Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them!

Thank you for your visit.

19.9.2019

Kersti Juva: Löytöretki suomeen




Se on ilmestynyt! Kirja, jota olen odottanut koko vuoden ja pidempäänkin. :) Kersti Juvan Löytöretki suomeen on aarre jokaiselle, jota kiinnostavat kieli, kääntäminen, suomen ja englannin eroavuudet ja niiden suhde siihen, miten hahmotamme maailmaa. Kirjan aiheita ovat esimerkiksi virkkeen rakentaminen, sanajärjestys, aika, mahdollisuus - välttämättömyys, tekijä, viittaussuhteet, jne. Tekstissä on runsaasti kutakin kielen ilmiötä valaisevia esimerkkivirkkeitä, ensin alkuteksti, mahdollinen raakakäännös ja lopullinen käännös. Näitä on hauska lueskella ja miettiä, millaisen käännöksen olisi itse saanut aikaan.

Helsingin Sanomissa on arvio kirjasta otsikolla "Loistokas suomentaja esittelee työkalupakkinsa sisällön".  Myös kiinnostava haastattelu löytyy verkkolehdestä

Kersti Juva (s. 1948) ei kielestä ja kirjallisuudesta kiinnostuneille esittelyä kaipaa. Hän on kääntänyt suomeksi mm. Taru sormusten herrasta -triologian, Nalle Puh -romaanit, Dickensin, Wilden, Dorothy L. Sayersin teoksia sekä Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjan.

Juva asuu osan vuodesta Oxfordissa. :)


Osallistun tällä kirjalla Helmet-haasteen kohtaan 49: "vuonna 2019 julkaistu kirja". Enhän minä tätä vielä lukenut ole. (Pian uppoudun kirjaan. Minua ei saa sitten häiritä muutamaan päivään. :)) Mukava postinkantajamme kurvasi pihaan tänään aamupäivällä. Halusin postata kirjasta heti - kertoakseni, että sen voi tilata suoraan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkokaupasta. Hinta siellä nyt 31 euroa. (Minä tilasin sen jo ennen ilmestymistä ja sain sen hieman edullisemmin.) Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa hinta näkyy olevan 37,95 euroa. Akateemisessa ei näytä olevan myynnissä verkkokaupassa.

Mukana tuli myös mielenkiintoinen vuoden 2019 uutuusluettelo. Tilasin ensimmäistä kertaa kirjan suoraan SKS:lta, mutta en varmasti viimeistä. Tiesittekö muuten, että SKS on maamme vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kustantamo, jonka ensimmäinen julkaisu ilmestyi vuonna 1834?


Kirjaonnen lisäksi muutamia syyskuvia, tältä vuodelta ja muutama vanha suosikkini...









A brief summary in English: 

There's a new treasure in my bookshelf. I ordered Kersti Juva's new book about translating directly from The Finnish Literature Society

Some of these autumn photos are recent, some are old favourites. This morning we woke up to the first frost of the season. Unfortunately I didn't have time for taking photos, only for a hasty shot of the disappearing morning mist.



💙



38 kommenttia:

  1. Great photos. Have a blessed day. Madeline

    VastaaPoista
  2. Kauniit männynrungot ja kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko! Kuvassa on monihaarainen rantamänty. :)

      Poista
  3. We have not had frost yet, Sara, so I think we are a little ahead of you! There is a slight change in the colour of the leaves, especially on the maples, but I am not sure whether this represents stress or true autumn foliage. In a couple of weeks, however, there will be no doubt! Enjoy the weekend ahead.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, David! Oh, maples look gorgeous in autumn. I wish we had more of them...
      Have a nice weekend!

