Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! 💚

Thank you for your visit.

9.2.2024

H niin kuin helmikuu

 
Hyvää helmikuista huomenta! Upean kaunis, aurinkoinen päivä on taas valjennut. Pakkasta on nyt -29 C. 

Koska kuvat olivat jo valmiina, minäkin postaan jo nyt helmikuun kuvani Kristiinan kuvahaasteeseen. Tälle päivälle tulikin sitten kaksi postausta, koska jo aikaisemmin aamulla julkaisin uudelleen vanhan suosikkipostaukseni helmikuulta 2015. Olen päivittänyt tekstiä hieman ja lisännyt mukaan huomioitani virkistyvästä blogimaailmasta. 

Kiitos, Kristiina, kivasta haasteesta!



HERKUTTELUA



HUONE



HEIJASTUS



Tälläkin kertaa mukana on myös bonuskuva. :) Nämä terhakat pikkutaimet ovat hunajapomeloita. Muutama viikko sitten tuli perheessä puhetta pomeloista ja kaupassa kävijä oli ostanut kaksi jättimäistä sitrushedelmää. Jos olen oikein ymmärtänyt, hunajapomelo on yksi pomelon lajike. Se on peräisin Kiinasta. Oli toki mielenkiintoista maistaa hunajapomeloa, muttei siitä suosikkiamme tullut. Maistamamme hedelmät olivat kuivakoita ja melko mauttomia. Hedelmäliha on melkein valkoista.

Huvikseni panin muutamia siemeniä multaan pieniin purkkeihin ja muovikelmun alla takanreunan lämmössä ne itivät sataprosenttisesti. Näiden ei tarvitse hedelmiä tuottaa, mutta jos jatkavat kasvua näin pirteästi, ne tuottavat iloa vihreydellään. :)


HUNAJAPOMELO, HEDELMÄPUU :)



Wikipedian mukaan pomelo (Citrus maxima) on italiaksi pomelo, pummelo tai pampaleone. Hauskoja nimiä kaikki.  



46 kommenttia:

  1. Hauska haaste ☘️ Hyvät herkut 🍇 Hieno huone. Hupaisa heijastus 🙃
    Haaveellista helmikuuta, Honey 🍷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hoksaavan hupaisasta haastelustasi herkistyneenä heilutan heipat halauksineen. 💚🥂🤗

      Poista
  2. Anonyymi9/2/24 10:02

    Tämä on kyllä todella kiva haaste - olisi mukava itsekin osallistua .... !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liity ihmeessä mukaan! Sinulla on varmasti hyviä kuvia tähän haasteeseen jo varastossa - myös aiemmin otettuja kuvia voi käyttää.

      Poista
  3. I love your seedlings, Sara. Hugs.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9/2/24 10:31

    Onpa kivat kuvat. Terhakka tuo hunajamelonin alku (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Enkuli! Ihmeen hyvin pikkutaimet ovat kasvaneet, vaikkei valoa ole vielä kovin paljoa.

      Poista
  5. Lovely pictures Sara !
    Have a cozy weekend !
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Anna! Happy weekend to you too.
      Slava Ukraini!

      Poista
  6. Heijastus on tosi hieno kuva! Minä en voi laittaa vielä helmikuun kuvaa, kun laitoin vähän jälkijunassa vasta hyppäsin mukaan ja laitoin vasta tammikuun.
    Onnea 2 -kymppiselle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Sartsa! Ja ihaniapa tammikuun kuvasi ovatkin. Takkatulen lämpö ja pehmoiset kissat lämmittävät blogin lukijaakin. :)

      Poista
  7. Taiteellisia kuvia!

    VastaaPoista
  8. Kivoja kuvia, heijastus on suosikkini.

    VastaaPoista
  9. Any post that starts with wine, cheese and crackers is a winner in my book!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, David! 🍷📚🐦Have a great weekend!

