Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them!

Kommentit suomen kielellä ovat erityisen tervetulleita! - Puoi commentare anche in italiano!

Thank you for your visit.

30.4.2019

Goodbye, lovely April! - Iloista vappua!


April was so beautiful... The last days were a little bit chilly but we also had many wonderfully warm days. Shorts season has started! :) There is still some snow but in the sunniest spots the most courageous plants are sprouting.




Flowers only in pots...





The same shots every year... :D








Tänäkin keväänä tuntuu, että lintujen laulu on entistä kauniimpaa ja varhaiset kevätaamut tuoksuvat entistäkin raikkaammilta ja ihanammilta.

Kuvassa olevan alppiruusun takana on tuija, jota pitää kastella, ja kuivettuneita katajia, jotka ajattelin vihdoinkin tänä keväänä sahata pois, mutta alueella touhuilee hömötiaisia. En ole koskaan nähnyt niiden viihtyvän samalla tavalla noin pienellä alueella mustikan- ja puolukanvarpujen välissä. Olisikohan niillä pesä rakenteilla? Onkohan alue tarpeeksi turvallinen ja rauhallinen pesimiseen? Pitänee panna polulle kyltti: "Pääsy kielletty - söpöjen hömppien alue".




Mutta mikä on alla oleva mustapäinen lintu? Voisiko se olla pajusirkku? Valitettavasti en saanut kovin hyvää kuvaa.


Emberiza schoeniclus/Schoeniclus schoeniclus



An awfully bad photo of a fascinating plant, Rhodiola rosea:





Ihanaa toukokuuta!

Have a lovely May!



15.4.2019

Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'



Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'

Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'

Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'

Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'

Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'

Ranunculus 'Maché Vanilla Rose'



Comments are disabled for this post.

Have a blessed Holy Week! - Hyvää hiljaista viikkoa! - Buona Settimana Santa!







13.4.2019

20: Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - More snow, more birds






Lääkäri sanoi piispalle: - Joten, arvoisa piispa, teidän nuorella apulaisellanne on enintään kolme vuotta elinaikaa, eikä hän tiedä sitä. Kerrotteko te hänelle vai mitä te aiotte tehdä?
Piispa sanoi lääkärille: - Kerron kyllä, mutta en vielä. Jos kerron nyt, hän yrittää liikaa. Paljonko hänellä on tehokasta elinaikaa jäljellä?
- Vajaat kaksi vuotta, jos hänellä on onnea.
- Niin vähän aikaa ja niin paljon opittavaa? Minulla ei sitten ole valinnanvaraa. Lähetän hänet vaikeimpaan seurakuntaani. Lähetän hänet Kingcomeen intiaanien matkapapiksi.
- Toivottavasti piispa rukoilee silloin hänen puolestaan.
Mutta piispa vastasi vain lempeästi, että juuri sinne hän olisi halunnut lähteä itsekin, jos olisi ollut nuori jälleen ja apulaisen sijassa.

Piispa ei lopultakaan kerro Mark Brianille tämän sairaudesta, mutta ajan kuluessa Mark ymmärtää asian itse. Sitä ennen hän kuitenkin oppii ja saavuttaa paljon, myös kyläläisten ystävyyden ja kunnioituksen. Margaret Cravenin Kuulin pöllön kutsuvan (alkuteos I Heard the Owl Call My Name 1967, ilmestyi suomeksi 1976) oli seitsenkymmenluvun bestsellereitä (ja nimeä kutsuvasta pöllöstä tuli sanonta meidänkin perheeseen). Kingomen intiaanikylä Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadan lounaisrannikolla on kuihtumassa pois. Ulkopuolinen maailmaa kiehtoo ja muuttaa kylän nuoria, ja vanhat siirtyvät pöllön maahan. (Hyvin kaunis ilmaus - minäkin haluaisin pöllön maahan, kun kuolen... :))

Vanha pappi kertoo nuoremmalle ikivanhoista autioituneista intiaanikylistä:

- Sillä jonka muistan parhaiten ei ollut lainkaan nimeä. Se ei elänyt edes muistoissa. Kukaan ei tiennyt, kauanko se oli ollut autiona tai miksi se oli hylätty. Me ankkuroimme veneen ja soudimme rantaan. Yksi toteemi oli vastassa rannassa, se kohosi harmaana ja koruttomana kuin kreikkalainen pylväs. Mutta syvemmältä metsästä me löysimme muita, ne olivat pahasti lahonneita, sammal peitti ne ja uusia puita versoi niiden jäännöksistä. Ne olivat tulleet metsästä ja metsä oli ottanut ne jälleen omakseen.




