Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! 💚

Thank you for your visit.

16.5.2025

Kaatunut puu ja muita keväisiä kuvia

 


Hei taas, pitkästä aikaa! Kevät on kiireistä aikaa ja vasta nyt ehdin miettiä kuvaa Kristiinan kuukausihaasteeseen, jonka aiheena toukokuussa on KAATUNUT/VINOSSA

Kuvat lontoolaisesta tammesta ovat toukokuulta kahden vuoden takaa. Alla voitte lukea puuvanhuksen 1100-luvulla alkanutta tarinaa ja Greenwichin museon sivulta voi lukea hieman pidemmän tekstin. Vielä kuolemansa jälkeen puu sinnitteli pystyssä pitkään, kuten tammilla on tapana.




Kevät on ollut melko viileä ja se onkin ihan hyvä juttu. Näin se kestää pidempään. :) Täällä alkaa ruoho olla vihreää, mutta puut eivät vielä. Pikkulinnut näyttävät onneksi löytävän syötävää melko hyvin.




Kimalaisillekin on ollut aika mukavasti ainakin leskenlehden ja pajun kukkia. Lämpimien päivien aikana siirsin ulos myös kurpitsan taimet. En tosin nähnyt yhtään pörriäistä silloin lähistöllä.




Joskus talvella syödystä Hokkaido-kurpitsasta talteen otetuista siemenistä on kasvanut mainioita huonekasveja. Nämä lienevät hedekukkia...




...ja nyt on alkanut kasvaa myös emikukkia. :) Harmi että ulkona on vielä aika kylmää.




Tuholaisia liikkeellä. Huhtikuun puolivälissä tekemäni postauksen orvokki on kadonnut parempiin (?) suihin.




Jäät lähtivät täältä ripeästi jo huhtikuun puolella. Toukokuun ensimmäisinä päivinä tuuli aika kovaa etelästä ja hauskana luonnonilmiönä tuuli työnsi lahteemme takaisin hieman jäätä tällaisena kapeana suikaleena. Voisi kuvitella, että se olisi ollut lähinnä sohjoa, mutta se oli kuitenkin sen verran vahvaa, että lokit ja jotkin pienemmät linnut matkustivat sen mukana. :)




Nämä lokit seisovat pyrstö menosuuntaan päin. :)





Kevään suurimpia iloja ovat tämä krookus...




... ja tämä narsissi, muistoja vuosikymmenten takaa. Ne kukkivat uskollisesti melkein hylätyssä pihapiirissä.






Itä-Suomen vähäsateisuus kyllä ihmetyttää. Uusi paras kaverini on tämä pieni sankko, johon aamulla ensimmäiseksi valutan hanasta vettä ennen kuin otan sitä kahvinkeittimeen. :) Muutaman tunnin lämpenemisen jälkeen vesi pääsee ilahduttamaan kasveja pihalla. 




Vähäsateisuus ei ole estänyt minua ostamasta sademittaria. :) Sademäärien seuraaminen onkin kiinnostavaa puuhaa.




Sammakot ovat sympaattisia...




Yksi blogini sivupalkin luetteloiden mielenkiintoisista blogeista on Petteri Järvisen Havaintoja digimaailmasta. Vuodesta 2020 alkaen Järvisen upeana projektina on ollut Suomen kirkkojen kuvaaminen dronella. Järvinen kertoo työn etenemisestä tässä blogipostauksessaan. Projekti alkaa nyt olla valmis ja sivulta https://www.suomi-ilmasta.fi/kuvat/Kirkot/ löytyy yli 800 suomalaista (luterilaista) kirkkoa. 

On kiehtovaa nähdä kuinka erilaisia kirkkoja Suomesta löytyy. Yksi itseäni ihastuttaneista on esimerkiksi nro 623, Soukaisten Perttelin kirkko Laitilasta. Kirkko nro 779 on Vöyrin kirkko... ja siitä tulikin mieleeni, että pitääpä mennä tänään aikaisin nukkumaan, jotta jaksan huomenna lauantaina olla valveilla tavallista pidempään ja 



äänestää ihanaa KAJ'ta Euroviisuissa. :)





Lisäys 18.5.:
Viisuvoittoa ei tullut,
mutta kuten monet ovat kommentoineet,
kuluneiden viikkojen aikana
Kevin, Axel ja Jacob voittivat sydämet puolelleen. :)


20 kommenttia:

  1. Todella historiallinen ja kunnianarvoisa kaatunut, kävin lukemassa linkin takaa tarinat kuninkaallisesta puusta ja Elisabeth I:stä , mielenkiintoista!
    Ihanan keväisiä kuvia olet ottanut ja tuo Sammakko-sadevesimittari on söpö😍
    Mahtavaa että Kaj ja erika pääsivät kumpikin finaaliin ja huomenna on pitkästä aikaa mielenkiintoiset EUROVIISUT👍
    Mukavaa viikonloppua🌞

    VastaaPoista
  2. Jalo kaatunut! Tykkään kovasti tuosta punarinnan kuvasta. Siinä kaikki on kohdillaan; palluraiset pikkukorretkin kuvan vasemmassa ylänurkassa.

