Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin?

Helmet-lukuhaasteen kohta 24: Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa.

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseeni ja pahoittelut hitaasta vastailusta!

Vuodenvaihteessa nähtiin TV:ssä jälleen Matti Kassilan ohjaamat kolme Komisario Palmu -elokuvaa. Halusin lukaista jonkin kirjoista ja valitsin vuonna 1939 julkaistun, Palmu-sarjan aloittaneen romaanin Kuka murhasi rouva Skrofin? Tuotteliaana kirjailijana Mika Waltari sopii erinomaisesti lukuhaasteen kohtaan 24.

Sujuvasti etenevä Kuka murhasi rouva Skrofin? on viihdyttävä rikostarina - ja kirjassa on kaikkien aikojen suosikkimurhaajani. Olen jo aiemminkin maininnut, että kirjan pohjalta tehty elokuva Kaasua, komisario Palmu ei ole elokuvista suosikkini, koska murhaajan mielenkiintoinen persoonallisuus ja altruistinen motiivi on elokuvassa keikautettu aivan päinvastaisiksi. :)

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Se on todellinen dekkariklassikko.

Palmu-tarinoiden juonet löytyvät esimerkiksi Wikipediasta. Kirjat ja elokuvat ovat hyvin tunnettuja ja useat kirjabloggaajatkin ovat niistä postanneet. Kirjaan siis tähän vain pari pientä huomiota. Palmu-romaaneissa minua ovat aina viehättäneet humoristiset väliotsikot:

Ranskalainen kirjallisuudentutkija Gérard Genette erottaa väliotsikoinnissa klassisen ja temaattisen perinteen. Tieteen termipankki kuvaa perinteitä näin:

Edellinen perustuu mekaanis-numeeriseen jakamiseen, ts. teoksen osien ja lukujen yksinkertaiseen numerointiin. Keskiajalta on peräisin temaattinen väliotsikointi, joka on sittemmin ollut suosittu varsinkin humoristisessa ja viihteellisessä kirjallisuudessa. Genette korostaa Cervantes Saavedran romaanin Don Quijote (1605, 1615, suom.) merkitystä koomisen väliotsikoinnin yleistäjänä. Kotimaisia esimerkkejä väliotsikoinneista ovat esim. seuraavat:

Kuudes luku. Luku, jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu enempää kuin muissakaan. (Volter Kilpi: Alastalon salissa, 1933.)

Neiti Skrofin silmäripset ja ruusuja Savoyssa. - Kurt Kuurna itkee ja koko juttu alkaa haiskahtaa liiaksi alkoholilta. - Komissaari Palmun nojatuolit ja murtuneen tytön tunnustus. - Pettävätkö tosiaan myös maailman kirkkaimmat silmät? (Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin?, 1938)

Kilven romaanin väliotsikointi on leikittelyä tai parodiointia tradition kustannuksella, kun taas Waltari perinnettä noudatellen luo humoristisen ja perin epämääräisen katsauksen seuraavaksi kerrontavuorossa oleviin tapahtumiin. Parhaassa tapauksessa väliotsikointi kiihottaa lukijan uteliaisuutta ja houkuttelee jatkamaan lukemista, hieman samaan tapaan kuin lööpit ostamaan iltapäivälehden.

Lähde: Tieteen termipankki - Kirjallisuudentutkimus: Otsikko 

Artikkelissa oli siis näppärästi esimerkki juuri tästä kirjasta. :)

Palmu-elokuvat edustavat toki suomalaisen elokuvan parhaimmistoa. Suosikkinäyttelijäni Palmuissa on Leo Jokela, etsivä Väinö Kokki. Kaasua-elokuvan herkullisia hahmoja on myös Risto Mäkelän esittämä saarnaaja Mustapää.

  »Olen syvästi järkyttynyt tämän surullisen onnettomuuden takia», hän sanoi saarnaajan tai yhtä hyvin ammattinäyttelijän läpitunkevalla äänellä. »Rouva Skrof oli seurakuntamme kannattavia jäseniä, sen tukipylväs niin sanoakseni, tänä maailmallisena aikana, jolloin vanhojenkin ihmisten mielet liian usein ovat kääntyneet maailmalliseen turhuuteen tai hakevat turvaa ulkokullaisen kirkon leipäpaimenista. Olen murtunut menetettyäni ystävän ja tukijan, mutta sieluni laulaa samalla kiitoshymniä siitä, että hänen raskautettu sielunsa on nyt astunut taivaan majoihin, ikuiseen Bethlehemiin, jonka kalpeaa kajastusta vain - anteeksi!» 

 Viisi miestä oli tullut portaita ylös ja pysähtynyt tuota vastenmielistä veisuuta kuuntelemaan. Etsivä Kokki keskeytti sen polkaisemalla saarnaajaa varpaille ja ilmoittautumalla komissaari Palmulle...

