Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! 💚

Thank you for your visit.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhanhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhanhoito. Näytä kaikki tekstit

22.6.2025

Juhannusviikon tunnelmia - Kysymys hajulaukan talvenkestävyydestä




Kaunista sunnuntai-iltaa! Tässä postauksessa esittelen viime päivinä otettuja kuvia, tällä kertaa järjestettynä kasvisuvuittain. Ensiksi tulevat akileijat, joiden kauniiden kukkien avautumista on aina erityisen ihastuttavaa seurata.







Pihlajat kukkivat tänä vuonna runsaasti. Kukkien voimakas tuoksu täyttää ilman. 





Olen vähentänyt kirjolupiinien määrää pihassamme, ruusujen ja pionien hyväksi. :) Kauniita ne kyllä ovat ja tuoksuvat hyvältä.






Alppiruusut 'Pekka', 'Helsingin Yliopisto' ja 'Mikkeli' ihastuttavat nyt, vaikka ne eivät kuki yhtä reippaasti kuin 'Haaga', ainakaan meillä.






Puistoatsalea 'Adalminan' kukinnasta olen erityisen iloinen. Istutin sen aluksi liian metsäiseen paikkaan, jossa se kärsi ilmeisesti ainakin kuivuudesta isojen puiden alla. Siirsin sen viime kesänä parempaan paikkaan, mutta jännitin sen pärjäämistä paahteisen kesän, lämpimän syksyn ja vähälumisen talven takia.




Sen nuput ovat melkein kauniimmat kuin kukat. :)




Pihassamme kasvaa paljon luonnonkasveja...




Tämän kuvan nimi on tietenkin GLORY TO UKRAINE! 




Blogikaverin kanssa pohdittiin pihan ja puutarhan eroa. Jos asiaa kysyy Googlelta, tekoäly vastaa näin:

"Pihan ja puutarhan ero on lähinnä siinä, miten tilaa käytetään ja hoidetaan. Piha on usein ulkotila, joka on osa kiinteistöä ja voi sisältää kulkuväyliä, pysäköintialueita ja muita käytännöllisiä alueita. Puutarha taas on nimenomaan kasvien viljelyyn ja hoitoon tarkoitettu alue, jossa voi olla myös oleskelutiloja ja koristeellisia elementtejä. Toisin sanoen, piha on yleisempi käsite, kun taas puutarha on tarkemmin rajattu ja usein hoidetumpi.

Pihalla korostuu käytännöllisyys ja toiminnallisuus. Se voi olla nurmikkoa, kiveystä, leikkipaikka tai vaikka autotalliin vievä tie. Pihan hoito voi olla esimerkiksi nurmikon leikkausta, pensaiden ja puiden leikkausta, lumenluontia ja muuta vastaavaa.

Puutarha taas on usein suunniteltu nautittavaksi. Se voi sisältää koristekasveja, hyötykasveja, perennapenkkejä, puita, pensaita ja muita kasveja. Puutarhassa vietetään aikaa, nautitaan kasvien kauneudesta ja mahdollisesti myös sadosta. Puutarhan hoito voi olla kasvien kastelua, lannoitusta, harventamista, leikkausta ja muuta kasvien hyvinvointiin liittyvää.

Yhteenvetona: Pihan voi nähdä puutarhaa laajempana alueena, jossa on sekä käytännöllisiä että visuaalisia elementtejä. Puutarha on nimenomaan kasvien kasvatukseen ja hoitoon keskittyvä alue, jossa on usein myös oleskeluun ja nautiskeluun tarkoitettuja tiloja."

Pihassamme on selvästi myös puutarhan elementtejä, mutta toistaiseksi puhun kuitenkin yleensä pihasta. :) Meneillään on monta projektia ja kunhan ne alkavat näyttää valmiimmalta, ehkä jossain vaiheessa voisi alkaa puhua puutarhasta. 

Hyvin luonnonmukaisesta sellaisesta. Joutseniakin voi kuvata ikkunasta. Voi miten ihanaa nähdä pieniä poikasia pitkästä aikaa!





Tänä aamuna katselin jäniksenpoikasta, joka söi pihalla ruohoa (?) melkein etuoven edessä. Kun aivan kaikkea ei voi verkottaa, täytyy koettaa valita kasveja, jotka eivät ahmateille maistuisi. Hankkijan sivuilta löysin mielenkiintoisen listan kasveista, jotka eivät maistu peuroille. Voisi ajatella, että nämä eivät olisi jänistenkään suosikkeja...

• Achillea, kärsämöt
• Alchemilla mollis, jättipoimulehti
• Allium, laukat
• Aquilegia, akileijat
• Artemisia, marunat
• Campanula, kellot
• Delphinium, ritarinkannukset
• Dicentra spectabilis, särkynytsydän
• Digitalis, sormustinkukat
• Dryopteridaceae, alvejuurikasvit
• Geranium, kurjenpolvet
• Helleborus, jouluruusut
• Hesperis matronalis, illakko
• Hypericum, kuismat
• Iris, kurjenmiekat
• Lamium maculatum, hopeatäpläpeippi
• Leucojum, kevätkellot
• Lupinus, lupiinit
• Lychnis coronaria, harmaakäenkukka
• Mentha, mintut
• Myosotis scorpioides, luhtalemmikki
• Narcissus, narsissit
• Nepeta, kissanmintut
• Origanum vulgare, mäkimeirami
• Oxalis, käenkaalit
• Paeonia, pionit
• Papaver nudicaule, siperianunikko
• Papaver pseudo-orientale, idänunikko
• Petroselinum crispum, persilja
• Rosmarinus officinalis, rosmariini
• Stachys byzantina, nukkapähkämö
• Thymus, ajuruohot


...ja monia niistä meillä onkin. Laukat kiinnostaisivat ja minulla olisikin kysymys hajulaukasta (Nectaroscordum/Allium siculum). Onko kenelläkään kokemusta sen pärjäämisestä nelos-viitosvyöhykkeillä? Se olisi hauskannäköinen ja esimerkiksi myyrien inhokki, mutta kestääkö se täällä talven? Tarkoitushan on hankkia vain melko helppohoitoisia kasveja, jotka selviävät talvesta ilman kovin työläitä suojauksia. :)




Pisimmillään päivä kestää meidän korkeudellamme yli 20 tuntia. Yllä olevassa kuvassa aurinko laskee juhannusaattoiltana.



IHANAA KESKIKESÄÄ!



24.5.2025

Sadetta ja muuta ihanaa

 


Parin viime päivän aikana on vihdoin saatu täälläkin muutama millimetri vettä (ja ensi yöksi on luvassa aika runsasta sadetta). Nyt on vihreys lisääntynyt ihan silmissä. Alla olevassa kuvassa oleva lehti kuuluu 'Elegans'-sinikuunliljalle. Koska kuunliljat näyttävät olevan melko helppohoitoisia eikä meillä ole toistaiseksi etanaongelmaa, hankin tänä keväänä paria lajiketta lisää. Ostoslistallani oli myös esimerkiksi Hosta 'Isoäidin hymy' hauskan nimensä takia, mutta sitä ei alkanut verkkokauppaan tulla, joten se jäi tältä keväältä hankkimatta.

Etanoista ja kotiloista puheenollen, meidän pihapiirissä on majoittuneena räkättirastaslaivue, jonka luulisi kyllä toimivan, jos kotiloita alkaisi näkyä. :)




Myös pioneille on löytynyt melko mieluinen paikka, joten hankin pihaamme tällaisia ihanuuksia. 




Vesilinnuilla on jo poikasia! Kuva on otettu 22. toukokuuta.




Ruusujuuri on kauneimmillaan.




Yksi tämän kevään iloisista yllätyksistä oli tämä: Laajan pihapiirin luonnonvaraisten saniaisten joukossa kasvaa myös ainakin yksi kotkansiipi. Huomasin sen ruskeat itiölehdet siinä vaiheessa. kun kasvissa näkyi vain kuihtuneita viime vuoden lehtiä. Nyt sateen jälkeen uudet lehdet ovat kasvaneet yön aikana. :)

(Meillä on kotkansiipiä myös ostettuina taimina, mutta ne ovat vielä aika pieniä.)





Pihlajan tyylikkäät nuoret lehdet ovat jokavuotinen kuvauskohteeni.




Minulla on "omaishoitajan sairaalakassi", jolle halusin hauskan ripustuskoukun. Sienestävälle miehelleni olen ostanut koukun, jossa on koristeena puinen herkkutatti. Koukuissa on myös monia eläinhahmoja. En ollut koskaan ajatellut hankkia sellaista, koska niistä tulee mieleen "metsästysmuistot", joita jotkut ripustavat seinilleen... mutta sitten keksin: Tällainen jäniksen kuva on pieni hyvitys kaikista syödyistä kesäkukista, vahingoitetuista puista ja pensaista ja siitä, että suurin osa istutetusta kasveista on pitänyt suojata enemmän tai vähemmän rumilla ja hankalilla verkotuksilla.  :D

Tämä olisi oikeastaan arktisten alueiden napajänis, mutta kyllä tämä suomalaisesta metsäjäniksestä käy. :)




Ja ihanuuspostauksen hienona lopetuksena: Voitin Sinin blogiarvonnassa postikortteja! Kuluneella viikolla posti toi palkintoni ja paketista paljastui nippu aivan ihania kortteja, kaikki juuri minun makuuni. Aiheina on luontoa, puutarhanhoitoa, arkielämää ja kansanperinnettä. 

Martta Wendelinin kortissa oikealla alhaalla lempeä kesätuuli leyhyttää ikkunaverhoa ja kortin yläpuolella näkyy Virpi Pekkalan maalaama Paratiisi. Kyllä, oma pieni saari keltaisine huviloineen ja kukkivine puineen voisi olla monen paratiisi. Minna Immosen korteista olen aina pitänyt ja Kaarina Toivanen oli uusi, miellyttävä tuttavuus.

Kiitos, Sini, todella kivasta arvonnasta!




Ja kiitos teille, blogin lukijat, vierailustanne.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!


1.6.2024

K niin kuin kesäkuu

 
KIELOT


Ihanaa juuri alkanutta kesäkuuta kaikille! Tällä kertaa julkaisen kuvani Kristiinan kuukausittaiseen kuvahaasteeseen jo aivan kuun alussa. :) Kesä on alkanut niin vauhdikkaasti, että tässähän menee aivan sekaisin lämmöstä, vihreydestä ja jo kukistakin. Tuomien ja kielojen kukat tuoksuvat huumaavasti ja esimerkiksi pionit kasvavat aivan silmissä. 

Tappioita on talven jäljiltä löytynyt, mutta monta rakasta kasvia on taas herännyt ilahduttamaan puutarhuria. Näistä lisää myöhemmissä postauksissa.


KOIVU


Yllä taalainkoivun lehtiä, näin luulen, ja alla suloista pikkukasvia, joka levittäytyy pikkuhiljaa aina vain laajemmalle alueelle. Sopii minulle. :)

Onko tämä teillä päin ketunleipä vai käenkaali? 


KETUNLEIPÄ eli KÄENKAALI



Ja jälleen tulee bonuskuva. :) Ihania kesäisiä lepohetkiä kaikille! 


KAHVIHETKI



28.4.2024

Huhtikuun lintuja ja kevätmieltä

 


Ihanaa keväistä sunnuntaita kaikille! Tasan viikko sitten rannassamme oli tällainen näkymä... en tosin tiedä, minne olen kadottanut vastarannan, sen pitäisi toki kuvassa näkyä. :) (Kai se on lumikinoksen takana.)




Oli uutta lunta ja vanhaa lunta...




... ja linnuilla vielä talviset olot. Tämän postauksen kelvottomat lintukuvat ovat ikkunan läpi kuvattuja ja niin kaukaa, että paljaalle silmälle linnut näkyivät vain pieninä pisteinä. Vasta paljon zoomaamalla näkee, että tässä kuvassa on pitkäjalkaisia ja -nokkaisia lintuja. Olisivatkohan ne kuoveja? Kuovin huutoja on jo kuulunut ja, kuten joka kevät kirjoitan, se on kerrassaan ihana ääni.