      Poista
  4. Hi,dear Sara! I am glad you've found a great book!I am glad I'm reading again...I have finished "The great Gatsby" and "Dear and glorious phisician",both excellent books.Your pictures are amazing!Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, dear Maristella! Happy reading! :)
      Hugs! <3

      Poista
  5. Upeat syksyiset kuvat. Suomen luonto on hurmaava ja suomen kieltä olen ihastellut ja ihmetellyt siitä lähtien kun "muutuin" enkun ja italian (yms) opettajasta suomea ulkomaalaisille - opettajaksi ❤️🇫🇮🇬🇧🇮🇹

    Antoisia lukuhetkiä sinulle. Jään odottelemaan mahdollisia pieniä maistiaisia Kersti Juvan teoksesta. 📗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita!
      Olinkin ajatellut täydentää postausta myöhemmin... 😊
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Hi Sara, what a threatening cloud!...
    I am still in Italy for the moment but the weather has changed here too... turning to autumn. I am afraid I will find fresh days in Somero!
    Have a great weekend anyway!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Luisella, it had a minacious look indeed. :)
      Welcome back to Finland and a happy weekend to you!

      Poista
  7. Beautiful and mysterious photos of autumn. Happy weekend.

    VastaaPoista
  8. It is certainly looking quite autumnal, I've kind of lots track of seasonal changes her in Thailand, we just do hot and hotter! That rain cloud looks threatening - what an amazing photo!
    Have a great week
    Wren x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Wren!
      Our seasons are all rather cold, but distinctive and so beautiful. :)
      Have a lovely week! xx

      Poista
  9. Lovely autumnal photos, Sara. First frost? I think it's just early, I wait it in October because of much work I didn't do till now. The last photo is amazing - fog is real. Oh, how I want to delay a cold season...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Nadezda!
      I hope you can still enjoy summer for a while! :)

      Poista
  10. Happy reading! I'm always excited to start a new book. I love seeing how your fall is progressing. Our aspens are late changing this year.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Barb!
      Happy autumn to your fabulous part of the world!

      Poista
  11. A new book is always something to look forward to! So nice to see your beautiful photos of early autumn. It is here, and always so bittersweet! x Karen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Karen!
      Happy autumn to you and yours - your part of the world is so very beautiful too. :)
      xx

      Poista
  12. Interesante libro Sara. Leer es una pasión que nos hace crecer como personas. Estoy leyendo El maestro de esgrina.
    Preciosas fotos de septiembre.
    Buena semana.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muchas gracias, Laura. ¡Feliz semana para ti también!
      Abrazos.

      Poista
  13. Lovely photos. What is that cloud formation coming up from the forest? Here the summer seems reluctant to leave.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Jason!
      It's just a dark cloud (I don't know the name of the type), not smoke or anything like that. I tried to take the photo from the lowest possible location to hide its lower boundary behind the trees and to make it look like a tornado. :)
      Happy end of summer!

      Poista
  14. I was interested to learn more about the author of this book as I admire those that translate the written word. Thank you for sharing this and your beautiful and atmospheric photos. I would like to be out and about early enough in a morning to capture a misty scene over water like you have done. Wishing you a good day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Linda!
      Kersti Juva is indeed a remarkable translator.
      Mornings tend to be misty here in autumn and it's not needed to get up very early. :)
      Have a happy weekend! xx

      Poista
  15. Always lovely to see your beautiful photographs, wonderful colours of early Autumn... I do like this season :)

    All the best Jan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Jan! Autumn is a beautiful season indeed.
      Have a lovely week ahead! xx

      Poista
  16. Buen octubre Sara.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
  17. Beautiful autumn photos. The leaves are only just turning here on PEI, where I am visiting my family again. Enjoy your new book and I hope without interruption.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, Helen! Enjoy your time in Canada!
      I know you do. ;)

      Poista
  18. Those clouds are so mysterious and pretty. I have a thing for the clouds, so I noticed them right away. You always take the loveliest pictures, Sara.

    ~Sheri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, dear Sheri! Clouds are gorgeous, aren't they! :)
      Happy autumn to you and yours! xx

      Poista


Thank you for your comment! It is very much appreciated.
It may take awhile, but I will always visit you back.

Kiitos kommentistasi!

Grazie del tuo commento!