that is not the most impactful I've read in my life but one that I will read again. It happens partly in Northern Italy and that's why the photos (not taken by me) depict some pretty Italian views.

Joitakin nÀistÀ kuvista olen varmaan julkaissut aiemminkin, mutta tuskinpa se haittaa...
TÀhÀnkÀÀn postaukseen ei voi jÀttÀÀ kommenttia. Pahoittelen!
Comments still disabled. Sorry!