Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! 💚

Thank you for your visit.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit

18.8.2022

Valkeiden kukkien lehto - White flowers, red shoes


Hei taas pitkästä aikaa! Lukaisin jo viikkoja sitten kirjahyllystä löytyneen pokkarin, mutta postausta ehdin laatimaan vasta nyt.

Irlantilaisen Maeve Binchyn (1939–2012) Valkeiden kukkien lehto on kepeää kesälukemista, mutta siitä löytää myös vakavampia teemoja. 




Kirja alkaa lupaavasti. Ensimmäisessä luvussa yksi päähenkilöistä pohdiskelee mielenkiintoisia aiheita, (katolisen) kirkon ongelmia, pyhiinvaellusten teologista taustaa, rukouksen merkitystä jne. Valitettavasti isä Flynnin toimia seurataan vain muutamassa luvussa. Itse kirja onkin kokoelma lyhyitä, nopeasti eteneviä kertomuksia. Luvut ovat pareittain: samat tapahtumat tai ihmissuhde kerrotaan kahden ihmisen näkökulmasta (Helmet-haasteen kohta 19: Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa). Pidän kerronnasta, siinä on usein enemmän tai vähemmän humoristinen pohjavire. Arvelen myös, että (Liisa Honkasaari) suomentaja on tehnyt hyvää työtä.

Juttuhan oli selvä alusta alkaen. Minä täyttäisin kuusitoista kesäkuun kuudentenatoista päivänä, ja nimeni oli June. Mihin me muuallekaan voisimme mennä kuin Dubliniin James Joycen nimikkopäivänä. Äiti sanoi, että päivästä tulisi taianomainen.
Minä en oikeastaan uskonut taianomaisiin päiviin, mutta hän oli niin haltioissaan, että kertoi siitä kaikille jotka tapasi. "Tyttäreni täyttää kuusitoista samana päivänä kuin Leopold Bloom tapasi Mollyn." Useimmilla ihmisillä ei ollut aavistustakaan, mistä hän puhui, mutta koska se olisi äitiä ennenkään haitannut?

Henkilögalleria on hengästyttävän laaja. Jotkut päähenkilöistä ovat todella hyviä ihmisiä, jotkut pahoja, mutta onneksi eivät liian; tämä on "hyvänmielen kirja". Veikeä Vera on yksi henkilöistä, jonka elämänasenteesta voisi ottaa oppia. :)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Irlantiin: on katolisten vanhainkoteja, protestanttien vanhainkoteja ja kaikille sopivia vanhainkoteja. :) Valuuttana on euro, mikä tuntuu hieman hassulta, kun joidenkin ihmisten hieman vanhakantainen ajattelu saa ajankohdan tuntumaan kaukaisemmalta. Myös esimerkiksi ympäristönsuojelua ("kehitys" vastaan perinteet) ja muistisairauksia sivutaan. 




Postauksen valkoiset kukat on kuvattu pikaisesti ja huonosti. :) Tätä täytyisi opetella. Valkoinen kukka ylivalottuu kuvissani ja raikkaankin vihreästä taustasta tulee jotenkin tunkkainen. Lisäsin mukaan pari punaista juttua pirteyttä lisäämään. Sokoksen verkkokaupan -24 % alennuspäivä sattui sopivasti. Pidän Marimekon Ilma-paidan venepääntiestä ja vajaamittaisista hihoista. Löysin myös jo vuosia etsimäni mieleiset punaiset ballerinat. Punainen kenkäpari on minusta yksi piristävimpiä asusteita. Tylsätkin menot muuttuvat hieman hauskemmiksi, kun voi kipsutella punaisilla kengillä. :)




Kiitos jo etukäteen kommenteistanne! Niitä tylsiä menoja riittää näille päiville ja viikoille, mutta koetan ehtiä blogivierailuille mahdollisimman pian.


8.2.2020

Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa - Photos of trees :)


Helmet-lukuhaasteen kohta 10: Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa




Hei ja mukavaa viikonloppua! Valitsemani kirja on Hanna Tuurin Vihreän saaren puutarhoissa, esittelytekstin mukaisesti "tarinakokoelma ja matkakirja halki Irlannin lumoavien puutarhojen, historian ja nykypäivän". Tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa on lännenmansikkapuu, Arbutus unedo (kuva on Italiasta). Lännenmansikkapuu on kirjan mukaan Irlannin erikoisuus, joka kasvaa Välimeren maissa ja manner-Euroopassa Atlantin rannikolla, mutta ei Iso-Britanniassa. Kiinnostava puu se onkin ja, kuten kuvastakin näkyy, sillä on usein yhtä aikaa sekä kukkia että hedelmiä.





