Toinen kierros pihalla: suosikkeja ja yksi ei-suosikki :)

 

Ihanaa kesäistä huomenta! Nyt sataa (hieman), joten istahdan koneen ääreen ja postaan eilen otettuja kuvia. Yllä kukkii kanadanatsalea 'Violetta'. Jänis söi sen pahasti muutama vuosi sitten, joten se on vieläkin toipilas. Ja ympäri vuoden verkon suojaamana.

Tähänkään postaukseen ei voi jättää kommenttia. Täällä ei edelleenkään juuri sada (lomalaisen unelma :)), joten kaikki vapaa-aika menee pihatöissä. 

Alla minulle tuntematon angervo. En oikein tiedä pidänkö siitä vai en, mutta sen kukkien voimakas tuoksu on osa alkukesän tunnelmaa.

Alppiruusujen kukinta lähestyy.

Puolukkakin kukkii pian. On lohdullista nähdä mustikanvarvuissa rehevää uutta kasvua.

Polkua pitkin...

... punatammien luo.

Arkkivihollinen valmistelee iskua. :)

Verikurjenpolven ensimmäinen kukka:

Olen aivan hullaantunut ojakellukkaan, jota näitte jo edellisessä postauksessa. :)

Tyrnin lehdet ovat ihastuttavan kauniit:

Tänäkin kesänä ikkunalaatikoissa kasvaa orvokkeja. Nämä liilat tuoksuvat ihanalta.

Pannaanpa tähän väliin kuva (sisällä) uskollisesti kukkivasta joulutähdestä. 

Alkukesän vihreys on ollut taas niin suloista. Haavanlehtien väri on juuri nyt kauneimmillaan. Samaa voi sanoa vaahterasta.

Myös metsäkuusten asu on nyt heleimmillään. :)

💚 Voikaa hyvin! 💚

Kaatunut puu ja muita keväisiä kuvia

 

Hei taas, pitkästä aikaa! Kevät on kiireistä aikaa ja vasta nyt ehdin miettiä kuvaa Kristiinan kuukausihaasteeseen, jonka aiheena toukokuussa on KAATUNUT/VINOSSA. 

Kuvat lontoolaisesta tammesta ovat toukokuulta kahden vuoden takaa. Alla voitte lukea puuvanhuksen 1100-luvulla alkanutta tarinaa ja Greenwichin museon sivulta voi lukea hieman pidemmän tekstin. Vielä kuolemansa jälkeen puu sinnitteli pystyssä pitkään, kuten tammilla on tapana.

Kevät on ollut melko viileä ja se onkin ihan hyvä juttu. Näin se kestää pidempään. :) Täällä alkaa ruoho olla vihreää, mutta puut eivät vielä. Pikkulinnut näyttävät onneksi löytävän syötävää melko hyvin.

Kimalaisillekin on ollut aika mukavasti ainakin leskenlehden ja pajun kukkia. Lämpimien päivien aikana siirsin ulos myös kurpitsan taimet. En tosin nähnyt yhtään pörriäistä silloin lähistöllä.

Joskus talvella syödystä Hokkaido-kurpitsasta talteen otetuista siemenistä on kasvanut mainioita huonekasveja. Nämä lienevät hedekukkia...

...ja nyt on alkanut kasvaa myös emikukkia. :) Harmi että ulkona on vielä aika kylmää.

Tuholaisia liikkeellä. Huhtikuun puolivälissä tekemäni postauksen orvokki on kadonnut parempiin (?) suihin.

Jäät lähtivät täältä ripeästi jo huhtikuun puolella. Toukokuun ensimmäisinä päivinä tuuli aika kovaa etelästä ja hauskana luonnonilmiönä tuuli työnsi lahteemme takaisin hieman jäätä tällaisena kapeana suikaleena. Voisi kuvitella, että se olisi ollut lähinnä sohjoa, mutta se oli kuitenkin sen verran vahvaa, että lokit ja jotkin pienemmät linnut matkustivat sen mukana. :)

Nämä lokit seisovat pyrstö menosuuntaan päin. :)

Kevään suurimpia iloja ovat tämä krookus...

