Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! ❤

Thank you for your visit.

1.2.2022

Talven iloja - Bye bye, January!

 
Hei ja ihanaa helmikuun alkua! Edellisen postauksen kollaasiin tein pitkästä aikaa Picasan "Polaroid-kuvia". Pidin niistä niin paljon, että tässä postauksessa näette niitä lisää. :) Lunta on satanut ympäri Suomen. Uusi lumi on puhtaan valkoista ja pehmeää ja houkuttelee ulkoilemaan. Kun vain aurinkoakin näkyisi hieman!

Talvi-iltoina on ihana käpertyä sohvalle kirja kädessä. Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on julkaistu 2018. Se on esitelty monessa kirjablogissa...


... ja arvioihin oli valittu tekstikatkelmia, jotka saivat minut ehkä odottamaan kirjalta hieman liikaa. Odotin merkityksellisiä huomioita elämästä ja ihmisistä... ja jonkinlaista vahvempaa kasvutarinaa.

Pidän Savonlahden kirjoitustyylistä, teoksen päiväkirjamaisesta rakenteesta sekä lukujen hauskoista otsikoista. Muutaman kerran nauroin ääneen.  Kirjan kertoja ei minusta kuitenkaan ole erityisen kiinnostava tai sympaattinen henkilö. Nykyisten kolmikymppisten elämä lienee hankalampaa kuin meidän vanhempien aikoinaan, mutta 34-vuotiaan päähenkilön elämänhallinnan ongelmat (esim. työnhaku, parisuhdeongelmat, rahankäyttö) ja teinimäinen kiukuttelu äidille alkavat ennen pitkää väsyttää. (Kustantaako Kela psykoterapiaa tosiaan vuosikausia? Kertoja käy säännöllisesti terapiassa ja kirjan puolivälissä mainitaan psykologin yhteenveto käynneistä jo 11 vuotta aikaisemmin.)

Yksityiskohtainen sipseistä ja dipeistä puhuminen ei minua häirinnyt – ehkä jopa maistan kertojan suosikkisipsejä vielä joskus. Jos helsinkiläisten päähenkilöiden baari- ja ravintolavalinnat viestivät jotain, viesti jää ymmärtämättä tällaiselta maalaislukijalta. Kauneudenhoitoa taas opastetaan yksityiskohtaisesti. Kyllä jokainen tähän kirjaan tarttuva tietää, mitä ovat T-alue ja microblading. Ei niitä tarvitse selittää. :)

Kirjan takakannen mukaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu "on suora ja tarkka kuvaus kaupunkilaisarjesta, joka on samanaikaisesti kovaa ja kaunista". Hmm, tekisi mieleni sanoa, että myös maalla elämä on kovaa ja kaunista samanaikaisesti. :)

Kansaneläkelaitoksesta puheen ollen, verkossa puhuttiin hiljattain äitiyspakkauksesta. Sen aikaisempia versioita luvattiin löytyvän tältä sivulta. Jännittyneenä menin katsomaan, kuinka kauas taaksepäin ajassa mennään... ja löytyihän sieltä tuttu paketti! Aikoinaan pakkaus saapui meille samana päivänä kuin iso paketti lastenvaatteita serkkuni perheeltä ja sepä olikin oikea joulu keskellä kesää.

EDIT 6.2.2022: Äitiyspakkauksella on arvokas historia äitien raskaudenaikaisen terveyden turvaajina ja se on asia, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä. Maakuntalehden artikkeli "Laatikollinen liikaa – Vuoden 2022 äitiyspakkaukset lähtevät vauvaperheisiin ylikulutuskritiikin säestämänä" ärsytti minua kahdesta syystä. 

1. Besserwisser-bloggarin mukaan pakkauksen "tuotteista on tullut ongelmajätettä" ja myös esikoistaan odottavien pitäisi valita pakkauksen sijasta rahasumma (tällä hetkellä 170 €). Ja niin se maailma pelastuu... 

Artikkelin mukaan 95 % vanhemmista valitsee ensimmäiselle lapselleen pakkauksen. Kelan tutkimuksessa vuonna 2020 pakkaus sai vanhemmilta kouluarvosanan 8,7. Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa, että paketin sisältö oli ensikertalaiselle erittäin hyödyllinen eikä siinä (ainakaan siihen aikaan) ollut mitään turhaa. Oli myös alusta asti selvää, että jo ensimmäisen pakkauksen sijaan voi valita rahasumman. 

2. Se että lainsäädäntömme ei ohjaa suosimaan paketin tuotteiden valmistusta Suomessa on sen sijaan minusta todella typerää. Artikkelin mukaan tuotteista vain kuusi on valmistettu Suomessa ja suuri osa maissa kuten Kiina, Bangladesh ja Turkki. Tähän asiaan toivoisi muutosta.

Artikkelin mukaan julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 45 miljardilla eurolla. Äitiyspakkausten osuus tästä on noin seitsemän miljoonaa.


Briefly in English: Hello all, in this post, there are some winter photos and a mini review of a book I've read. Reading is of course a favourite pastime in winter. 

Streaming services are appreciated as well. :) I loved the Italian comedy/crime series Framed! A Sicilian Murder Mystery on Netflix. In Palermo, Valentino and Salvatore are two unfortunate TV technicians who find themselves at the scene of a crime and to avoid being suspected they end up getting into more and more troubles. Unfortunately, there are only six episodes in the first season and who knows how long time we'll need to wait for the second one.

As you know, I love knitting. And I love colours. Please don't ask what I'll be making with this yarn. I have run out of lies and will be forced to admit that I am just feeding the stash. :)


In this post, I mentioned also the Finnish maternity package. If you don't know what it is, learn more here! :)


Tänä vuonna onnistuin hankkimaan ihania konvehteja joulun jälkeiseen alehintaan -50 %. 


Männyt ovat komeita puita ympäri vuoden.


Ihailkaamme eurooppalaisia snookerin pelaajia nyt, kun vielä voimme!  ;)


Netflixin Lavastettu - Sisilialainen murhamysteeri (pääosissa Palermossa syntyneet Salvatore Ficarra ja Valentino Picone) on viihdyttävin TV-sarja pitkään aikaan. (Kammottavan epätarkka kuva otettu pienen läppärin ruudulta.)



Tämän videon musiikkikappale liittyy jollain tavalla tähän postaukseen...




Lämmin kiitos kommenteistanne! 
En ole vielä ehtinyt vastata kaikille, joten tässä postauksessa kommenttiosio on jälleen suljettu.
Tavataan pian! xx