Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! 💚

Thank you for your visit.

28.11.2024

Marraskuun viimeiset päivät

 


Sade ropisee kattoon, viime viikolla satanut lumi on sulanut ja järven ohut jääpeite kadonnut melkein kokonaan. Ylimmässä kuvassa aallot loiskivat jään päälle ihanan auringonlaskun pilkistäessä pilvien raosta.








Vasta kuun lopulla keksin, että Marseille-saippua olisi sopinut marraskuun kirjainhaasteeseen. :) Kuvan saippua ei kai ole ihan aito Marseille-saippua, koska siinä on hajusteita. Sen mieto tuoksu onkin niin ihana, että voisin haistella sitä vaikka koko päivän.







Lämmin kiitos kommenteistanne ja hyvistä vinkeistänne edellisessä postauksessa! <3 Tähän postaukseen ei voi jättää kommenttia. Nyt alkavat entistä kiireisemmät ajat. Ensin on joulun valmistelua ja sitten, kun jouluvieraat ovat saapuneet, joulunajasta nauttimista. Toivotaan, että kaikki saamme odottaa joulua rauhassa ja terveinä.

Sunnuntaina alkaakin jo joulukuu, adventtiaika ja Villa Emilian adventtikalenteri. (Olen saanut postaukset jo melkein valmiiksi ja ajastetuksi.) Tulossa on 25 jouluista "luukkua" aamuisin kello 6. :) Kiitän jo etukäteen kommenteistanne ja toivon, että ehdin vastavierailulle suunnilleen kohtuullisessa ajassa.




16.11.2024

Viimeiset sinnittelijät ja kysymys flanellikankaista

 


Hyvää huomenta! Sää on ollut viime päivinä pilvinen ja leuto. (Yllä oleva kuva on otettu kuun alussa.) Nyt on kuitenkin muutosta ennustettu: Ensi viikon puolivälissä luvassa on paljon lunta. 

Jotkin pienet kukkaset ovat vielä selvinneet yöpakkasista, jäästä ja lumesta.









Olin haaveillut petaavani tänä vuonna jouluvieraille sängyn punaruudullisilla flanellilakanoilla. Sellaisia vain on ollut yllättävän vaikea löytää (verkkokaupoista). Yhden tuotteen löysin, mutta reilusti yli 200 euroa on minusta liikaa pussilakanasta ja tyynyliinasta. Lakanoita osaisin ommella itsekin, mutta eipä ole kankaankaan ostaminen helppoa. Löysin kivannäköistä punaruudullista flanellia (viskoosia ja puuvillaa) noin 18 euroa/metri... mutta se on valmistettu Kiinassa. No way!

Kysymykseni siis on: Oletteko nähneet myytävänä ruudullisia flanellikankaita, jotka olisi valmistettu muualla kuin Kiinassa, mieluiten Euroopassa?

Skottiruudullinen sänky siirtyy siis haaveeksi jouluun 2025. :) Jotain jouluisempaa kuitenkin halusin ja valitsin Prismasta viininpunaiset pussilakanasetit. Mistral Home näkyy olevan belgialainen yritys ja lakanat on valmistettu Puolassa. Ne näyttävät miellyttäviltä ja kunkin pakkauksen sisään oli pantu nippu postikortteja, joissa oli lyhyitä lausahduksia. Kuvassa näkyvä "You are my crème de la crème" oli minusta niistä hauskin. Siitä tulee nimittäin mieleen "crema di crema alla Edgar" Aristokatit-elokuvasta (italiaksi Aristogatti :)), jota koko perhe katsoi kauan sitten. <3




Tunnelmallista lauantaipäivää!




13.11.2024

Lokakuu, marraskuu...




Onpas pimeitä kuvia ja mielikuvitukseton otsikko! :D No joo, marraskuussa on hieman hämärää, jopa näin iltapäivällä. Nyt sataa nimittäin vettä...

Tämä on jälleen "välipostaus", johon ei voi jättää kommenttia. Minun pitäisi olla nytkin ulkotöissä, mutta odotan sateen laantumista. Huomenna pitäisi onneksi taas auringon pilkahdella. :)




En ole nähnyt revontulia moneen vuoteen, joten täytyy lohduttautua näillä pilvillä, jotka näyttivät hieman revontulilta. :)

Kuva on otettu lokakuun lopussa.






Italiassa sen sijaan vielä kukkii ja hedelmöi. :) Viikunaopuntia:




Tästä kasvista en olekaan varma. Onko noita kukkien suojalehtiä kolme? :) Leikitään, että tämä on ihmeköynnös. Kuva on otettu tässä kuussa, Liguriassa.




Värikkääksi lopuksi: Biolanin uutiskirjeessä oli tänään linkki hauskaan Biolan 50 vuotta ‑sukkaohjeeseen. Sukkia koristavat iloisenväriset kukat, jotka tehdään osin kirjoneuleena, osin silmukoimalla. 

Tunnelmallista syysiltapäivää! :)



4.11.2024

KÄVELYLLÄ marraskuussa - Walk with me




Hyvää huomenta ja mukavaa uutta viikkoa! Täällä on satanut parina päivänä ohuesti lunta ja tänä aamuna sitä on vihdoin sen verran, että voi sanoa ensilumen sataneen. Taivaskin on kirkas, joten pian täytyykin lähteä pihakierrokselle kameran kanssa. :)

Marraskuun alkupuoli on tänä vuonna monella tapaa kiireistä aikaa enkä taida kovin pian päästä suunnitellulle metsälenkille, ainakaan kauniin kuvaussään aikaan. Postaan nyt muutama päivä sitten otettuja kuvia pihapiiristä ja julkaisen ne marraskuun kävelyhaastepostauksena.

Lokakuun vaihtuessa marraskuuksi oli täällä ensimmäinen kunnon pakkasyö. Sumua leijaili varsinkin järvellä pitkälle aamupäivään.




Tervetuloa mukaan haasteeseen! Kuten sanottua, kävely omalla pihalla tai puutarhassa käy mainiosti, samoin metsälenkki, työmatka, kiertely jossain tapahtumassa tai nähtävyyksien katselu lomakohteessa.

Tässä postauksessa on todella monta kuvaa, mutta lopussa kiitos seisoo, eli linkit muiden osallistujien postauksiin löytyvät sieltä. :)





Sumu alkoi hälvetä aamupäivällä ja tein toisen pikaisen kierroksen kameran kanssa. Juhannusruusut eivät petä. Vaikka vähän huonosti hoidettuja, ne ilahduttavat pitkälle syksyyn:







Mustikanvarvut ovat pudottaneet lehtensä...




... punatammet sen sijaan eivät, vaikka kannattaisi kyllä.





Moni asia on pihassa hieman rempallaan, mutta koivuaidanne on siististi leikattu. :) 




Harmi ettei kanervikkokuvasta tullut terävä.










Myöhemmin iltapäivällä alkoi sumu nousta uudelleen.











"Minusta tulee värivaloilla koristeltava joulukuusi, kun minä kasvan isoksi."




Sumu alkaa tihetä, paras palata sisälle lämpimään. :)



 
Etuoven pieni syysasetelma:




Tervetuloa siis mukaan haasteeseen! Jos mahdollista, kertokaa kommentissa, minkä haluaisitte linkkinne otsikoksi. Viitteellinenkin maininta alueesta tai paikkakunnasta olisi hyödyllinen.

Osallistua voi vaikka kuinka monella kävelylenkillä. :) Aikaakin on reilusti, koska itse teen joulukuun kävelypostauksen vasta joulun jälkeen


Kiinnostavia kävelyretkiä: