Oikein hyvää huhtikuista sunnuntaita! Rita esitteli hiljattain blogissaan lastenkirjoja ja myös kysyi lukijoiden lempisatua. Kaksi kommentoijaa mainitsi Topeliuksen sadun "Adalminan helmi"... ja minun piti tietenkin heti ottaa esille Topeliuksia ja lukea se. Yläkuvan Lukemisia lapsille ovat painoksia 1940-luvulta, kun taas alla olevat on painettu 1929 ja 1930.
"Adalminan helmi" -sadun voi lukea esimerkiksi täältä. Project Gutenberg -sivustolta löytyy myös esimerkiksi iki-ihana "Koivu ja tähti", joka perustuu Topeliuksen isän isoisän isonvihan aikaisiin kokemuksiin... joille valitettavasti löytyy yhtäläisyyksiä nykyäänkin.
Enpä vieläkään osaisi valita lempisatuani. Jotkin sadut lapsuudesta ovat tehneet vaikutuksen, mutta eivät välttämättä rakkaimpina. Yksi esimerkki voisi olla "Lumikuningatar". Andersenin saduista monet tuntuvat minusta olevan ainakin yhtä paljon aikuisille kuin lapsille kirjoitettuja.
Tästä kirjasta jäi mieleen myös puolalaisen Janusz Grabianskin kuvitus.
Alla joitakin satukirjojamme vuosikymmenten takaa. Minun kotini tosin on uusi. Sen edeltäjä oli varmaan puhkiluettu. Se oli todennäköisesti yksi suosikkikirjoistani, koska jossain vaiheessa aloin "lukea" sitä itse ääneen. Tiedossa ei ole olinko oppinut lukemaan vai vain muistamaan tekstin ulkoa. :D
Maalarikissat on yksi rakkaimmista. Kirsi Kunnaksen mainiosti suomentamat riimittelyt ovat loistavia. Maalarikissojen nimet ovat Kasi ja Masi... mutta ne näyttävät minusta aivan Merriltä ja Frodolta. :)
Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseeni! En usko olevani viherpeukalo. Jotkin kasvit vain kestävät paremmin melko satunnaista hoitoa. Joulutähdenkin kastelupäivä unohtuu joskus, mutta joka kerta se on virkistynyt vettä saatuaan. Ehkä se myös pitää siitä, että juttelen sille usein ja kehun, että sen punaiset lehdet ovat kuin koruja. ;)
Tammikuussa ostetut primulat odottavat hieman viileämmässä huoneessa kevättä ja istutusta ulos. Auringonvalon lisääntyessä nämäkin kaipaavat vettä yllättävän paljon. Yksi on aukaissut kukkasenkin.
Hokkaidonkurpitsakaksikkoni olohuoneen ikkunalaudalla. Niiden nopea kasvu on alun jälkeen hidastunut. Jos ne pysyvät elossa kesäkuuhun asti, istutan ne ulos.
Seuraava kuva ei ole teknisesti kovin hyvä, mutta katsokaa mikä vihreys! Terhin postausten innoittamana kylvin chian siemeniä matalaan foliovuokaan. Ne itivät alle viikossa... ja koska niitä on paljon, vaativat kastelua aika usein, nämäkin. Pääsiäisruohoksi täytyy ehkä kylvää toinen erä. :)
En ollut tiennytkään, että chia on salvia, Salvia hispanica... enkä sitäkään, että se lausutaan [tʃiːɑ]. :) Wikipedian mukaan se on salvioiden sukuun kuuluva sinikukkainen siemenkasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena Pohjois- ja Keski-Amerikassa ja oli aikoinaan asteekkien kolmanneksi tärkein ravintokasvi maissin ja papujen jälkeen.
Minulla oli eilen hauska iltapäivä. Ensin tein tällaisen suklaamuna-mandalan. :) Pussista ei riittänyt aineksia tuon monimutkaisempaan, ja nyt näistäkin on osa jo syöty. Siispä lähdin metsään kävelylle.
Avoimilla paikoilla oli vielä lunta, mutta rajasin sen pois kuvista.
Tervetuloa, kevät!