Sama kohtaus elokuvasta. Kuvassa etsivä Kokki on juuri lausunut leojokelamaisesti painottaen: "Her-ra komisario, mur-ha-ryhmä paikalla." 

Kaasua, komisario Palmu Yle Areenassa

Viimeinen pieni huomio: Kun nuorempana luin tätä Palmu-kirjaa, ohitin kevyesti tanssijatar Iiri Salmian kertomuksen insinöörimiehestään, joka oli menettänyt näkönsä neljä vuotta aiemmin Bolidenin kaivosräjähdyksessä... Silloin Boliden oli minulle vain jokin paikkakunta Ruotsissa. Nythän nimi Boliden merkitsee kaivosyhtiötä, jonka johto ja osakkeenomistajat nauravat matkallaan pankkiin, samalla kun ympäristöongelmat jäävät suomalaisten maaseudun asukkaiden kestettäviksi.

Tästä huolimatta loppuun kuva aurinkoiselta jäältä. Hauska oli viilettää kirkkaalla jäällä, joskin nastalliset kengät olisivat olleet hyödylliset. :) Iloisia talvipäiviä kaikille!

In English: Hello again! In this post, there are some random thoughts of another book for the Helmet reading challenge 2020.

I found the maxim about books and films on Pinterest and happened to notice also the wise and beautiful words below, credited to Ralph Waldo Emerson - even though it seems that several persons have defined success with very similar words.

The photo of my kicksled on the ice doesn't have any connection with the book. :) Now the ice is covered with snow again...

I thank you for your kind and interesting comments on my previous posts, apologise for the slow reply and wish you happy winter days!

Winter lingers - Helmet-haasteen kohdat 35 ja 25

Hello all! While the bloggers in southern Finland post photos of bulbous plants starting to grow out of the ground and show their first flowers, we still have about half a metre of snow on the ground... and flowers only indoors.

Hei taas! Helmet-haasteen kohtaan 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä) valitsin Markku Ropposen Kuhala-sarjasta kirjan Kuhala ja kuoleman hipaisu (2007). Otto Kuhala on jyväskyläläinen yksityisetsivä ja tässä kirjassa tavataan paitsi toinen yksityisetsivä (yrittäjänä Kuhalaakin epäonnisempi), myös useita liikemiehiä, joiden pokeri-illoista kirjan tapahtumat saavatkin alkunsa. Yksi pelaajista innostuu pelaamaan liian isoilla panoksilla ja häviää 120,000 euroa. Pelivelan maksu vaikeutuu, kun potti alkaa kiinnostaa muitakin.

Kuhala-kirjoissa minua viehättää erityisesti se, että niissä liikutaan entisillä kotikulmillani. :) Kirjojen juoni on yleensä mielenkiintoinen ja uskottava. Ropponen havainnoi ympäristöä (ihmisiä, luontoa, säätä) tarkasti ja humoristisesti...

Kukaan ei ollut haravoinut syksyn lehtiä pihamaalta, lumen alla talvehtinut kahden muovituolin ja pöydän puutarhakalusto lojui nurin niskoin luumupuun alla niin kuin viimeiset istujat olisivat paenneet juosten pakkasia. Talo näytti jotenkin kasaan painuneelta ja pienemmältä kuin Kuhala muisti. Hän ei ollut käynyt tontilla Ratskun poismenon jälkeen ja avasi portin varoen...

Kirjailija pitää selvästi koirista. Kuhalan koirakaverin (tässä kirjassa Jeri) toimia kuvataan hauskasti:

Jeri istui portailla korvat filosofisesti sojottaen ja otti vastaan pää kallellaan lankkujen raosta työntyvän muurahaisten ohimarssin...

Tämänkertaisen tapauksen toimeksiantaja on liikemies Hammare, jolla on vartiokoirina kaksi dobermannia.

Siinä missä Hammaren koirat olivat saaneet korostetun spartalaisen kasvatuksen, Jerin Summerhill-tavoilla ei tuntunut olevan mitään pidäkkeitä. Se käänsi takapuolensa dobermanneille ja potki räntäsohjoa niitä kohti...

Kuhalan kotimaa ei ole Nordic Noir -musta, mutta melko harmaa kuitenkin:

Ukko kohotti rukkaskättään ja nousi satulaan. Tangolla helähti muovikassi - kuinka monta hänenlaistaan mahtoi silläkin hetkellä puurtaa laajan valtakunnan maantienlaitoja hieman kärsivä ilme kasvoilla, päämääränään pullonpalautusautomaatti, vaatimattomat ostokset, hetken levähdys ja paluu alkuillan uutislähetyksen ääreen, jonka tarjoamaa maailmanselitystä ei voinut enää mitenkään ymmärtää...

