Welcome to Villa Emilia (My Woodland Garden), a photography blog with a slant towards gardening and nature. An amateur gardener and photographer, I hope to share beautiful moments with you through pictures. Let me know if you like them! ❤

Thank you for your visit.

27.9.2016

Heavenly music



ISO 200, 1/640 s, f/5.6



MakroTex-haasteen aiheena on tällä viikolla MUSIIKKI. Osallistun näillä viime viikolla otetuilla laulujoutsenkuvilla. :) Laulujoutsenen laulusta sanotaan, että se on "kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily". Onhan joutsenella myös hiljaisempaa ääntelyä. Tämäkin pariskunta (?) ilmeisesti kuuli kameran räpsähdykset ja lähti uimaan poispäin, laulellen vienosti mennessään.

Tiesittehän muuten, että laulujoutsenen Pohjois-Amerikassa elävä lähisukulainen on nimeltään trumpettijoutsen.














Urkupilleistä puheenollen, olisin halunnut kuvata tätä postausta varten jotain vanhaa kivikirkkoa ja sen urkuja, mutta aikaa ei ollut riittävästi sellaiseen projektiin. "Vanha holvikirkko", alkukielellä "Mälarö kyrka", on yksi kauneimpia tuntemiani iskelmäkappaleita. Eikä ihme: Sävelmän sointukulku on tuttu jo Pachelbelin Kaanonista ja suomalaiset sanat on kirjoittanut nerokas sanoittaja Sauvo Puhtila eli Saukki.



Vanha holvikirkko
suom. sanat Sauvo Puhtila

Jo ilta tullut on,
Urut soi, kylä nukkuu,
Vain vanhan holvikirkon muurit kuulee musiikin.
Soi parvelta nyt Bach,
Kaaret varjoihin hukkuu,
On urkurina poika holvikirkon kanttorin.

Kun tienoon valot kaikki
Jo silmänsä sulkee,
Hän pyhäpuvussansa hiipii kirkkoon hiljaiseen.
Ja yöhön kesäiseen
Fuuga kauniina kulkee.
Hän kanttoriksi aikoo, vaikka soittaa itselleen.

Jos kerran hän toisillekin
Soittaa näin saa,
Se unta on vielä, mutta innostavaa.
Kun kerran urut soivat,
Ja kellot huminoivat,
Ne kertoa sen voivat, mitä toivoi hän.

Taas sunnuntaina saa
Isä kanttori vuoron,
On häät ja pauhu mahtava nyt kaikkialle soi.
Tuo poika toiveissaan
Kuulee laulavan kuoron
Ja soinnut, jotka taivaankaareen asti nousta voi.

Hän vielä nuori on,
Mutta oottaa jo aikaa,
Kun kaikkialta kansa saapuu häntä kuulemaan.
Voi kuinka kunniaa
Vanhat holvit nuo kaikaa.
Hän toivoo, että kauniina soi fuuga ainiaan.

Jos kerran hän toisillekin
Soittaa näin saa,
Se unta on vielä, mutta innostavaa.
Kun kerran urut soivat,
Ja kellot huminoivat,
Ne kertoa sen voivat, mitä toivoi hän.

Taas sunnuntaina saa
Isä kanttori vuoron,
On häät ja pauhu mahtava nyt kaikkialle soi.
Tuo poika toiveissaan
Kuulee laulavan kuoron
Ja soinnut, jotka taivaankaareen asti nousta voi.



ISO 200, 1/1000 s, f/5.0



Kuvaan melkein aina Canonin EOS 450D -järjestelmäkameralla ja useimmiten siinä on kiinni EF-S 55 - 250 mm zoom-objektiivi. Räpsin paljon valtavan määrän kuvia, myös ihan automaattiasetuksilla, ja sitten koetan valita parhaat. Rajaan melkein kaikki kuvat.

Tuonkokoisella kauko-objektiivilla voi yrittää kuvata esim. lintuja ilman jalustaakin ja pidän mahdollisuudesta zoomata maiseman yksityiskohtiin. Myös nämä kukat on kuvattu samalla linssillä. Silloin on vain seistävä reilun metrin päässä kuvattavasta kohteesta. :)














Happy Tuesday to you all! In this post, there are whooper swans, white/pink chrysanthemums and the lyrics of a favourite song of mine (unfortunately only in Finnish). The song is from the 1960's, originally written in Swedish and tells about a boy who sneaks into the local church at nights to practise playing the organ.



37 kommenttia:

  1. Joutsenet ovat upeita lintuja! Holvikirkonkin muistan...

    VastaaPoista
  2. Onnistunut toteutus. Kuvauksen perusteella voi kuulla joutsenien ja urkujen ääniä, ja kuvaaminenhan tässä se juttu onkin :) Kauniit joutsenet. Voiko kuvitella uljaamman ja ylevämmän näköistä lintua?

    VastaaPoista
  3. Joutsenet ovat kyllä ylväitä lintuja, herättävät kunnioitusta <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan kauniinherkkiä joutsenkuvia.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  5. Todella joutsenten ääni, töräykset, kaikuu kauas.

    VastaaPoista
  6. Upea tunnelma kuvissasi. Luonnon äänet parhaat äänet ja tuo kappale on yksi mistä jotenkin aina vaan tykkään..

    VastaaPoista
  7. Kaunis teksti ja kauniit kuvat. Kiitos!
    https://blogisisko.blogspot.fi/2016/09/musikki.html

    VastaaPoista
  8. Love your shots of North American swans, they live in couples all their life and are very pretty. I see your camera is taking wonderful shots. The chrysanthemums I love as well, they are a symbol of autumn.

