Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! 💚

Thank you for your visit.

30.9.2023

Haikean suloista vai suloisen haikeaa?

 


Aurinko laskee, kesä loppuu, kukat kuihtuvat, lehdet kellastuvat ja putoavat, puut vanhenevat ja kaadetaan, kannot sammaloituvat, lahoavat ja katoavat. Myös ihmisen työn jäljet rapistuvat, ruostuvat, lahoavat, puretaan. Aika vie voiton yhä uudelleen.

Olen aina pitänyt syksystä ja varsinkin nuorempana se oli kuin uuden vuoden alku, enemmän kuin tammikuu konsanaan. Ai sentään, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän syksy tuo mieleen luopumisen ja menetykset.

Onhan se onnekasta kuitenkin, että on ihmisiä, paikkoja, aikoja, esineitäkin, joita muistella kaivaten. :) Ja eläimiä!




On lauantaiaamu, syyskuun viimeinen päivä, ja harmittaa hiukkasen. :) Aamulla viiden maissa kirkas täysikuu kimalteli taivaalla ja leppeillä etelätuulen herättämillä aalloilla, mutta nyt taivas on jo pilvessä ja säätiedotuksen mukaan pian alkaa sataa. 




Sekin harmittaa, että näyttää melkein mahdottomalta löytää pitkää, värikästä neuletakkia, joka ei olisi valmistettu Kiinassa. Siellä tehdään myös Marimekon neuleet. :(

Tästä tulikin mieleeni, että paikallislehden toimittaja tunnusti haksahtaneensa ostamaan Facebook-mainoksen perusteella melko kalliita vaatteita "helsinkiläisen" Niemi Putiikin "loppuunmyynnistä". Sähköpostiin tullut paketin seurantatunnus sai hälytyskellot soimaan. Yrityksen nimenä näkyi nimittäin YunExpress. Niemi Putiikista on tehty jo kymmenittäin ilmoituksia Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, mutta kaupanteko tietenkin jatkuu entisellään ja hakutuloksissa "putiikki" tulee hyvin esille. Toimittaja päättää kirjoituksensa näin: "Toisin kuin jotkut putiikin asiakkaat, minä sentään sain tuotteet Kiinasta: ohutta kangasta olevan takkirievun ja kymmenen senttiä liian lyhyet farkut."

Trustpilot-sivuston kommentit ovat yksimielisiä tämän putiikin luotettavuudesta: https://fi.trustpilot.com/review/niemiputiikki.fi

Tietääkö kukaan neulebrändiä, jonka tuotteet olisivat hyvälaatuisista materiaaleista mielellään Euroopassa tehtyjä... ja värikkäitä? :)



















Viime jouluna saatu joulutähti on vielä vehreä.




Tonttujen leipomia pullia koivun kannolla? Ei vaan sieniä. :D 




Tästä kannosta olen ottanut kuvia monen monta kertaa. Nyt se alkaa lahota...




... mutta vielä sen kyljessä kasvaa pehmeää, vihreää sammalta.




Nyt on se aika vuodesta, että aurinko paistaa ennen laskuaan olohuoneen läpi ikkunasta toiseen. Melkein joka vuosi otan kuvia kuvia ikkunalaatikon kukista, joihin aurinko paistaa talon puolelta. :)







Kultasateen (Laburnum) versot ovat kasvaneet pitkiksi uudessa, paremmassa kasvupaikassa. Mitenkähän se tulee selviytymään talvesta?





Syksy on ihanan kaunis vuodenaika, varsinkin silloin kun aurinko pilkahtaa pilvien välistä. Viimeiset ruusut ja laventelit kukkivat vielä, samoin punahatut ja syysleimut. 




Hyvää viikonloppua! Ihanaa lokakuun alkua!

Have a lovely weekend and a great beginning of the new month!




26.9.2023

Piparkakkukausi avattu - Comfort Town Kiovassa

 


Hyvää syyskuista huomenta! Ohhoh, aika lentää tosiaan - muutaman päivän päästä alkaa jo lokakuu. Tänä vuonna en ole vielä nautiskellut glögistä, mutta tunnelmallisia piparkakkuhetkiä on jo vietetty. Niinpä tässä tulee monta kuvaa pipareista sekä kahviastiastosta, joka on koristeltu kesäkukilla, mutta sanomme sitä syysastiastoksi sen maanläheisten värien takia. :)












Pilvisen aamun piristykseksi kuva The Guardian -lehdestä. Comfort Town, Kiovassa sijaitseva asuinalue on valmistunut 2019 (ja siitä on näköjään kerrottu Iltalehdessä vuonna 2021), mutta minä törmäsin tähän ihanuuteen vasta tänä aamuna. Käykääpä katsomassa lisää kuvia täällä: https://www.theguardian.com/world/gallery/2023/sep/25/colours-give-comfort-in-these-difficult-times-ukraines-lego-inspired-city-in-pictures

Syynä värien käyttöön oli tiettävästi niukka budjetti. Arkkitehtien tavoitteena oli rakentaa houkutteleva asuinalue, ja värien käyttö oli edullinen tapa luoda kaunista. On alueella kyllä paljon muutakin viehättävää. 

Kunpa tällaista kaupunkiarkkitehtuuria olisi enemmän ja kunpa kaikki talot, kaupungeissa ja maalla, olisivat turvallisia! Ainakin yksi venäläinen drone on täällä tehnyt vahinkoa.


Photo: Alessio Mamo/The Guardian



SLAVA UKRAINI!