    VastaaPoista
  3. Ihania keväisiä kuvia :) - hyvää viikonloppua ja toukokuun jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
  4. Gorgeous photos !!!!! Nature is so beautiful and peaceful....
    Love you rain gauge !!!!
    Have a shinny weekend !
    Anna

    VastaaPoista
  5. An interesting post, Sara. Spring proceeds at its own pace and that’s as it should be. I’m all its manifestations, however, it is delightful. On even the gloomiest day much joy is to be found. Have a very enjoyable weekend. David

    VastaaPoista
  6. Sinulla onkin oikein kuninkaallinen sademittari. Hieno.
    En ole enää vuosiin seurannut euroviisuja, mutta kai nyt täytyy katsoa, kuinka Vöyrin poikien käy.

    VastaaPoista
  7. Hieno vanha puu on tullut elinkaarensa päätökseen. Upeita kuvia kaikki ja tuo sademittari vasta upea onkin!

    VastaaPoista
  8. Upea kaatunut puuvanhus jas upeita ovat muutkin kuvasi. Punarinta on ihana lintu. On vieraillut meillä koko kevään

    VastaaPoista
  9. Keväisen kauniita kuvia, niin kasvi-, kuin eläinkuntaakin. Vanha puu on elänyt pitkään ja nyt on tullut sen aika mennä..💛

    VastaaPoista
  10. Kuvaterapiasi ei petä.... kun kaipaan voimaa - niin tiedän osoitteen minne tulla! Kiitos jälleen!

    VastaaPoista
  11. Oi kuinka ihania kuvia! Melkein vesi herahtaa kielelle, vaikka ei näillä ole mitään tekemistä makuaistin kanssa :D No joo, ehkä minulla voikin olla, koska minulla on aivan selkeästi synestesia, ja aistit saattavat sekoittua toisiinsa. Siis sanon: herkulliset kuvat!

    VastaaPoista
  12. Paljon ihanaa ja kaunista postauksessasi. 💚 Jännä vesimittari. Minäkin pidän sammakoista.
    Ja tuon vesiastian hempeästä vihreästä. Näin KAJ-esityksen kerran keväällä. Tuli hyvä mieli.
    Ihanaa tätä viikkoa 🌷

    VastaaPoista
  13. Tuo kaatunut tammi on nähnyt monta maailam myllerrystä. Siitä on vielä runkoa jäljellä, vaikka on elonsa aloittanut 1100-luvulla!
    Sinulla on jälleen kauniita kuvia ja kiinnostavaa tekstiä. LInkin takaa löytyvät kirkkokuvat kiinnostavat minua. Kiitos linkistä.

    VastaaPoista
  14. 🌳 Lämmin kiitos kaikille kommenteistanne! 🌳 Thank you very much for your comments! 🌳

    VastaaPoista
  15. Hei Sara,
    Rakastin tätä sammakkosuihkumittaria.
    Paikoissa, joissa saksalaiset siirtokunnat olivat täällä Brasiliassa, puutarhat
    ovat täynnä hyasintteja.
    Minulla oli ennen hyasintteja ja sahramia, mutta ne eivät tule täällä hyvin toimeen keskenään.
    Aion tarkistaa mainitsemasi verkkosivuston nähdäkseni kirkot.
    Uskon, että Brasiliassa on enemmän kirkkoja kuin kouluja.
    Brasilia oli aikoinaan Portugalin siirtomaa, ja yksi Portugalin perinnöistä
    olivat kirkot. Kävin hiljattain kirkossa täällä Brasiliassa,
    jossa on Jeesuksen ristin ja viitan kaltaisia ​​maallisia pyhäinjäännöksiä. Tällä kirkolla
    oli läheiset siteet Medicin perheeseen tietyssä historian vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muito obrigada pelo seu comentário interessante, querida Janicce!
      É fascinante aprender sobre outros países, sobre sua cultura, clima, flora etc.
      Até breve, no seu primeiro post de junho. Um grande abraço!

      Poista
  16. I was missing you Sara and checked in quite regularly. Alas the last couple of weeks have also been busy for me and so this morning has brightened with two lovely posts to read filed wth nature's tenacity and beauty.

    VastaaPoista

Thank you for your comment! It is very much appreciated.
It may take awhile but I will always visit you back.

Kiitos kommentistasi!

Grazie del tuo commento!