Vihreän saaren puutarhoissa ei ole varsinainen puutarhakirja, mutta se on kirja puutarhanhoidosta kiinnostuneille. Irlannin eri kolkissa nähdään valtava määrä kasveja, joiden nimet eivät ehkä kerro paljoakaan asiaan perehtymättömälle. Kirjan sivuilla on kauniita piirroskuvia, mutta mietin, että vaikkapa parisivuinen valokuvaliite olisi voinut olla hyvä lisä kirjaan. Tuuri kuvailee kyllä hyvin elävästi maastoa, kasvillisuutta, säätä ja valaistusta, joten lukija näkee maisemat ja puutarhat "sielunsa silmillä". :)


Valitettavasti pimeässä otettu, epätarkka kuva.

 – Jokainen kasvi on erilainen, Ciarán [Burke, Tuurin aviomies] tapasi sanoa. – Jokaista taimea on katsottava tarkasti ja kysyttävä, mitä se tarvitsee kasvaakseen kauniiksi ja tasapainoiseksi, alkaakseen kukoistaa.

Steinerkoulun opettajaksi opiskelleelle Tuurille tämä oli tuttu neuvo:

– Opettajan tulee opettaa, jakaa tietoakin, [...] mutta tärkeintä on katsoa oppilaitaan tarkasti ja kysyä, kuka tämä lapsi on, miksi hän on sellainen kuin on ja mitä tarvitsee kasvaakseen, varttuakseen tasapainoiseksi ja alkaakseen kukoistaa.

Tämän filosofian mukaisesti pariskunta hoitaa kasvejaan. :)


Kartta on kätevästi kirjan etulehdellä, nopeasti löydetttävissä


Kirjan ensimmäinen tutustumiskohde on Mount Usher, Irlannin itärannikolla, Dublinista etelään. Kauniin puutarha-alueen inspiraationa ovat olleet William Robinsonin (1838–1935) ajatukset. Robinson oli muuten Gertrude Jekyllin aikalainen ja yhteistyökumppani.

Robinsonin ohje puutarhaa suunnittelevalle oli hankkia kunnon pala maata, vähintään 8–10 hehtaaria. Oli katsottava, että alue oli muodoltaan mielenkiintoinen: hiukan tasamaata, kukkulainen rinne ja laakso. Puutarhassa piti olla luonnollinen veden lähde, mielellään joki tai ainakin puro.

Kunnon puutarhan perustamiseen tarvittiin siis varallisuutta. :)




Mount Usherissa Tuuri ihastelee esimerkiksi wollemiaa. (Yllä pieni Wollemia nobilis Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa.) Birrin linnan puutarhassa taas on Guinnessin ennätyskirjassakin mainittu maailman korkein puksipuupensasaita. Yli kolmesataa vuotta vanhat pensaat ovat yli 10 metriä korkeita! Kirja on ilmestynyt 2010, mutta pensasaita lienee maailman korkein vieläkin. Sen sijaan muita muutoksia on tapahtunut. Krim ei tällä hetkellä "kuulu" Ukrainalle, kuten kirjassa mainitaan. Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja, joka kirjassa ylitetään helposti, saattaa muuttua lähivuosina. 

Puusaniaisten portissa on ajan siirtymä. Sen läpi astuttuaan tulee salaiseen sopukkaan, muinaisaikojen aarnimaahan: Fotan saniaistarhaan. Valo tunkeutuu sinne vaivoin. [...] Vain saniaisten kosteissa kärjissä välkähtää valo häilähtävinä kristallipisaroina. Saniaistarhassa on tuoksuva kosteus. Vesi ropisee, noruu kivien uurteista ja killuu lehvien päissä pyöreinä pisaroina, tihkuu ja tippuu yhä, vaikka sade on aikaa sitten mennyt ja hevoskastanjakaton kukkakynttiläiden takaa aavistaa jo sinisen taivaan.