Kuhala kohtaa etsiväntyössään tietysti monenlaisia ihmisiä. Asiakaspalvelijat tuntuvat usein hieman uupuneilta:

Ravintola ei ollut mikään kasvisravintola. [...] Baarimikon palveluasenne typistyi ynähdyksiin, ja hän tuijotti Kuhalaa niin kuin olisi miettinyt, mikä osa tästä menee bio- , mikä sekajätteeseen...

Kuten kirjapostauksistani olette varmaan huomanneet, luen mielelläni dekkareita. Hyllystä löytyy myös Bo Lundinin Dekkarisankarit: kuka kukin on. Ruotsinkielisen alkuteoksen Dexikon: mer än 500 detektiver, thrillerhjältar, äventyrare, medhjälpare - samt en och annan minnesvärd skurk on suomentanut Risto Hannula ja suomalaisen osuuden ovat toimittaneet Keijo Kettunen, Janne Mäkelä ja Pekka Turunen. Kirjan lopussa on luettelo aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, kirjailijahakemisto sekä suomenkielisten teosten hakemisto.

Tämä kirja tulee Helmet-haasteen kohtaan 25: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Suomenkielisessä laitoksessa tavataan "430 keskeistä henkilöhahmoa eri kielialueilta". Laajimmin käsitellään - tietysti - Sherlock Holmesia. Suosikkini Morse löytyy, samoin Lewis. Poirot ja Hastings, Isä Brown... sekä hilpeä mestarivaras Hercule Flambeau, joka Isä Brownin ansiosta kokee kääntymyksen ja ryhtyy yksityisetsiväksi.

Kuhalaa kuvataan kirjassa näin:

Otto Kuhala debytoi Markku Ropposen romaanissa Puhelu kiusaajalta (2002). Kuhala on tuolloin keskihintaisiin tavaratalovaatteisiin pukeutuva 46-vuotias jyväskyläläinen yksityisetsivä, jolla on pituutta 185 senttiä ja painoa 85 kiloa. Hänen kasvonsa ovat vähän karut. [...] Kuhala on leppoisa, melankolinen ja hieman sentimentaalinen. Vitsikkäät kommentit ja silmien puoliunelias ilme kuitenkin hämäävät. Tarvittaessa Kuhala on periksiantamaton ja uhkaava. Sankari itse selittää tätä puolta kauhavalaisella verenperinnöllään.

Ruotsalaisen alkuperäisteoksen henkilöhahmovalikoima on varsin... ruotsalainen, esimerkiksi Arne Dahlin A-ryhmä-hahmoista oma lukunsa on (aakkosjärjestyksessä) Chavezilla, Hjelmillä, Holmilla, Norlanderilla, Nybergillä ja Söderstedtillä (mutta ei Hultinilla, Jankowiczilla eikä Svenhagenilla, ainakaan suomalaisessa versiossa?!). Edes suomalaisista dekkarisankareista suurin, komisario Palmu, ei ilmeisesti ole mukana Dexikonissa vaan hänet on lisätty suomalaisversioon.

Tästä tulikin mieleeni, että olin jo julkaissut edellisen kirjapostaukseni (Helmet-haasteen kohdasta 33), kun osa perheestä katsoi Komisario Palmu -elokuvaa ja hoksasin, että jokin Palmu-romaani olisi sopinut siihen kohtaan loistavasti. Matti Kassilan kolme ensimäistä Palmu-elokuvaa ovat minusta parhaita Suomessa tehtyjä elokuvia, ja olen vakuuttunut, että jos kielimuuri ei olisi ollut esteenä, niistä olisi voinut tulla kansainvälisiä menestyksiä.

Ainoa harmittava asia elokuvissa on se, että Kuka murhasi rouva Skrofin? -kirjasta tehdyssä elokuvassa murhaajan motiivi on käännetty päinvastaiseksi ja Waltarin hahmoista romanttisimmasta, taiteilija Kurt Kuurnasta, on tehty naurettava pelkuri.

Liitän tähän loppuun unohtumattoman lauluesityksen elokuvasta Komisario Palmun erehdys (1960). Etsivä Kokki (ihana Leo Jokela) laulaa "Silmät tummat kuin yö" ravintola Kämpin kabinetissa.

---------------------------------------------

Ja ihan lopuksi vielä linkki Noin viikon studio -ohjelmaan. Varsinkin Antti Haapalan ja Tomi Haustolan sketsit ovat aina hauskoja. Uusimmassa jaksossa pelataan uhkapeliä. Pääosissa mainiot Paul Westlake ja Rich Lyons.

From: Noin viikon studio - BREXIT HOLD'EM