... ja tämä narsissi, muistoja vuosikymmenten takaa. Ne kukkivat uskollisesti melkein hylätyssä pihapiirissä.

Itä-Suomen vähäsateisuus kyllä ihmetyttää. Uusi paras kaverini on tämä pieni sankko, johon aamulla ensimmäiseksi valutan hanasta vettä ennen kuin otan sitä kahvinkeittimeen. :) Muutaman tunnin lämpenemisen jälkeen vesi pääsee ilahduttamaan kasveja pihalla. 

Vähäsateisuus ei ole estänyt minua ostamasta sademittaria. :) Sademäärien seuraaminen onkin kiinnostavaa puuhaa.

Sammakot ovat sympaattisia...

Yksi blogini sivupalkin luetteloiden mielenkiintoisista blogeista on Petteri Järvisen Havaintoja digimaailmasta. Vuodesta 2020 alkaen Järvisen upeana projektina on ollut Suomen kirkkojen kuvaaminen dronella. Järvinen kertoo työn etenemisestä tässä blogipostauksessaan. Projekti alkaa nyt olla valmis ja sivulta https://www.suomi-ilmasta.fi/kuvat/Kirkot/ löytyy yli 800 suomalaista (luterilaista) kirkkoa. 

On kiehtovaa nähdä kuinka erilaisia kirkkoja Suomesta löytyy. Yksi itseäni ihastuttaneista on esimerkiksi nro 623, Soukaisten Perttelin kirkko Laitilasta. Kirkko nro 779 on Vöyrin kirkko... ja siitä tulikin mieleeni, että pitääpä mennä tänään aikaisin nukkumaan, jotta jaksan huomenna lauantaina olla valveilla tavallista pidempään ja 

äänestää ihanaa KAJ'ta Euroviisuissa. :)

Lisäys 18.5.:

Viisuvoittoa ei tullut,

mutta kuten monet ovat kommentoineet,

kuluneiden viikkojen aikana

Kevin, Axel ja Jacob voittivat sydämet puolelleen. :)

A cloudy winter afternoon... in Italy - Polkuja

🇬🇧  Hello all! The Italian correspondent of Villa Emilia had an afternoon walk on Sunday. :) I share with you some of the photos. The weather was cloudy but it was a pleasant stroll in the fresh air, with dry leaves crunching under one's shoes and first spring flowers starting to spread their smell.

🇫🇮  Innostuin tekemään näistä kuvista ylimääräisen postauksen. Valon lisääntyminen varmaan vaikuttaa: olo on virkeämpi ja mieli halajaa ulos ja paikkoihin, joissa ei ole lunta... :)

Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia. Lämmin kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen!

Tammen alla ja Italiassa :)

Hei taas ja mukavaa sunnuntai-iltaa! Tämän postauksen kuvat ovat kirjankansikuvaa lukuun ottamatta Italiasta, tosin eivät kirjaan liittyvältä Comojärveltä. Käytän Sofia Lundbergin romaanin Tapaa minut tammen alla (alkuteos ilmestynyt 2019) Helmet-haasteen kohtaan 7: kirja kertoo ystävyydestä.

Kirjan takakannessa teosta kuvataan näin: 

"Kuinka päästä jaloilleen tuhoisan parisuhteen päätyttyä? - Estherillä on takanaan vaikea ero, ja piinallisen yksinäisinä viikonloppuina hän tekee kävelyretkiä vanhan tammen luo. Siellä hän tutustuu Rutiin, vanhaan rouvaan, jolla on uskomaton kyky vaalia elämän pieniä, kauniita asioita. Rut muistelee nuoruuttaan, ja Esther lumoutuu hänen kertomuksistaan. Naisten välille kehittyy odottamaton ja luja ystävyys, mutta Rutilla on kuitenkin salaisuus. Sen selvittäminen vie Estherin Comojärvelle Italiaan, missä luultua monimutkaisempi ja yllättävä elämänkohtalo alkaa piirtyä esiin."

