En löytänyt etsimääni eli vanhan koulukirjan sivua, jossa tehtävänä oli ollut piirtää kuva itsestä. (Kuva oli minulla käsillä joskus talvella, mutta nyt en onnistu muistamaan, minne laitoin sen.) Lopulta löysin tämän, joka kyllä kuvaa minua varsin hyvin. :) Olen jo lapsena pitänyt punaisista taloista, ruutuikkunoista, värikkäistä puista ja kukista (kuten kaikki lapset luultavasti...). Etualalla taitaa olla myös järvi tai joki.
Tähän haasteeseen en nyt onnistunut vastaamaan kovin hyvin, mutta pian vaihtuu kuukausi ja on uusien haasteiden aika. :)
Talvella ostetut esikot kukkivat somasti:
Kukkakuvat ovat ottamisjärjestyksessä. Otan suunnilleen samat kuvat joka vuosi. :) Vanhat suosikit, kuten kirjolupiinit, ilahduttavat aina, ja puutarhan uudet tulokkaat, kuten kurjenmiekat, tuottavat suurta iloa.
Siperiankurjenmiekalla on vain yksi kukkavarsi tänä vuonna. Olen istuttanut kaikki kurjenmiekat rannalle ja keltakurjenmiekka on jo alkanut levitä, mutta kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Myös maantien varsilla kasvaa komeanvärisiä lupiineja.
Lehtoakileija 'Nora Barlow':
Juhannusruusut tuoksuvat lumoavasti. Niiden juurivesoista voi kuitenkin tulla aika paljon vaivaa, jos niitä istuttaa lähelle muita kasveja.
Alppiruusu 'Mikkeli':
Auringonnousun aikaan eli kello kolmen jälkeen...
Puistoatsalea 'Adalmina':
Talvella ostetut esikot kukkivat somasti: