Helmet-lukuhaasteen kohta 2: Iloinen kirja
En selannut tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen listaa kovinkaan pitkälle, koska innostuin jo toisesta kohdasta eli "iloisesta kirjasta". Tarkoitus oli fiilistellä kirjahyllyn edessä, mutta ensin klikkasin haasteen hakuohjetta, jonka kautta päädyin Kirjasammon Hyvän mielen kirjoihin. Niiden joukosta löysin Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin. Olen lukenut sen ennenkin, mutta kirja on piristävää luettavaa näin vuoden kurjimpana aikana. :) Vaikka ulkona näyttää varsin keväiseltä, talvi on oikeasti vasta alussa...
Valtosen menestyksekäs esikoisteos julkaistiin ensimmäisen kerran 1926, joten se lähestyy kunnioitettavaa sadan vuoden ikää. Kirja löytyy omasta hyllystä, joten osallistun tänäkin vuonna samalla myös Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen.
Tykästyin Hilja Valtosen kirjoihin jo kauan sitten, kun löysin äidin kirjojen joukosta Hätävaran. Minulla on myös Vaimoke, Nykyhetken tyttölapsi sekä Ville viekastelee taas, useimmat antikvariaattilöytöjä. Joitakin Valtosen kirjoja lainasin aikoinaan myös kirjastosta. Muistelen, että ne kaikki eivät olleet yhtä kepeitä ja positiivisia kuin nämä viisi, jotka minulla on.
Arkistojeni kätköistä löytyi myös lehtileike Helsingin Sanomien muistokirjoituksesta 23.12.1988:
Kuolleita:
Kirjailija Hilja Valtonen
Kirjailija Hilja Ester Valtonen, yksi suomalaisen viihdekirjallisuuden tunnetuimpia tekijöitä, kuoli 19. joulukuuta Imatralla. Hän oli syntynyt 30. marraskuuta 1897 Heinävedellä.
Hilja Valtonen aloitti uransa 1920-luvun lopulla, jolloin hänen romaaniensa nimistä - Nuoren opettajattaren varaventtiili, Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa, Opettajan villikko, Autotyttö - tuli yleisiä hokemia ja käsitteitä.
Valtosen ensimmäisiä kirjoja myytiin heti toistakymmentätuhatta kappaletta, mikä oli siihen aikaan huomattava levikki. Hänen esikoisteostaan on myyty kaikkiaan yli 80 000 kappaletta.
Valtonen suhtautui työhönsä alun perin tietoisena viihdyttäjänä. Kun hän lähetti kolmannen kirjansa käsikirjoituksen kustantajalle, hän kyseli, saattaisiko teos olla "kelvollinen lieventämään hiukan sateisen kesäpäivän kiduttamien rouvien ja neitojen ikävää".
Valtosen kuvaamat nuoret naiset olivat uudenaikaisia poikatyttöjä, usein reippaita kansakoulunopettajattaria, joiden otteita kaavoihinsa kangistunut kirkonkylä ei hyväksy.
Eila Pennanen on todennut, että Valtonen loi romaaneissaan purkautumisväylän kaulusköyhälistön naisten sosiaaliselle kaunalle. Hänen naistyyppinsä uhmasi sovinnaisuutta ja taisteli oikeuksiensa puolesta etuoikeutettujen luokkien naisia vastaan aseinaan pirteä käytös ja hyvä koulutus. Pohjalla oli viktoriaaninen kaava: siveytensä säilyttäen sankaritar pyrki mahdollisimman edulliseen avioliittoon.
Valtonen oli "painosten herratar", jonka "huviromaanien" suosio jatkui 1950-luvulle asti.
1930-luvun romaanissa Hiiliristi hän kokeili taiteellista linjaa, mutta sai nuivan vastaanoton; silloin hän ilmoitti kustantajalle parantuneensa kokonaan halustaan kirjoittaa vakavaa. Hän julkaisi kaikkiaan yli 30 teosta, joukossa myös huvinäytelmiä. Hän pysyi vireänä korkeaan ikään, kuten osoittavat muistelmaromaanit Omakehu (1973) ja Ruskapäiviä (1975).
Hilja Valtonen oli ammatiltaan kansakoulunopettaja. Hän pääsi ylioppilaaksi 1919 ja valmistui jo seuraavana vuonna ammattiinsa.
Hän työskenteli opettajan ensin Karijoella 1920-22 ja palasi sitten Itä-Suomeen Parikkalaan, jossa hän opetti 1922-29. Ruokolahdella hän toimi 1929-1947 ja 1948-63 Imatralla, josta tuli hänen varsinainen kotiseutunsa koko loppuelämäksi.
Hilja Valtonen harrasti kotiseutukulttuuria ja vaali vanhoja karjalaisia tapoja kotikaupungissaan Imatralla, jossa hän oli tunnettu ja rakastettu hahmo. Hän sai kotiseutuneuvoksen arvonimen 1974.
Wikipedia puolestaan kuvaa Valtosen tuotantoa näin:
Valtosen esikoisromaani Nuoren opettajattaren varaventtiili oli heti ilmestyessään menestys. Sitä kirjoittaessaan Valtonen kertoo olleensa närkästynyt miesopettajien paremmasta palkasta ja vaatimattomammista velvollisuuksista. Kirjailijana hän tahtoi ajaa tarmolla naisasiaa eteenpäin. Aikalaisarvosteluissa hämmästys oli suuri, sillä Valtosen kirjoitustyyli oli totutun vastainen sen suhteen mitä naiskirjailijalta saattoi odottaa.
Valtosen naishahmot ajoivat autoa ja toimivat ammateissa. 1920-luvulla Valtosen kirjoittaessa ensimmäisiä kirjojaan taloudellisen nousun ja vapaampien tapojen myötä alettiin kirjoittaa entistä vapaammin. Hänen kirjoissaan on eroottista virettä, jota säätelee silti siveellinen moraali. Naispäähenkilöt ovat pirteitä ja uhmakkaita villikkoja, mutta siveellisyys pysyy kuitenkin mukana ja tavoitteena on usein sosiaalisesti edullinen avioliitto...
Sosiaalinen kauna, etuoikeutetut luokat, viktoriaaninen kaava, eroottinen vire, siveyden säilyttäminen, pyrkiminen mahdollisimman edulliseen avioliittoon... Lukiessani näitä kuvauksia pohdin, olenko lukenut saman kirjailijan kirjoja ollenkaan. Valtosen kirjoissa minua viehättää raikas optimismi ja huumori - ja sankarittaret ovat tosiaankin melko pirteitä ja sanavalmiita. Osalla heistä on myös koulutusta, kaikilla hyvä sosioekonominen tausta (jopa kartanonperijätär-tasoa) ja perheen, sukulaisten ja ystävien muodostama vakaa tukiverkko. "Eroottista virettä" en sen sijaan ainakaan näistä viidestä kirjasta löydä enkä edes erityistä pyrkimystä "sosiaalisesti edulliseen avioliittoon".
Nuoren opettajattaren varaventtiilin juoni selostetaan yksityiskohtaisesti tällä Wikipedian sivulla.
Olen lukenut tämän, kuten muutkin minulla olevat Valtosen kirjat, useampaan kertaan. Olen nauranut ääneen ja ihaillut humoristista, nasevaa ilmaisua. Olen kirjoittanut muistiin "vanhan kansan" sanontoja.
Minulla olevat Valtosen kirjat on julkaistu vuosien 1926 ja -45 välillä. Ville viekastelee taas on vuodelta 1945. Aikalaisarvion mukaan se on "kymmenen iv-lotan yhteiselämää sodanaikaisessa vartiopaikassa kuvaileva kertomus, johon mahtuu iloa ja surua, reilua toveruutta ja savolaista sanavalmiutta". Tästä jatkosodan aikaa kuvaavasta kirjasta on peräisin yksi suosikkikohtani:
Kylpylän tanssiaisissa Vilhelmiina tapaa uudelleen opiskeluaikojensa ihastuksen:
Minulla olevat Valtosen kirjat on julkaistu vuosien 1926 ja -45 välillä. Ville viekastelee taas on vuodelta 1945. Aikalaisarvion mukaan se on "kymmenen iv-lotan yhteiselämää sodanaikaisessa vartiopaikassa kuvaileva kertomus, johon mahtuu iloa ja surua, reilua toveruutta ja savolaista sanavalmiutta". Tästä jatkosodan aikaa kuvaavasta kirjasta on peräisin yksi suosikkikohtani:
... Onnellisesti valmistuin agronoomiksi keväällä 1939. Kun sitten kartanon agronoomi-neiti vei Mia-mammaansa [isoäitiään] uudella Studebakerillaan Kannakselle Martta-saarnoja pitämään, ilmestyi Masa taas hetkeksi elämäni valokartioon.
Kylpylän tanssiaisissa Vilhelmiina tapaa uudelleen opiskeluaikojensa ihastuksen:
Juhlan loputtua seisoimme peilityynen meren keltaisella rantahietikolla katsellen, kuinka aurinko arasti kurkisti kuvaansa puiden latvojen takaa. Männyt ja meri tuoksuivat. Sadat pikkulaulajat virittivät harppunsa aamun kunniaksi. Lokki leijaili levitetyin siivin yllämme.
...
Kuinka ihana oli sinä aamuna Kannas, kun ajelimme sen lehtevillä teillä. En koskaan unohda sitä.
Monissa lukemissani kirjoissa minua ovat koskettaneet kuvaukset sotia edeltävästä ajasta ja erityisesti "viimeisestä rauhan kesästä". Sotien jälkeen tuli taas rauha, mutta maailma oli muuttunut peruuttamattomasti.
Lisäys: Yle Areenassa "Kesä 1939 - Suomi ennen sotaa".
Lisäys: Yle Areenassa "Kesä 1939 - Suomi ennen sotaa".
Hilja Valtosen kirjoissa viitataan usein paitsi vuosisadan alun kirjallisuuteen, myös vanhempiin klassikoihin. "Varaventtiilissä" päähenkilö Liisa puhaltelee saippuakuplia ja muistelee "Välskärin kertomusten" Esteriä, joka puhalteli saippuakuplia ullakkokamarinsa ikkunasta. Tästä innoittuneena menin hyllystä etsimään "Kertomuksia", mutta koska en löytänyt, seuraavaan kirjapostaukseeni ("Kirja on vanhempi kuin sinä") valitsen Vänrikki Stoolin tarinat, jota myös siteerataan Valtosen kirjoissa. :)
Tämän postauksen kuvina on savolaista säätä tammikuulta 2020.
In English: Hello all! Also this year I participate in the Helmet Reading Challenge. These first months are for the Snuggling Up with a Good Book - even though this year the beginning of January looks like April. It's a little bit depressing to think that we still have two-three cold and dark winter months ahead of us.
Ihanaa viikonloppua!
Have a lovely weekend!