      Poista
  10. Mahtavat kuvat!
    Nuo herkut kelpaisivat minullekin, nam.
    Ja huone; ihan minun mieleiseni värisävyt ja samoja värejä meilläkin kotona on.
    Heijastus, hienosti keksitty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Kristiina!
      Nyt tärkeä huomautus kaikille: huonekuva ei ole omasta kodistamme vaan eräästä hotellista Englannissa. Juuri katselin tuota kuvaa miettien mitä pitäisi tehdä, jotta huoneistamme tulisi hieman enemmän tuon näköisiä. 😄

      Poista
  11. Ihanat kuvat. Minulla oli yli 10 vuotta vanhoja siemenistä itse kasvatettuja, greippi ja pomelo puita. Viime syksynä en enää jaksanut tuoda niitä ulkoa sisälle, vaan jätin ne kasvihuoneeseen. Eikohän ne ole paleltuneet siellä. Puut kasvaa niin valtavan isoiksi. Jouduin lyhentämään niitä joka talvi, että ne mahtuivat olemaan kasvupaikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavan kiinnostavasta kommentistasi, Anne! Onpa sinulla ollut kiinnostavia puita. Toivottavasti minun kasvavat yhtä hyvin, vaikkei isojen puiden nostaminen sisälle ja talvehdittaminen ole helppoa täälläkään. (Kokemusta varsinkin yhdestä kirsikkapuusta.) Greippi olisi muuten ihana puu; siitä olisi hauskaa saada hedelmiäkin. :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  12. Amazing to make your own plants extra creative! very beautiful photos! Thanks for the post.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Katerina! Happy weekend to you!

      Poista
  13. Oooh - heijastus kuva varsinkin... ja aiemman postausken "Synttärimuistelot"
    Onnea Täys-kympille!! Monipuolisia muisteloita - blogiteksteihin on kyllä itsekin kiva palata...
    Nousee vain pintaan ikävä Vuodatukseen "Vuodattamistani" muistoista....
    Mutta kello kulkee, aika ja elämä etenee... nautitaan tästä hetkestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Repolainen!
      Ajatella, sinun nykyisessäkin blogissasi on säännöllisesti postauksia jo vuodesta 2012 alkaen. Rakastan blogeja, joissa on usein uusia, kiinnostavia postauksia. Ne piristävät varsinkin talvella/korona-aikaan/kun on muuten raskasta tai tylsää. :)
      Kyllä, muistetaan hyviä asioita menneisyydestä ja suhtaudutaan optimistisesti tulevaisuuteen, mutta nautitaan juuri tästä hetkestä.
      Jännittävää viikonloppua!

      Poista
  14. Tämä kiva haaste vie mukanaan. Sinäkin sait ehkä kertaistumalla nämä kolme kuvaa, ehkä aamuhetkestä kupposen kera herkutellen ja huonetta katselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se vie! :) Tosi kivaa, että on paljon osallistujia ja tutustutaan myös uusiin blogeihin.
      Rauhallinen aamuhetki on todellista ylellisyyttä. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  15. Hienosti hoksatut ja kauniisti kuvatut helmikuiset haastekuvat! (tuli ihan vahingossa nuo koot ja hoot sanojen alkuun, ei ollut tarkoitus sen kummemmin runoilla :)).

    Huonekuva on tosi kutsuva ja houkuttelee kurkkimaan kirjahyllyn sisältöä. Ja purkista kurkkiva vihreä alku on puolestaan ihanan elinvoimainen ja jotenkin niin keväinen uuden kasvun alku. Houkuttelee laittamaan herneenversoja kasvamaan ihan samasta syystä. Toisi heleää vihreyttä ympärilleen (ja ovat myös suht ainoita, joiden kasvatukseen itselläni riittää kärsivällisyys ja onnistumisen mahdollisuudet :)).

    Kristiinan haaste on tosi kiva, koska muuten en välttämättä olisi löytänyt tänne ja se olisi ollut sääli.

