Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! ❤

Thank you for your visit.

20.10.2021

Joulukalentereita - Failed resolutions :) 🎄

 

Tässä postauksessa heitetään hyvästit syksyn värikkäille lehdille ja aletaan aavistella talven tuloa. 

Yllä oleva asetelma ei muuten ole tältä vuodelta. Tiedostojen säilytyspalvelu esittelee päivittäin aiempien vuosien "muistoja" eli tallentamiani valokuvia. Tänä vuonna kuvan penkillä on vain yksittäinen lyhty, joten muistellaanpa yhtä suosikkiasetelmaani  -  vuodelta 2015, joka olikin minulla hyvä valokuvausvuosi. :)
 

Koivujen lehdet ovat muisto vain. Yölämpötilat alkavat olla nollan alapuolella. Nyt sataa lunta. :)


Tässä postauksessa tunnustetaan myös, etteivät tulevaa joulua koskevat päätökseni ole täysin pitäneet. Jo monena vuonna joulunviettotapamme ovat menneet oikeaan suuntaan: vähemmän materiaa ja suorittamista, enemmän nauttimista yhdessäolosta. Tänä vuonna annamme aineellisia lahjoja vähemmän kuin koskaan ennen. Olin myös ajatellut katkaista uuden perinteeni ostaa itselleni kosmetiikkajoulukalenteri...


Halusin sen sijaan ostaa itselleni tämän teejoulukalenterin, koska a) vähennän kahvinjuontia ja juon enemmän teetä (ja kiireettömämmin) ja b) halusin tukea paikallista markettia, joka oli ottanut kalenterin valikoimaansa.


Mustaa ja vihreää teetä sekä rooibosta. Kalenterin 25 pahvikuutiota toimivat myös palapelinä. Ne voi koota myös esimerkiksi näin:


Huomatkaa kuinka lupiininlehtikuvan värit sopivat hyvin edellisen kuvan väreihin. :)


A small note to all non-Finnish readers: Recently I have written less and less in English... and I apologize for that. One reason is that the last months and years have been tiring, and writing in Finnish is of course much easier for me. 

Another reason is that I have noticed that the Google Translate widget has improved and translates also from Finnish rather well. In the first years of this blog, the translations were practically incomprehensible. Now, even though sometimes involuntarily humorous, they are much better. 

Just remember: this is a family-friendly (or all-ages) blog and if you ever read something very negative or offensive here, it's the translation, not me. :)


Niin, kosmetiikkakalenteri... Tavaratalon verkkokaupassa oli kosmetiikka-ale. Tilasin huomattavasti edullisemmin tuotteita, joita muuten ostan esimerkiksi apteekista. Koska alennuksen sai myös eräästä (salaa haaveilemastani) kosmetiikkakalenterista, voilà...

... mon coffret de l'avent:

L'Occitane en Provence Premium -kalenteri.

Kuvailen tässä postauksessa lähinnä kalenteria enkä sen sisältöä. (Sisällöstä tullee postaus myöhemmin.) Ulkoasu ei ole minun makuuni riittävän jouluinen, mutta tämähän on makuasia. :) Kalenteri on jämäkkä lokerikko, jonka voi kierrättää pikkutavaroiden säilytykseen. Mutta voi, miksi laatikoiden vetimet ovat valkoista nauhaa?! Onneksi laatikot voi kääntää toisin päin, kuten ylhäällä oikealla.


Tuotteet ovat kaikki "matkakokoisia", joten siihen nähden kalenteri ei ole erityisen edullinen. Tuotteet ovat kuitenkin kaikki kosmetiikkaa (ei mitään hiuslenkkejä tai kynsiviiloja) ja valikoima on hyvin monipuolinen, joten nämä tulevat kaikki käyttöön. Itse pidän kovasti L'Occitanen tuotteista. Esimerkiksi Almond-ihonhoitosarja on kokeilemistani yksi ihanimmista.


Eikä tässä vielä kaikki... Jo pitkään olen etsinyt pientä puista laatikostoa, tai jopa isompaakin, jossa olisi 24 tai 25 laatikkoa. Tämä Konstsmiden joulukalenteri näytti tunnelmalliselta. Hinnoissa näkyy olevan  eroa (verkko)kauppojen välillä - vertailu kannattaa. Eikä löydy nettisivuilta tietoa valmistusmaasta... kuten vähän pelkäsinkin, tämä on tehty Kiinassa.


Pidän jouluisesta maisemasta ja harmaan sävyisistä laatikoista. Taivas olisi myös voitu käsitellä harmaaksi, sen ruskea väri näyttää hieman oudolta, varsinkin kun vanerin syyt kulkevat pystysuoraan.


"Taivaassa" on myös pari hieman ärsyttävää pientä oksanjälkeä. Täytyy katsoa löytyisikö tarravarastosta esimerkiksi hopeanvärisiä tähtiä tai sitten täytyy tehdä ne itse tai piirtää hopeatussilla...


Tässä oli muutama pikaisesti napattu valokuva. Tunnelmallisempia luvassa myöhemmin. Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia, mutta edelliseen voi. Mukavaa iltaa kaikille ja hyvää yötä! 




EDIT 22.10.:
Sähköpostiin tuli Eurokankaan uutiskirje.
Katsokaa kuinka hauskoja uusia Muumi-kankaita on valikoimassa.


10.10.2021

Syksyn hehkua ja nostalgiaa - Shopping in my own closet :)


Rhododendron canadense 'Violetta'

On jo lokakuu ja pilvistä ja tyyntä. Harmaus on levollista. Aurinkoisina päivinä sitä tuntee jatkuvasti syyllisyyttä siitä, ettei ole ulkona nauttimassa huikaisevasta valosta ja lehtipuiden, pensaiden ja varpujen väreistä. :) Pari päivää sitten autolla ajaminenkin oli ihanaa, kun auto sujahteli tiellä keltaisen lehtimaton ja -sateen läpi. Taivas oli tietysti huikaisevan sininen.


Oletteko koskaan kävelleet aurinkoisena syyspäivänä esimerkiksi yliopiston kampuksella vaahteranlehtien hehkuessa, yllänne vaikkapa ruutuhame ja vakosamettibleiseri? (Rakennusten täytyy olla uusrenessanssia tai vanhempia.) Minä olen, ja ihania nuoruusaikoja muistellessani etsin kaapista vanhan takkini ja yhdistelin sen näihin muihin vanhoihin suosikkeihin. Joskus on päiviä, jolloin mainoslausetta mukaillen ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain lämmintä ja pehmeää. :)


Onneksi vanhat asiat muuttuvat trendikkäiksi säännöllisin väliajoin ja esimerkiksi hiusasusteita saa taas käyttää. :) Minä pidän pannoista ja donitseista ja käytän niitä päivittäin. 



Tämä puinen solki on ollut lempparini jo vuosikymmeniä. 


Nämä olen ommellut itse.


Ja seuraavaksi paljon kuvia viime päiviltä. Maisema on ehtinyt jo muuttua näiden ottamisen jälkeen. Monet koivut ja haavat ovat melkein lehdettömiä.









Marja-aronian marjoja, jotka kypsinä maistuvat minusta oikein hyviltä. :)


Kurjenpolvilla on tavallista kirkkaammat syysvärit.



Tuoksuvadelman lehdet ovat todellisuudessa melkein neonkeltaiset ja -vihreät.


Myös angervot ovat erityisen kauniita tänä syksynä.



Koristemansikka kukkii vielä.


Mukavaa uutta viikkoa!