Hyvää Kirjan ja ruusun päivää! Itä-Suomessa sataa nyt räntää, mutta eilen iltapäivällä aurinko lämmitti (sisällä talvehtinutta) hapankirsikkapuuta ja sen kukkia.
Kuluneen koronavuoden (tästä aiheesta tulossa joskus postauskin) piristykseksi olen tilannut Helsingin Sanomat paperilehtenä. Sileä paperinen lehti, iso kuppi kahvia ja makoisa pulla aloittavat minun aamuni parhaiten. Paperin tuntu rauhoittaa tässä uutisten kaaoksessa.
Vaikkei Helsingin Sanomat meidän itäsuomalaisten maaseudun asukkaiden lehti oikeastaan ole, olen löytänyt (ja leikannut talteen :)) monia mielenkiintoisia artikkeleita. Toissa sunnuntaina lopulta latasin myös sovelluksen puhelimeen, koska HS Kirjaston "viikon kirjan" (Gustav Skördemanin Geiger, Minerva-kustannus, 2021) alkuasetelma kuulosti niin kiinnostavalta:
On vuosi 2019. Agneta Broman on juuri hyvästellyt kylässä olleet lapsenlapset, kun lankapuhelin soi. Kuulokkeesta kuuluu vain yksi sana: Geiger.
Tätä soittoa Agneta on pelännyt vuosikymmeniä. Hän tietää, mitä se merkitsee.
Agneta hakee vanhan aseensa, kiinnittää äänenvaimentimen ja ampuu aviomiehensä. Ja katoaa.
Mielestäni tarina tosiaan alkoi hyvin... ja jatkui jännittävänä. Lukaisin kirjan puhelimelta parissa päivässä. Sähkökirja hoputtaa minua lukemaan nopeasti, kun taas painettu kirja rentouttaa jo esineenä. Tällaiseen kevyeen lukemiseen puhelin sopii hyvin, onhan se aina taskussa. Tärkeämmät tekstit luen edelleen mieluummin paperilta. Asiat painuvat mieleen paljon paremmin.
Sivuja kirjassa on noin neljäsataa. Valitsemani kirjainkoon mukaan puhelimeen "sivuja" tuli 901, kuten alempana olevasta kuvasta näkyy. "Teemana" minulla oli musta teksti valkoisella pohjalla. Myös seepia tausta näytti miellyttävältä.
Katarina Luoman suomennos soljuu todella sulavasti. Ainoa kohta, johon kiinnitin huomiota, olivat "... vanhat aurinkotuolit, joilla siskokset olivat rakastaneet leikkiä lapsina..." Tämä on varmaan ikäkysymys: ainakin kirjoitetussa tekstissä minua häiritsee, jos tunneverbeihin (siis esim. rakastaa, vihata ja inhota) liitetään verbin tehdä-muoto (eikä partitiivimuotoista ilmausta). :)
Kirjabloggaajat Satu ja Anneli ovat postanneet kirjasta jo maaliskuussa. Satu antoi yhden tähden ja Anneli piti kirjasta kovasti. Itse antaisin tähtiä 2 tai 3. Yritän alempana kommentoida kirjaa paljastamatta liikaa sen juonesta, joka on siis jännittävä... mutta minun mielestäni epäuskottava.
Kirja alkoi viehättävästi, kuvauksella Bromanien kauniista puutarhasta... joka, kuten myöhemmin paljastui, ei niin kaunis ollutkaan. Kirjassa kuvataan elävästi vauraita, vaikutusvaltaisia ihmisiä. Visuaalisuus saa lukijan näkemään paikat ja henkilöt mielessään ja miettimään kenet tutuista ruotsalaisnäyttelijöistä valitsisi kuhunkin rooliin.
Tuotemerkkien ja suunnittelijoiden nimien (huonekalut, astiat, vaatteet, jne.) runsas ripottelu tekstiin huvittaa - tai ärsyttää. Jo ensimmäisellä sivulla mainitaan Royal Copenhagen -astiat ja Josef Frank -sohva. Itse kirjoittaisin mieluummin vaikka sinivalkoisista kahvikupeista ja muhkeasta, kukkakankaisesta sohvasta... mutta minä en olekaan tunnettu kirjailija. :)
Sen verran kerron juonesta, että tarinassa sivutaan sodanjälkeisen Saksan historiaa. Historian oppitunti Saksan jaosta neljään vyöhykkeeseen voittajavaltioiden kesken, Berliinin muurin rakentamisesta yms. tuntuu hieman turhalta, mutta toisaalta kirjassa on myös kiinnostavaa pohdiskelua Saksojen yhdistymisestä ja kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisesta.
Panen tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 29: Kirjan henkilön elämä muuttuu. Saran elämä ja hänen käsityksensä taustastaan ja lapsuudestaan mullistuvat tässä kirjassa. On hieman vaikea kuvitella, millaisia seuraavat Sara-kirjat olisivat. Rauhoittuuko Saran elämä vai jatkuuko se yhtä myrskyisenä?
Gustav Skördeman (s. 1965) on tukholmalainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hän on käsikirjoittanut mm. Murha Sandhamnissa -sarjaa, josta olen pitänyt, koska sen tyylilajina ei ole synkeä "nordic noir" vaan valoisa "Scandinavian Blue Sky".
Vaaleansiniset rappeutuneet [kerrostalo]kolossit olivat masentavia tavalla, joka pani katsojan ajattelemaan, että arkkitehdin visio oli alusta alkaen sisältänyt huumekaupan ja itsemurhat.
Yllä muistiin kirjaamani kohta esimerkikkinä kirjoittajan viihdyttävästä tyylistä.
Tytär istui ennalta-arvattavasti penkillä latte hyvin hoidetussa kädessään ja jutteli ystävättären kanssa. Hänen vieressään lojui käsilaukku, joka maksoi suunnilleen kahden pyykinpesukoneen verran.
Ovatko pyykinpesukoneet hintayksikkö naisten käsilaukuille? :)
Kymmenen vuotta sitten? Kaksitoista? Ei siitä ainakaan viittätoista vuotta voinut olla. Olisiko siitä niinkin lyhyt aika kuin viisi vuotta? Vuodet sekoittuivat toisiinsa ja vilisivät ohi kuin maisema ikkunan takana junamatkalla, vaikeana hahmottaa, mahdottomana pysäyttää. Yksityiskohdat unohtuivat pian. Talot, puut ja ajoneuvot sulautuivat yhdeksi ainoaksi virraksi, joka pani ajatukset vaeltamaan. Hän oli ollut kaikkialla paitsi juuri tässä ja nyt. Hän oli unohtanut olevansa matkalla jonnekin. Niin hänen elämänsä oli virrannut ohi.Tähän asti. Juna oli pysähtynyt, ja hän oli jäänyt kyydistä paikassa, jota ei ollut nähnyt pitkään aikaan.
Kevät tulee tänäkin vuonna ja ensimmäisiä kesävieraita on jo saapunut. :)
Pysykäähän terveinä!
Stay safe and well!