... Kun hän sulki oven, hän vaistosi, ettei hän ollut yksin, ja kun hän kääntyi hitaasti, hän näki edessään ensimmäiset vieraansa.
He olivat ehkä kuusivuotiaita - pikkuinen tyttö ja poika. He olivat tulleet sisään koputtamatta - hän ei saisi heitä ikinä koputtamaan - ja he seisoivat kuin hirven vasat - olivat liian pieniä pelkäämään. He seisoivat ihan hiljaa ja hymyilivät arasti ja lempeästi. Kun hän kysyi heidän nimiään, he eivät vastanneet, katselivat vain häntä lempeillä tummilla surullisilla silmillään siten kuin heidän esi-isänsä olivat mahtaneet katsella ensimmäistä valkoista miestä viattomuuden päivinä.

Niin, Brittiläisen Kolumbian alkuperäiskansat olivat asuneet alueella jo noin 10.000 vuotta, kun  eurooppalaiset saapuivat 1700-luvun lopulla. Uudisasukkaiden tuomat taudit aiheuttivat suurta tuhoa alkuperäisväestössä, joka oli suhtautunut ystävällisesti tulokkaisiin.

Valkoisten mukana tuli kristinusko. En tiedä paljoakaan lähetystyöstä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa, mutta kirjan kylässä kristinusko on luonteva ja myönteinen osa elämää. Ennen joulua Mark ja Jim kiersivät kaukaisissa kylissä ja lautoilla... 

... Ja kun joululaulut oli laulettu ja lahjat annettu, Mark pystytti aina kannettavan alttarin korutonta jumalanpalvelusta varten, ja kun he irrottautuivat laiturista, hän kääntyi aina katsomaan jotakin pikkutyttöä, joka puristi syliinsä rättinukkea, jota hellittäisiin koko vuoden.
He palasivat kylään jouluaattona. [...] Yhdeltätoista Mark yritti yhä houkutella hiukan lisää lämpöä kirkon pulleasta kamiinasta. Sitten hän kiiruhti pappilaan, pesi noen käsistään, pukeutui messupukuunsa ja palasi kirkkoon tarkistamaan viinin ja ehtoolliskalkin, soittamaan kelloa, sytyttämään kynttilät.
Sitten kaikki oli valmista. Hän oli yksin ja odotti tihentyvässä hiljaisuudessa, ja kynttilät valaisivat kultaista kotkaa ja karitsaa pitelevän Kristuksen surullisia silmiä ja hänestä tuntui kuin pikku kirkkokin olisi odottanut.
Hän käveli hitaasti keskikäytävää pitkin ja haluamatta avata ovea ennen kuin viime hetkellä pelätessään kallisarvoisen lämmön karkaavan hän meni ovesta vasemmalla olevan ikkunan ääreen ja koki odottamatta yhden niistä ihmiselämän hetkistä , jotka riippuvat ajan ja avaruuden välissä ja jäävät pysyvästi mieleen.
Lumi kattoi paksuna Setrimiehen hartiat, nuorten kuusten oksat taipuivat taakkansa alla. Hän näki talojen valojen sammuvan toinen toisensa perään, ja lyhdyt alkoivat vilkkua verkkaan, kun heimo liikkui jonossa hitaasti polkua pitkin kirkkoon. [...] Hän käveli ovelle ja aukaisi sen ja astui ulos leppeään valkeaan yöhön, ja lumi kuiski nyt askelten alla.

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jota en ole nähnyt. Kylä ja sen ympäristö, joki ja merenlahti ympärillä kohoavine kallioineen ja havumetsineen ovat upea tausta tarinalle, joka virtaa rauhallisesti ja surumielisesti kuin joki kylän ohi.

... Paikoitellen polku oli niin kapea, että arkkua kantavien miesten täytyi kallistaa sitä ja taiteilla se varovasti puiden välitse, ja metsän syvässä siimeksessä eräät lammikot eivät koskaan kuivuneet ja Mark piteli ylhäällä kasukanhelmaansa ja tunsi paljaassa päässään märät pisarat, jotka tipahtelivat taannoisen sateen kastelemien kuusten oksilta.
Kotka saattoi heitä, katosi välillä näkyvistä ja palasi jälleen kiertäen laajaa kehää, ja kerran he yllättivät naarashirven ja sen pikku vasan. Hirviemo töni varsaansa varovasti pois polulta ja piti itsensä koko ajan sen ja ihmisten välissä. Kun polku kääntyi, Mark katsoi taakseen ja näki heimon tulevan setrien ja hemlokkien välistä harvana nauhana, kävelevän hitaasti ja äänettömästi - jalat vain tassuttivat pehmeää karikekerrosta vasten.
Siten he marssivat, ilma oli raikas sateen jäljeltä ja sen täytti kuusten pihkainen tuoksu, taivas kaartui sinisenä ja valkoisten pilvien täplittämänä. Whoop-Szon huipulla puurajan yläpuolella lumi odotti heinäkuun auringon lämpöisiä säteitä, jotka lähettäisivät sen vyörymään alas niin mahtavasti jylisten, että koko kylä tuntuisi täyttyvän sen pauhusta. Ja Markista tuntui, että kuolema kuului sinne niin kuin vuoret kuuluivat, niin kuin kotka kuului, niin kuin kuuluivat pikkuiset vilkkaat oravat, jotka kurkkivat häntä kuusenoksien alta. Ja hän ajatteli, että kuoleman rumuus oli siellä yhtä merktyksetöntä kuin neulaset, jotka tekivät polun pehmeäksi hänen jalkojensa alla, tai kuin tuulen varistamat karikkeet sankan aluskasvillisuuden seassa.