Glory to Ukraine!


23.9.2023

Syyspäiväntasaus 2023

 


Hyvää huomenta ja syyspäiväntasauspäivää! Sää oli jälleen eilen aivan uskomattoman kaunis ja kesäinen. Istuin terassilla ilta-auringossa täytellen sanaristikkoja ja siirryin sisälle vasta auringon jo laskettua, kun ilma alkoi tuntua viileältä.

Leppoisa sää tuntui ihanalta myös siksi, että keskiviikko meni punaista tuulivaroitusta jännittäessä. Taas selvisimme täällä päin Suomea ennustettua vähemmällä, mutta ei tällainen onni ikuisesti kestä. - Nyt lauantaiaamuna aurinko vielä paistaa, mutta sadetta on luvassa.

Huomisesta on kolme kuukautta jouluaattoon ja esittelen tässä yhden hassun joulunodotustuotokseni. Olemme ostaneet muutamia Ikea-huonekaluja ja hankintoja suunnitellessani selailin verkossa myös juliste- ja tauluvalikoimaa. Ihmettelin miksi näöntarkastustaulumaisen julisteen nimi on "Always be sure" ja sitten vasta huomasin, että julisteessahan lukee "Always be sure to look for the good in everything you see". :D

Mietin mikä olisi minun voimalauseeni, jonka haluaisin ripustaa seinälle... Tässä se tulee. Annan kuvalle kouluarvosanan seitsemän, mutta "yritys hyvä kymmenen". Ehkä suomenkielinen teksti olisi kuitenkin jakautunut paremmin erikokoisiksi kirjaimiksi...




Nämä ihanat syysmaisemat ovat jälleen nettisovelluksella "maalattuja". :)




Rauhaisia syyspäiviä!




Happy Autumn Equinox!




Happy autumn!





Hugs, hugs, hugs!



15.9.2023

Sata yötä! - Early autumn mood board

 


On syyskuun 15. päivä ja sehän tarkoittaa sitä, että jouluaattoon on sata yötä. :)

On ihanaa, että monissa joulublogeissa on alkanut postauksia ilmestyä jo säännöllisemmin. Toivoisin muuten löytäväni (lisää) joulublogeja, jotka ovat aktiivisia ympäri vuoden. Haaveena olisi pitää sellaista blogia myös itse. Ehkä sitten joskus... Joka tapauksessa tänä vuonna suunnitelma blogin joulukalenterista on jo pitkällä. Jos ei mitään yllättävää tapahdu, joulukuussa ilmestyy postaus joka päivä aivan jouluun asti, ensimmäisen kerran. Ja ensimmäisen kerran blogin header-kuvana on nyt piirros valokuvan sijaan. :)

Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille jouluihmisille!




Sitten alkusyksyn tunnelmiin. Lempinäkymiäni tältä vuodelta ja aiemmiltakin:








Kukapa olisi uskonut, että kesän ihanin päivä olisi syyskuun puolivälissä? :) Tiistaina täällä puhalsi leppoisa etelätuuli ja lämmintä oli yli 22 astetta. Aurinko paistoi lämpimästi, mutta ei kuumasti, eikä hyönteisistäkään ollut enää vaivaa.

(Ainakaan pihapiirissä - metsässä jokin huppu on tarpeen hirvikärpästen takia. Ja siitä tuli mieleen, että en tiedä onko puutiaisia enemmän kuin ennen, mutta vaivaa niistä on ollut melko lailla ja tavallista enemmän havaintoja perheessämme tuli nymfivaiheen punkeista, jotka ovat todella pirullisen pieniä.) 




Kuten ennustettiin, keskiviikkona sää muuttui sateisemmaksi, mutta ei vielä kovin paljon kylmemmäksi. Oi sitä syksyn tunnelmaa! Viime yö oli selkeä ja viileä, mutta täällä ei ole vielä ollut hallaa.







Rakastan näitä sammalreunuksia laattakivissä. Niitä täytyy muuten puolustaa pikkulinnuilta, jotka nokkivat sammalta irti!! Ehkä sen alla vilistelee jotain hyönteisiä.









Edellisessä postauksessani oli punahattuja, joista perhoset tosiaan näyttävät pitävän. Jos perhoset eivät ole punahattujen kukilla, sitten ne ovat liihottelemassa näiden minttujen seassa, seuranaan iso määrä "kukkakärpäsiä" ja muuta pörrääjiä. Kimalaisia täällä näkyy nyt vähemmän. Joko niille on koittanut syksy?




Edellisessä postauksessani mainitsin myös joidenkin bloggaajien kokemista vaikeuksista kommenttien jättämisessä. Blogiystävä Joululaisen kommenttien avulla päättelen, että selaimen asetuksissa valittava vaihtoehto "estä kolmannen osapuolen evästeet" saattaa vaikuttaa asiaan. Muistelen, että olen joskus itsekin kokeillut tätä asetusta, mutta se aiheutti joitain ongelmia (eri verkkosivujen käytössä tai kommentoinnissa, en muista tarkemmin) ja päädyin palaamaan entisiin asetuksiin. 

Chromessa vaihtoehdot löytyvät siis asetuksista -> Yksityisyys ja turvallisuus -> Kolmannen osapuolen evästeet.




Auringonlaskun kohta on jo hivuttautunut (kesän) luoteesta (syksyn) länteen.





Tässä kuvassa on ränsistynyttä, mutta iloista syystunnelmaa:





🧡💛💚💙💜