Jälleen kerran  kuvaus ("uskomaton kyky vaalia elämän pieniä, kauniita asioita") sai minut odottamaan kirjalta hieman liikaa. Tämän kirjan kuitenkin voisin lukea toiseenkin kertaan. Ja erikoismaininta kauniista kannesta!

Alla siis subjektiivisia mielipiteitäni kirjasta. ;) Jos ette halua lukea juonipaljastuksia, ihastelkaa vain Italian maisemia My Woodland Gardenin Italian-kirjeenvaihtajan kuvissa.

Kirjassa vuorottelevat preesensmuotoinen kerronta ja Estherin muistikirjaansa kirjoittamat "muistot menetetystä perheestä". Lukijan päässä soivat hälytyskellot jo muistelun toisella sivulla. 

Muistan häämme. Ihanat, suurenmoiset häämme. Kaikki oli täydellistä. Juuri sellaista kuin halusimme. Sellaista kuin hän halusi. Olin onnellinen ja ylpeä. Tunsin itseni aina vahvaksi kun hän oli tyytyväinen.

Tässä kirjassa meillä on kaksi naista eri aikakausilta, jotka menevät naimisiin miehen kanssa, joka on varannut vihkikirkon keskustelematta suhteen toisen osapuolen kanssa (!). Kumpikaan liitoista ei jatku onnellisesti. Estherin mies Alex onkin aivan oppikirjan narsisti-manipuloija. Esther on halunnut eron ja tuntee nyt surua ja syyllisyyttäkin poikansa elämästä vuoroviikkolapsena. Lukijan näkökulmasta Esther pyrkii rakentamaan poikaansa vähän liiankin tiivistä suhdetta, mutta oppii lopussa kunnioittamaan lapsen itsenäisyyttä hieman paremmin.

Kirja jakaantuu kahteen osaan, hieman paikallaan junnaaviin tapaamisiin vanhan tammen alla Tukholmassa ja Italian matkaan. Rannassa ruokitaan vesilintuja leivän- ja pullanmuruilla (ei ei ei!!), herkutellaan sahramipullilla ja väitetään, että "Italiassa sahramia käytetään vain pastakastikkeeseen" (höpö höpö!). Kevään tullen krookukset alkavat kukkia niityllä ja Estherille tulee voimakas halu potkia kukkia ja hän tekeekin niin (??).

Matkassa Comojärvelle Italiaan sen sijaan on vauhtia ja tapahtumia, makuja ja värejä. Tarina toki on epäuskottava. Esther varaa viikonloppumatkan ja tutustuu sattumalta ruotsalaiseen Carinaan, joka railakkaan ystäväpiirinsä kanssa auttaa Estheriä löytämään Rutin, jonka sukunimi ja asuinpaikka (jossain Comojärven rannalla) ovat tuntemattomia. Pidin kuitenkin kirjan loppupuolesta, koska siitä voi suomalainenkin oppia rentoutta ja elämästä nauttimista. :)

Ja tammi pysyy.

(Alkuteos on nimeltään Och eken står där än.) Kirjassa on onnellinen loppu ja sellaisiahan me tarvitsemme. Loppusanoissa muistutetaan myös, että vaikeassakin elämäntilanteessa on apua saatavilla, ja annetaan muutamia yhteystietoja esim. Ensi- ja turvakotien liittoon ja Naisten Linjalle.

Briefly in English:  Hello all and happy Sunday! In this post, there's a review of a book that is not the most impactful I've read in my life but one that I will read again. It happens partly in Northern Italy and that's why the photos (not taken by me) depict some pretty Italian views.

Joitakin näistä kuvista olen varmaan julkaissut aiemminkin, mutta tuskinpa se haittaa...

Tähänkään postaukseen ei voi jättää kommenttia. Pahoittelen!

Comments still disabled. Sorry!

 

 

Take care! xx