Tänä vuonna en tarvitse uutta adventtikalenteria, sillä minulla on vielä aloittamatta edellisvuoden teejoulukalenteri enkä todellakaan tarvitse esimerkiksi lisää kosmetiikkaa. :)
Vaikka juon useimmiten kahvia, olen ostanut kahtena vuotena Forsmanin teejoulukalenterin, koska pidän teevalikoiman mauista, kalenteri on suomalaista tekoa ja koska itse kalenteri on niin viehättävä. Sen voi kierrättää monella tapaa, esim. täyttää pienet rasiat jollain muulla pienellä herkulla tai esineellä tai sitten kuvat voisi leikata irti ja käyttää vaikkapa kalenterin tuunailuun.
Ostaessani näitä, eri vuosina, en huomannut, että molemmissa kalentereissa kuvat ovat samat, tosin värisävyt ovat aivan hiukan erilaiset. Yksi hauska käyttötapa olisi muistipeli. :) Kuutionmuotoiset rasiat voisi täyttää esimerkiksi sopivankokoisilla puupaloilla, joten niistä tulisi käteviä palikoita.
Kun aloin kirjoittaa tätä postausta, huomasin että olenpas kuitenkin hankkinut eräänlaisen joulukalenterin. :) Olen tilannut kampanjahintaan dekkaripokkarin, jossa on "24 jouluista tarinaa". Saapa nähdä millaisia tarinat ovat. Ohhoh, siitä on jo viisi vuotta, kun luin ensimmäisen kerran Leena Lehtolaisen kertomuskokoelman Joulupukin suudelma! Kuten olen tuolloin kirjoittanut, osa tarinoista ei ole kovin jouluisia minun makuuni, mutta jotkin niin kiinnostavia, että olen säilyttänyt kirjan.
Viime aikoinahan olen alkanut luopua joistakin kirjoista ja vienyt niitä hyväntekeväisyystorille. Toivottavasti ne löytävät uusia lukijoita.
Maija Kajannon hyvänmielenromaaneista olen pari joulunaikaan liittyvää täällä blogissa maininnutkin. Luen Kahvila Koivu -sarjaa väärässä järjestyksessä, koska nyt minulla on menossa Taatelitalvi. Yleensä ahmaisen tällaiset keveät hyvänmielen pokkarit nopeasti, mutta tätä kirjaa olen lukenut illalla luvun tai pari ennen nukkumaanmenoa.
Kirja on miellyttävää luettavaa, vaikkakin sattumukset ovat joskus hieman epäuskottavia. Reseptit näyttävät herkullisilta ja suklaataatelikakkua aion minäkin kokeilla tulevana jouluna. Kirjan kansi näyttää saaneen kehuja useilta kirjabloggareilta. Kyllä, talvinen järvimaisema on tietenkin ihana, mutta luistelija näyttää hieman epävarmalta, mitä hän kai olikin... ja päivityksenä lisään, että kansikuvahan on kuin valokuva, jonka Tommi antaa Krisselle joululahjaksi.
Parhaissa luistelukuvissa on kuitenkin liikettä. Ihania talvisia kuvia voi tehdä nykyisin itsekin, vaikka aurinkoisena syyspäivänä. :) En pyytänyt tekoälyltä punaruudullista takkia, kuten Krissellä kirjassa on päällään, vaan samantyyppisen asun, jolla itse luistelen silloin (harvoin) kun luistelen. En todellakaan osaa luistella, mutta rakastan luistelua sen kauneuden takia. :)
![]() |
| I wish this was me... :) |
Kyllä kuvagenerointisovellukset ovat kehittyneet huimaa vauhtia. Katsokaa tuota jäänpintaa! On harvoja asioita, jotka ovat yhtä ihania kuin luonnonjäällä luistelu kauniissa talvisäässä. Jos katselen vielä hetken tuota jäätä, teen kuten lapsena (jopa kesällä) ja menen panemaan luistimet jalkaan, vaikkei jäästä ole vielä tietoakaan. :)
Mistral Vibe (aiemmalta nimeltään Le Chat) on ranskalaisen Mistral AI -yhtiön kehittämä tekoälysovellus, jota voi käyttää verkkoselaimen lisäksi myös mobiilisovelluksena.
Olen kokeillut sen ilmaisversiota, joka tarjoaa chat-vastauksia, verkkohaun ja yksinkertaisia arjen aputehtäviä. Käyttöliittymässä on valitsin, jolla voi vaihtaa nopeiden chat-vastausten (fast) ja syvällisempää päättelyä vaativien agenttitehtävien (think) välillä. Vibe ymmärtää hyvin suomea, tosin sen vastaukset suomeksi eivät ole vielä yhtä sujuvia kuin amerikkalaisjättien. Sovelluksen käyttöliittymä (eli sivupalkki ja valikot) on tällä hetkellä englanninkielinen, mutta monissa selaimissahan on käännöstoiminto, jolla liittymänkin saa käännettyä haluamalleen kielelle.
(Maksullinen Pro-tilaus avaa pääsyn monimutkaisempiin agenttitoimintoihin, koodausagentteihin ja syvempää päättelyä vaativiin malleihin. Yritykset voivat asentaa Viben omaan suljettuun pilvipalveluun tai paikalliselle palvelimelle, mikä on houkutteleva mahdollisuus eurooppalaisille yrityksille.)
Haluan käyttää ja tukea Mistral Vibea, koska se on EU-alueella kehitetty ja ylläpidetty tekoälysovellus, joka on rakennettu alusta alkaen GDPR-tietosuojasäädösten mukaiseksi. Toisin kuin monet amerikkalaiset kilpailijansa, muunmaalaisista puhumattakaan, Mistral AI käsittelee käyttäjän tietoja Euroopassa sijaitsevilla palvelimilla.
Olen rupatellut Viben kanssa kokeiluna samoista asioista kuin amerikkalaisten tekoälysovellusten. Aiheet ovat olleet moninaisia, pöytäliinan ompelusta skaalautuvaan vektorigrafiikkaan ja verkkokauppojen myymien tuotteiden valmistusmaista PowerShellin käyttöön. Eri sovellusten vastaukset täydentävät toisiaan. Viben vastaukset ovat tiedollisesti hyviä, vaikka tosiaan suomeksi hieman kömpelöitä.
Chattiä voi kokeilla täällä. Ilmaiseen käyttöön riittää rekisteröityminen esimerkiksi sähköpostiosoitteen avulla.
Chattiä voi kokeilla täällä. Ilmaiseen käyttöön riittää rekisteröityminen esimerkiksi sähköpostiosoitteen avulla.