Kirjan takakannen tekstin mukaan romaani puhuu siitä mikä elämässä on tärkeintä. Yksi virke kirjan lopussa tiivistää ainakin yhden näistä tärkeistä teemoista. Kun Markin ruumista tuodaan kylään, kylän töykeä opettaja haluaisi kerrankin liittyä joukkoon, mutta ei saa talopahasensa ovea auki (!). Jos halusi liittyä muihin, oli välitettävä, ja välittäminen merkitsi elämistä ja kärsimistä.





Tämä kirja tulee siis Helmet-haasteen kohtaan vieraista kulttuureista. Pöllöistä puheen ollen, minulla on kaksikin unohtumatonta pöllökokemusta, mutta ei yhtään omaa kuvaa pöllöistä, joten tämän postauksen kuvituksena on kuvia muista linnuista viime päiviltä.

Iloista palmusunnuntaita!




As predicted, it was snowing on Monday and Tuesday. We had about 20 cm of fresh, white snow. Some migratory birds have already arrived here and our bird feeding area has been more crowded than ever during the winter months. Some of the photos are really dark, sorry!

Happy Palm Sunday!


Turdus merula, Dendrocopos major, Fringilla coelebs...

... and Acanthis flammea

Sciurus vulgaris

Spinus spinus










7.4.2019

Signs of spring - "Huomattavimmat laululintumme"





Hello all! Spring has arrived also to Eastern Finland, at least meteorologically (that is: the mean daily temperature exceeds zero degrees Celsius for seven consecutive days), but - oh no! - colder weather and even 20 cm of new snow is expected to come in the next few days!




Hei taas ja hyvää sunnuntaipäivää! Kevät on jo hieman edennyt täälläkin ja säätiedotuksessa luvatut lumisateet harmittavat ihan kunnolla. :)

Onneksi ruokaa pikkulinnuille on vielä runsaasti. Jopa peippoja on jo ruokintapaikalla näkynyt useina päivinä. Tämän talven ruokintateline oli hyvä ostos: ei kovin kuvauksellinen, mutta pysyy puhtaana, on helppo puhdistaa, enkä nähnyt oravien kertaakaan hyppäävän sitä kohti, vaikka ne maasta sitä kaipaavasti katselivatkin.

Tämän postauksen kaikki lintukuvat on otettu ikkunan läpi (ja sen kyllä huomaa).






Cygnus cygnus



Lämpimimmillä paikoilla urheat lupiinit jo heräilevät.



Minna Immosen suunnittelemia postimerkkejä



Ankea kuva, mutta tässä näkyy kaksi suosikkiani: hömötiainen ja mustarastas, sekä hieman omenanpuolikasta. Omput ovat maistuneet rastaille.





Tämän postauksen kirjana ja kirjahyllyn aarteena esittelen Kaarlo Emil Kivirikon teoksen Huomattavimmat laululintumme (1944), jonka ihastuttava kuvitus on Inga Donnerin:




Kirjassa esitellään kolmisenkymmentä lintua, niiden ulkonäkö, levinneisyys, ravinto, pesintä, muutto ja erikoisuudet. Kirjoitustyyli on nykylukijasta viehättävän vanhanaikainen.



Phylloscopus sibilatrix, nyk. Rhadina sibilatrix, sirittäjä

Saxicola rubetra

Iltasella auringon laskun aikaan alkaa mustarastaan raikas, kuhankeittäjän huiluääniä muistuttava laulu kuulua korkean koivun tai kuusen latvasta. Mutta usein se sateisella ilmalla laulelee yhdessä punasiipirastaan kanssa, voittaen tämän äänen kantavuudessa.


Turdus merula

Phylloscopus trochilus







Bye for now! :)