Hei taas! Toivottavasti kaikki olette jo saaneet sopivasti sadetta. Tämän postauksen kuvat on otettu ennen viime päivien sateita, jotka ovat saaneet luonnon viheriöimään ihanasti. Viileä sää ei ole haitannut ollenkaan, koska se saa alkukesän raikkaan vihreyden säilymään pidempään.
Ihanaa että koulujen päättäjäispäivää saadaan viettää kauniissa säässä. (Ainakin täällä Itä-Suomessa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.) Tästä tulikin mieleeni, että en lakkaa ihmettelemästä sitä, että opetusministerimme kampanjoi koulun kesälomien siirtämiseksi myöhemmäksi, vaikka varsinkin opettajat ja suuri osa perheistä sitä vastustavat. Opetusministerin luulisi ja toivoisi ajavan koulutuksen ja sivistyksen etua eikä vaikkapa elinkeinoelämän. "Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja." Opetuksen korkea taso sekä pätevien ja motivoituneiden opettajien halukkuus alalle ovat Suomen tulevaisuuden perusta.
Erityisesti minua ihmetyttää matkailualan etu kesälomien myöhentämisen perusteena. Miksi koko yhteiskunnan aikatauluja pitäisi muuttaa yhden toimialan vuoksi, varsinkin kun turismin haittoja (ympäristö- ja ilmastovaikutukset, ruuhkat, luonnon ylikuormittuminen, roskaaminen, hintojen nousu, kulttuurin kaupallistuminen...) on koettu jo Suomessakin?
Tämän olen kirjoittanut jo varmasti monta kertaa, mutta henkilökohtaisesti pidän alkukesää vuoden kauneimpana aikana ja soisin myös koululaisten saavan nauttia valosta ja luonnon heräämisestä.
Ja kuten blogiani seuranneet tietävät, toivon erityisesti, että koululaiset saavat kirmata kesälaitumille Suvivirren suloisten sävelten kaikuessa. :)
Ihmettelenpä samalla kertaa muutakin. Maakuntalehdessämme on joskus yllättävän tiedostavia kirjoituksia. Mitä arvelette kolumnin nimeltään "Puutarha on elämän ja kuoleman taistelutanner" käsittelevän? Kirvoja, lehtikotiloita, kasvien elintilaa, kitkemistä? :) Ehei, puutarha-aiheisen kolumnin kirjoittaja oli saanut noin 350 sanan tekstiinsä mahtumaan noitavainot, roviolla polttamisen, vallan ja vastakulttuurin, yhteiskuntajärjestelmien nousun ja tuhon, talonpoikien verotuksen, ylimystön mahtailun, työntekijöiden näkymättömän työn, siirtomaamahtien harjoittaman riiston ja kaikenlaisen eriarvoisuuden ylipäätään. :)
Kolumnisti tunnustaa kuitenkin rakastavansa puutarhanhoitoa ja kirjoittaa lopuksi viisaita sanoja siitä, kuinka puutarhanhoito on jatkuvaa keskeneräisyyden ja epävarmuuden sietämistä. Puurtamisen tuloksia emme voi etukäteen tietää ja ehkä vasta jälkipolvet näkevät ne. Silti jatkamme muokkaamista ja kylvämistä.
Päärynäpuut kukkivat tänä vuonna hyvin meilläkin.
Edellisvuoden orvokkien siemenistä syntyy joka kevät uusia söpöjä kukkasia. Nämä kaikki ovat kasvaneet urheasti melko kuivalla paikalla. Ne olisivat varmasti isompia ja rehevämpiä, jos sadetta olisi saatu aiemmin.
Kollaasin keskimmäinen orvokki on parvekelaatikosta, tämänvuotinen ostos, Viola wittrockiana 'Cool Wave'.
Rentukat ovat pirteitä väripilkkuja.
Keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden sietämisestä tuli mieleeni, että vaikka ihailen suuresti siistejä puutarhoja rajattuine kukkapenkkeineen ja kantattuine käytävineen, taidan kuitenkin pitää eniten hieman rennommin hoidetuista pihoista. Pyysin "tekoälyä" (vaikka muuten alan välttää sen käyttöä) kuvailemaan tällaista ihmistä ja sain seuraavan vastauksen:
Ihminen, joka viihtyy luonnonmukaisessa ja vähän ränsistyneessäkin puutarhassa, arvostaa usein enemmän tunnelmaa, elävyyttä ja aitoutta kuin täydellistä kontrollia. Tällainen puutarhamaku voi kertoa esimerkiksi seuraavista piirteistä:
- Luontosuhde on tärkeä: villiintynyt kasvusto, sammal, vanhat omenapuut tai vähän huojuvat kukkapenkit voivat tuntua eläviltä ja rauhoittavilta.
- Estetiikka kallistuu romanttiseen tai boheemiin: täydellisen siistit linjat eivät välttämättä tunnu yhtä kiinnostavilta kuin kerroksellisuus ja ajan jäljet.
- Kärsivällisyys ja hyväksyntä: kaiken ei tarvitse olla jatkuvasti “viimeisteltyä”. Luonnon annetaan tehdä osa työstä.
- Ekologiset arvot: luonnonmukainen puutarha houkuttelee pölyttäjiä, lintuja ja muuta eliöstöä, eikä vaadi yhtä paljon kemikaaleja tai jatkuvaa trimmausta.
- Nostalgia ja tarinallisuus: vanhat rakenteet, kuluneet penkit tai reheväksi kasvanut piha voivat herättää muistoja lapsuudesta, mökkeilystä tai vanhoista maalaistaloista.
- Luovuus ja individualismi: tällainen puutarha ei aina noudata “oikeita” puutarhasääntöjä, vaan näyttää omistajansa näköiseltä.
Moni myös kokee, että hieman villi puutarha tuntuu psykologisesti lempeämmältä kuin täysin hallittu ympäristö — siellä saa itsekin olla keskeneräinen.
Tyylillisesti tällainen maku liittyy usein esimerkiksi:
- englantilaiseen cottage garden -perinteeseen
- metsämäiseen puutarhaan
- permakulttuuriin
- vanhoihin maatilapihoihin
- romanttiseen tai rustiikkiseen estetiikkaan
Se ei yleensä tarkoita välinpitämättömyyttä. Usein kyse on siitä, että ihminen näkee kauneutta myös epätäydellisyydessä ja luonnon omassa rytmissä.
Aamen! :)
Suuri kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseeni.
Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia.
Ihanaa kesäkuun alkua kaikille!