    VastaaPoista
  9. Uljaat valkoiset linnut sinisillä laineilla lähekkäin <3

    VastaaPoista
  10. lovely swans and pink flowers! <3 have a beautiful day!

    VastaaPoista
  11. Ihana kirjoitus! Holvikirkko on niin mahtava biisi, aika pysähtyy kun sen kuulee. Ja nuo sanat ovat kyllä vertaansa vailla, ilman mitään ihmissuhdeshittiä kerrankin. Joutsenet ovat kauniita, mutta minua alkoi kerran Ruotsissa pari joutsenta ajamaan takaa raivokkaina ja siitä asti olen niitä vähän pelännyt :) Istuskelin vain viattomana rannalla katsomassa ulappaa kun ne yhtäkkiä iskivät, hih.

    VastaaPoista
  12. Lovely to see the swans and the light on the pale flowers are so pretty. I wish I could hear the beautiful song......x Karen

    VastaaPoista
  13. Upeita nämä sinun kuvasi aina! <3

    VastaaPoista
  14. Lovely whooper swans I think, they may visit us this winter

    VastaaPoista
  15. ♫ Swan Lake ♫ Wonderful couple too ♥♥♥

    VastaaPoista
  16. What a glorious and majestic post, my friend. You always fill my days with beauty. Hugs to you!

    VastaaPoista
  17. Beautiful photos of the swans and flowers. Have a blessed day. Madeline

    VastaaPoista
  18. Upean intensiivinen sävy tuossa yläbannerissa, tykkään! Se on aina vähän mukava yllätys, kun olet vaihtanut bannerin kuvaa. :) Ja kiva kuulla vähän tarinaa millaiselle kalustolla kuvat on napsittu. Alan olla tämän valokuvausharrastukseni kanssa jo selvästi siis siinä vaiheessa, että objektiivit ym. eivät ole enää aivan pelkkää hepreaa! :D Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  19. Kun näiden kuvahaasteiden kuvia katsoo, tulee itselle aina ihan mahdoton halu opetella ja kehittyä itsekin kuvaajana, niin taas kerran näitä kuvia katsellessa. Joutsenkuvia katsoessa alkoi minulla soida päässä Valse Triste.

    VastaaPoista
  20. No idea about the words, but the photos tell 1000 beautiful words of their own! xx

    VastaaPoista
  21. Parhainta "musiikkia" on luonnon äänet.
    Joutsenten kailotus mukavasti läikäyttää syömmessä.

    Holvikirkko on kaunista musaa.

    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  22. Beautiful photos! I love the colours in your header photo mums. They are gorgeous!

    VastaaPoista
  23. Aivan ihanat kuvat! Joutsenten laulu on upeaa.

    VastaaPoista
  24. Musiikkia korville ovat veden laineilla lipuvat joutsenet. Etenkin kun antaa mielikuvituksen lentää joutsenlaulun sävelissä.
    Ihanat hennon vaaleanpunaiset kukat tuovat mieleen pehmeän musiikin.

    VastaaPoista
  25. Upeat kuvat! Joutsenilla on kyllä voimakas ääni. Niiden saapumisen kuulee pitkän matkan päästä.-)

    VastaaPoista
  26. Ihanat kuvat!<3
    Just iltalenkillä nauroin järveen laskeutuvia joutsenia. Minusta niiden ääntely kuulostaa rikkimennyttä auton tööttiä.:D Niin upeita lintuja!<3

    VastaaPoista
  27. Beautiful swans and chrysanthemums, the translator did not work for the Finnish song, so no idea.

    VastaaPoista
  28. Your images are gorgeous. I love watching swans and your chrysanthenums are beautiful.
    Have a wonderful week Sara :)

    VastaaPoista
  29. Don't need the words.... it is enough just to enjoy your beautiful photography! The swans and chrysanthemums are so lovely. Your new header photo is stunning! Love it Sara!

    VastaaPoista
  30. Ihanat kuvat ja mikä lähestyminen aiheeseen. Vau!

    VastaaPoista
  31. The music of autumn has a rhythm that soothes the soul. Pretty chrysanthemums in the header and the delicate pink ones in your post.

    VastaaPoista
  32. Your photo's are lovely to look at, I enjoyed them all ...

    Good wishes for these last remaining September days

    All the best Jan

    VastaaPoista
  33. Upeat joutsenet ja ihana vastaus tähän musiikkiaiheiseen haasteeseen!

    VastaaPoista
  34. I didn't realise that there were different breeds of swans. Beautiful photos of them and the chrysanthemum.

    VastaaPoista
  35. Joutsenet onkin hieno idea ja kauniit kuvat.
    Holvikirkko on myös minulle mieleinen musiikkikappale.

    VastaaPoista
  36. Beautiful swans. I have read a book this week and each chapter starts with a quote or a fact about swans. We also have Mute Swans in our area. Your chrysant? Compliments for the photos. Nice fall flower.

    VastaaPoista
  37. Superb! Lebedele tale ma duc cu gandul la „Lacul lebedelor“, de Ceaikovski.
    Tchaikovsky-Swan Lake: https://www.youtube.com/watch?v=rZwqB61sEPI

    VastaaPoista


Thank you for your comment! It is very much appreciated.
It may take awhile, but I will always visit you back.

Kiitos kommentistasi!

Grazie del tuo commento!