    Kirpeän kaunista loppuviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentistasi, Annukka, ja tervetuloa lukijaksi! <3 Pieni määrä runoa on aina hyvä juttu. :)
      Kristiinan haaste on todella kiva: postauksia on mukava suunnitella ja tosiaan jo tähän mennessä on syntynyt paljon uusia blogikaveruuksia.
      Hunajapomelon siementaimet ovat todella jämäkän näköisiä. Nyt on ollut niin kylmää, että paikassa, jossa ne kasvavat, taitaa olla aika viileää. Kaupasta ostetut söpöt esikot eivät ole kovin hyvännäköisiä enää.
      Tämä talvi on tosiaan ollut upean kaunis: paljon valkoista, pehmeää lunta ja nyt jo auringonpaistettakin. Pakkaset kyllä jo riittäisivät minulle. -31 C myös viime yönä.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  16. Hienot helmihohtoiset kuvat! Kivoja nämä haasteet, näkee miten erilaisia kuvia kukin löytää niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Hitunen! Kuvahaasteet ovat todella mukavia. Nyt kyllä hieman harmittaa, että kuvani (paitsi nuo taimet) eivät mitenkään erityisesti liity helmikuuhun. Mitähän sitä keksisi maaliskuulle?
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  17. Hei - jos vain ehdit ja kiinnostusta riittää niin saa käydä katsomassa minkälaisia helmikuun kuvia minulla on blogissani :) - mukavaa sunnuntaita sinulle !! - Suvi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita (ja herkullisia!) kuvia sieltä löytyikin! :)
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  18. Hyvät hoot löysit:)

    VastaaPoista
  19. The new week is beginning in your time zone - and I hope it's warmer than -29! Brrrr. Your images are all lovely - my favourite is the pomelo sprouts, so vibrant and green.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Lorrie! The honey pomelo fruit were almost tasteless but I hope to get some prospering indoor plants.
      We have started a new week with our newly elected President. The weather continues to be cold. -31 C last night. :)
      Have a happy week ahead!

      Poista
  20. Hienot kuvat ja hauskaa tuo sanailu Ritan kanssa! t: MaaritKoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Maarit! Rita on tosi hyvä keksimään alkukirjainsanailuja. Myös sinun postauksessasi oli hyvää h-kirjaimen käyttöä. :)

      Poista
  21. I hope you’re doing well. Regine
    www.rsrue.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Regine! The weather is still cold but there's much more light by now. :)

      Poista
  22. Your weather continues to be cold, you say. Minus 31 C! Now that is freezing! What a contrast to here. How could your pomelo possibly grow?
    Your reflection in a teacup is especially creative. You and your camera lens have an amazing eye for focusing on the unusual.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A very warm thank-you to you, Helen, for this comment and the other ones today. You have been quite a detective in finding the early times of our following each other. :)
      January and February are equally cold months here. Temperatures around -30 C are normal. We hope anyway that March would start to bring some feeling of spring.
      The pomelos will be houseplants... if they will stay alive and grow. :) They will be carried outdoors only for the summer, perhaps.
      Big hugs!

      Poista
  23. Kauniita kuvia.
    Onko tämä sinun huoneesi? Kuinka kaunista... Rakastin hyllyä
    täynnä kirjoja. Pieni asunto, jossa minulla on
    Kaupunki on valkoinen lol. Olet jo huomannut, että kaikki omistamani on pientä, koska puutalo on pieni talo lol. Suunnittelussa,
    Opintolinjani oli pienissä ympäristöissä.
    Rakastan sitä, kun tuot kuviisi luonnon ja elämäntavan, jossa elät.
    Beautiful Pictures.
    Is this your room? How beautiful... I loved the shelf
    full of books. A small apartment I have in
    The city is all white lol. You've already noticed that everything I own is small since the wooden house is a tyny house lol. In the design,
    my line of study was for small environments.
    I love it when you bring nature and the way of life where you live into your images.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muito obrigada, querida Janicce!
      Eu deveria ter escrito embaixo da foto de um quarto que não é da minha casa! :) Faz parte da biblioteca de um hotel na Grã-Bretanha. Como escrevi anteriormente em resposta, gostaria que nossa casa fosse mais assim. :)
      Sua casa e jardim estão cheios de coisas lindas que tornam sua casa e jardim muito charmosos e interessantes. O tamanho não é importante, mas o significado é.
      Natureza, paisagens e clima são minha inspiração.
      Abraços calorosos da Finlândia!

      Thank you very much, dear Janicce!
      I should have written under the photo of a room that it's not from my home! :) It's part of the library of a hotel in Great Britain. As I wrote earlier in a reply, I wish our home looked more like that. :)
      Your home and garden are full of lovely things that make your home and garden very charming and interesting. The size is not important but the meaningfulness is.
      Nature, landscapes and weather are my inspiration.
      Warm hugs from Finland!

      Poista

Thank you for your comment! It is very much appreciated.
It may take awhile but I will always visit you back.

Kiitos kommentistasi!

Grazie del tuo commento!