Tämä ainakin on kurki. :) Sille tuli kaverikin, mutta juuri kun aurinko alkoi nousta ja maisema muuttua kiinnostavammaksi, ne päättivät lentää tiehensä.




Vaan mikäs se tämä on (kuva tältä aamulta)? Selailin pikaisesti lintukirjaa, mutta en saanut aikaiseksi edes valistunutta arvausta. Siispä toivon, että joku lukijoista tunnistaa sen. :D

LISÄYS: Maarit tunnisti linnun kaulushaikaraksi ja asiaa päivän ihmeteltyäni hoksasin, että minähän olen kuullut sen soidinäänenkin! :) Se on kuin matalaa pulloon puhaltamista, hyvin voimakas ääni; jossain sitä verrattiin osuvasti sumutorveen.




Tässä kuvassa värit näkyvät hieman paremmin:




LISÄYS 29.4.: Tähän vielä yksi harmaa ja epätarkka kuva. :) Hiekkatiellä ruokaili ehkä noin 150 yksilön urpiaisparvi. Oli vaikeaa yrittää ottaa kuvaa, koska ne säikähtivät (?) helposti, lensivät monta kertaa hienona muodostelmana lähipuihin ja palasivat pian takaisin maahan. Parven muotoa ja liikkumista oli todella kiinnostavaa seurata, sellainen pieni National Geographic -hetki tämäkin. :)





Eilen oli ihana päivä. Aurinko paistoi, käytiin kivalla ajelulla, nähtiin hieman vaaraisempia (=mäkisempiä :)) maisemia kuin omamme ja sain hankittua muutamia orvokkeja. Ajatuksena olisi, että ne ilahduttaisivat myös kevään ensimmäisiä pörriäisiä. Tiedättekö ovatko puutarhaorvokit hyödyllisiä kasveja pölyttäjille? (Luonnon orvokit ovat, sen tiedän.)

Löysin muuten tällaisen listan Kauniistikotimainen.fi-sivustolta. Sen mukaan suositeltavia kasveja puutarhaan ovat esimerkiksi 

auringonkukka
daaliat, yksinkertaiset
enkelinkukka
hämähäkkikukka
inkalilja
jättiverbena
laventeli
lumihiutale
kaunosilmä
kosmoskukka
leijonankita
leimut
lobelia
marketta
mintut, timjamit ja muut yrtit
neilikat, yksinkertaiset
nukenkaulus
rusokit
puna- ja päivänhattu
salviat
sinitulitorvi
sinitähtönen
tsinnia
tuoksupielus
siniviuhka
tulikruunut
tupakat
törmäkukka


Näistä ei sivuston mukaan ole iloa pölyttäjille:

ahkera- ja uudenguineanliisa
begoniat
kukonharja ja -töyhdöt
maljaköynnös
pelargonit
petuniat
samettikukka, kerrottu
verenpisarat
kerrotut kukat yleensä.


Kotilieden vielä pidemmässä listassa on orvokkikin  mainittu...




"Puutarhatakki" päälle ja kukkia istuttamaan!




Tilannekatsaus pihalta muuten. Nämä narsissit näyttävät samalta kuin kaksi viikkoa sitten. Koska kukkii? ‑haasteeseen arvelin, että ne kukkisivat tänä vuonna 10.toukokuuta...




Rakastan kurjenpolvia. Ne ovat suloisia jo nyt.




Rakastan myös raparpereja. Ne ovat niin reippaita. :)




Tämä krookus avaa kukkansa pian, mutta se ei ole haasteeseen valitsemani. :)




Olen hankkinut iloista vihreää myös sisälle. Rosmariini, minttu ja sitruunamelissa ilahduttavat tuoksullaan ensin keittiössä ja myöhemmin keittiön ikkunalla ulkopuolella. <3




Kesäiset keittiötekstiilit esiin!




Auringonpaisteen hullaannuttamana kiersin kaupassa lehtihyllyn kautta. Lähikauppaamme isomman marketin hyllyssä oli mm. Lantliv (nro 5), jossa ilotellaan värikkäillä kesävaatteilla. Hyvä, hyvä! :)





Big hugs to everyone!