Tässä kohtaa iskee kasvuvyöhykekateus:

Fotalla kukkii aina. Tammikuun lopulla aloittavat taikapähkinät, niiden oksat peittyvät keltaisiin, oransseihin tai punaisiin kukkahapsuihin. Niitä seuraavat ruusukvittenit, onnenpensaat ja puiden korkuiset kameliat. Keväämmällä kukkivat magnoliat ja alppiruusut, kesän alussa kanukat.

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista luvuista kertoo marjakuusista. Skotlannin Fortingalissa kasvaa marjakuusi, jonka uskotaan olevan ainakin kolme tuhatta vuotta vanha.

Katsoitteko muuten ohjelman Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa (Judi Dench: My Passion for Trees, BBC 2017)? Valitettavasti se ei enää ole Areenassa katsottavissa.  Samoin kuin kirjassa, ohjelmassa tutkittiin marjakuusta, jonka viereen oli satoja vuosia sitten rakennettu kirkko. Marjakuuset ovat olleet pyhiä puita ennen kuin kristinusko saapui. Aiemmin luultiin, että kirkkojen viereen oli istutettu marjakuusi, mutta ilmeisesti asia onkin tosin päin. 

Kirjassa mainitaan myös vuonna 1545 uponnut ja 1982 nostettu Henrik VIII:n sotalaiva Mary Rose. Samaa alusta käydään ihailemassa myös Judi Dench -ohjelmassa. Purjealuksen rakennuksessa oli käytetty luonnostaan kaareutuvia runkoja  ja myös puiden haarautumat käytettiin hyväksi. 

TV-ohjelmasta opin sanonnan:


 Paras aika istuttaa puu oli 50 vuotta sitten, 
mutta toiseksi paras aika on tänään.




Takaisin Hanna Tuurin kirjaan. Se on miellyttävä lukukokemus ja herättää toiveen vierailla Irlannissa. Jäin kuitenkin pohtimaan irlantilaisten huumorintajua. :) Kirjassa kerrotaan kahden puutarhaihmisen, sisarusten Jimin ja Junen, leikillisestä kilpailusta. Kerran June lähetti Jimin puutarhakurssille osallistuneen naisen nimissä kipakan haukkumakirjeen ja näki jopa vaivan matkustaa toiseen kaupunkiin postittamaan sen. Kaikeksi onneksi todellinen lähettäjä selvisi ennen kuin Jimi otti yhteyttä asiakkaaseen... Hmm, minusta pila ei ollut hauska. Maailmassa on eripuraa jo aivan riittävästi.

Tänäänhän Irlannissa äänestetään  mahdollisesti historiallisissa  parlamenttivaaleissa. Irlannista muuten vielä: Paikannimet ovat kiehtovia, varsinkin Galway, josta minulle tulee aina mieleen Gallifrey. :)










Huomasitteko että olen vaihtanut header-kuvan kirjasintyypin? :) Vanhan kirjoituskoneen jälkeä jäljittelevä fontti on yksi suosikkini ja tuo hieman vaihtelua. Hetken aikaa harmittelin, että en vaihtanut fonttia uuden vuoden alkaessa, mutta sitten muistin, että maanantainahan on puiden uusi vuosi! :)


Tu bishvat tarkoittaa shvat-kuukauden viidettätoista päivää ja silloin juhlitaan luonnon suuruutta ja erityisesti puita. Päivää kutsutaan myös nimellä rosh hashana leilanot eli puiden uusi vuosi. Juhla sijoittuu yleensä tammi–helmikuulle, jolloin Israelissa puut alkavat versota uutta kasvuaan kevään koittaessa. 
Israelissa on tapana käydä istuttamassa puuntaimia metsään. Muualla maailmassa, kuten meillä Suomessa, talvi on tuolloin kylmimmillään ja koululaiset istuttavat viherkasveja ruukkuihin. Päivän kunniaksi syödään israelilaisia hedelmiä, joko kuivattuja tai tuoreita. Puilla on tärkeä merkitys juutalaisuudessa; Tooraa verrataan usein Elämän puuhun (Ets chajim).


🌲🌳🌲


In English: Hello all! Today's book is about Irish gardens, written by the Finnish teacher and horticulturist Hanna Tuuri. The photos are old tree pics, from Sweden and Italy. Alas, I  have never been to Ireland... :)

Have a lovely weekend!