Meiltä löytyy monenlaista tavaraa jo useamman sukupolven jäljiltä. Tänä kesänä siivotessani löysin mm. tämän varmaankin myymälän somistukseen tarkoitetun pahvikuvan, jonka koko on 50 cm x 50 cm. Kuvan alareunassa lukee SOK-Osuuskaupat Sokos. Veikkaan että kuva voisi olla 1970-luvulta.
Siitä tuli mieleeni "Tule joulu kultainen", Sokoksen tunnelmallinen joululaulu menneiltä vuosilta. Nettitietojen mukaan Sokoksen mainospäällikkö Seppo Mattila kirjoitti kappaleen sanat vuonna 1960 joulutervehdykseksi asiakkaille. Aarno Ranisen säveltämänä kappale äänitettiin vuonna 1970. Löysin sen YouTubesta Seija Simolan laulamana.
Tule joulu kultainen
Juhla vanhain perinteiden
saapuu talven hämärään,
hyvän tahdon odotuksen
nostaa mieleen lämpimään.
Sadun lailla taaskin kuvat
mieliin nousee vanhan maan.
Aasit, lampaat, härkäin tuvat
herää eloon uudestaan.
Vaikka onkin kaukainen,
satain vuotten takainen,
silti aina läheinen -
Tule joulu kultainen!
Jälleen tähden opastuksin
tietäjät saa seimen luo.
Miehet vanhat kumarruksin
lahjat lapsoselle tuo.
Joka joulu muistot palaa
samaan vanhaan tarinaan.
Uudet polvet hengen valaa
perinteeseen jatkuvaan.
Vaikka onkin kaukainen,
satain vuotten takainen,
silti aina läheinen -
Tule joulu kultainen!
Joulun valon sydämiimme
tuokoon lailla tähden sen
taru, josta muistelmiimme
saamme joulun ikuisen.
Vaikka onkin kaukainen,
satain vuotten takainen
jälleen kerran saamme sen -
Tule joulu kultainen!
Sata yötä jouluun!
Blogin joulunodotus alkaa nyt,
mutta muitakin aiheita käsitellään. :)
Syksyisiä luontokuvia on vaikka kuinka paljon
odottamassa julkaisua.